Anna Rimpelän uutuusromaanissa pohditaan huumorin keinoin, mitä meille tapahtuu kun vanhenemme
30.1.2023 10:40:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Aino Ritarilla pitää kiirettä: hän valmistautuu Hiippolan ensimmäiseen pridekulkueeseen ja pitää huolta naapurin tapaturma-alttiista rouvasta.
Kaiken lisäksi einesbisnes on ajanut Ainon pojan Saulin burnoutiin. Reippaana eläkeläisenä Aino muuttaa poikansa luo ja järjestää erilaisia terapiakokeiluja apurinaan naapurin Seppo Miekk’oja, jonka elämässä tosin riittäisi myllerrystä ilman Ainon tempauksiakin.
Ainon hoitokeinoja enemmän viisikymppistä Saulia kiinnostaa kuitenkin isänsä kohtalo. Sauli on Ainon ja kreikkalaisen Giorgoksen rakkauden hedelmä, mutta isäänsä poika ei ole varhaislapsuuden jälkeen tavannut. Löytyykö isäukko telkkariohjelman avulla?
– Olen aina etsinyt mummu-kavereita, Anna Rimpelä sanoo.
– Jo 12-vuotiaana tutustuin Raakel-nimiseen mummuun ja kävin hänen luonaan kylässä, ja tutustutin äitinikin häneen!
– Etsin vanhoista ihmisistä kontaktia, olen kiinnostunut heidän elämänviisauksistaan ja ihailen heidän huumoriaan. He ovat ovat kokeneet niin paljon, että osaavat nauraa itselleen ja hahmottavat maailman erityisellä tavalla. Etsin yhteyttä, joka meillä olisi, vaikka kokemusten määrä ja laatu ovat erit, Rimpelä sanoo.
Vanhenemisesta vitsailu voi kuitenkin olla vaikeaa, ja Rimpeläkin on joutunut vastaamaan kysymyksiin, saako vanhuudelle nauraa.
– Huumori on aina riski, siinä seilataan koko ajan hyvän ja huonon maun rajoilla. Onkin hyvä, että nykyään keskustellaan siitä, mille saa nauraa. Rimpelä sanoo.
– Aino Ritari -sarjassa pohdin, mitä meille tapahtuu, kun olemme vanhoja. Käsittelen siinä omia huoliani vanhuudesta ja kuolemasta.
Anna Rimpelä (s. 1978) on pohjalaistaustainen helsinkiläinen näyttelijä-koomikko. Hän haaveilee rikosetsivän ammatista ja on alati huolissaan omista hautajaisjärjestelyistään. Päin perhettä, Aino Ritari on Aino Ritarista kertovan kirjasarjan kolmas osa.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Sähköiset ja fyysiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Viralliset KPop Demon Hunters -kirjat nyt Suomessa!16.3.2026 09:10:18 EET | Tiedote
Massiiviseksi kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut ja Oscar-gaalassa kahdesti palkittu KPop Demon Hunters hurmaa nyt myös kirjoina. Luvassa on puuhaa, julisteita ja tarinakirjoja kaikenikäisille kpop-faneille.
Palkitun tietokirjailijan elämäkerta Tekla Hultinista12.3.2026 11:38:40 EET | Tiedote
Uusi elämäkerta luo kiehtovan kuvan Tekla Hultinista, Suomen ensimmäisestä naistoimittajasta ja merkittävästä kansanedustajasta. Teos avaa Hultinin elämää, joka kietoutui osaksi Suomen kohtalonvuosia, ja antaa kuvan edistyksellisestä mutta vanhemmiten oikeistolaiseksi jyrkkenevästä vaikuttajanaisesta.
Piia Vuorisen tietokirja purkaa myyttiä viettelevistä naisvakoojista11.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Historiantutkijan kirja kertoo suomalaisista naisvakoojista ja vakoiluepäilyjen kohteeksi joutuneista naisista, joista ei ole aikaisemmin kirjoitettu.
Saila-Mari Kohtalan Kokkola palaa on riemastuttavan koukuttava jännäri amatöörietsivistä selvittämässä piinaavaa rikosten sarjaa10.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Saila-Mari Kohtalan Kokkola palaa on Liza Virtasen tutkimuksia -sarjan kolmas ja viimeinen osa. Kirja vie lukijan Kokkolan kujille, keskelle ihmissuhdesolmuja ja kylmääviä rikoksia.
Uskallatko astua Kuolleiden galleriaan? Chris Carterin uutuustrillerissä murhasta tulee tappavaa taidetta10.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Chris Carterin maailmanmenestykseen nousseen Robert Hunter -sarjan yhdeksännessä osassa jahdataan psykopaattia, joka rakentaa karmeaa kuolleiden galleriaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

