Anni Puolakka: Emo, Teoksia vuosilta 2018–2023
28.2.2023 14:00:00 EET | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote

Anni Puolakan videoita, performanssitaidetta ja maalauksia sisältävä Emo-näyttely koostuu teoksista, jotka ovat valmistuneet vuosina 2018–2023. Teosten kohtauksissa hahmot ja tapahtumat – muodot ja viivat – kasvattavat oman surrealistisen dynamiikkansa. Elämä etenee ilman ennalta määrättyä suunnitelmaa.
Yksi näyttelyn viimeaikaisemmista teoksista, Maitopuisto 2022, sijoittuu Helsingissä sijaitsevaan, kumpuilevaan puistoon. Puiston suunnitteli Maj-Lis Rosenbröijer vuonna 1961. Se oli alkujaan nimetön, mutta paikalliset kutsuivat sitä Kukkapuistoksi. Kaupunki nimesi alueen vuonna 1970 Lenininpuistoksi, kun diktaattorin syntymästä oli kulunut sata vuotta. Nykypäivänä jotkut kaupunkilaiset kiistelevät puiston nimestä: Toiset säästäisivät nimen dokumenttina Leninin ihailusta, toiset taas vaihtaisivat sen. Eräänä kesäiltana vuonna 2022 puiston nimi oli tunnin ajan Maitopuisto, ja sinne nousi uusi, elävä patsas.
Näyttelyssä nähdään myös yhteistyöteoksia, jotka Puolakka on toteuttanut yhdessä Viktor Timofeevin ja Marta Trekteren kanssa. Näyttelyn kuratoriaalinen neuvontantaja on Helen Kaplinsky.
Anni Puolakka on Helsingissä asuva taiteilija, joka hyödyntää töissään eri medioita. Hän leikittelee teoksissaan rajoilla ja mahdollisuuksilla, joita ihmiset kohtaavat etsiessään merkityksellistä yhteyttä toisiin olentoihin ja materiaaleihin. Puolakan teoksia on viime aikoina nähty esimerkiksi ARS22-näyttelyssä Kiasmassa, Eye Film Museumissa Amsterdamissa ja 14. Baltian triennaalissa, Vilnassa.
Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus ovat tukeneet näyttelyä.
Anni Puolakka: Emo, Teoksia vuosilta 2018–2023, HAM galleria 8.3.–16.4.2023
Lehdistökuvat median käyttöön Salasana: hammedia
Lisätiedot:
amanuenssi Heli Harni, 040 334 6071, heli.harni(at)hamhelsinki.fi (lomalla 4.-12.3.2023)
amanuenssi Sanna Tuulikangas, 040 178 3537, sanna.tuulikangas(at)hamhelsinki.fi
Näyttelyyn ei järjestetä lehdistötilaisuutta. Media on tervetullut tutustumaan näyttelyyn. Haastattelupyynnöt:
Viestintäsuunnittelija Reetta Haarajoki, 040 168 3669, reetta.haarajoki(at)hamhelsinki.fi
HAM galleria
Tennispalatsi / Eteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki
Avoinna: ti klo 10-17.30, ke-su klo 11.30-19, ma suljettu
HAM galleriaan aina vapaa pääsy
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Lek, lärande och stadens natur syns i nya offentliga konstverk vid Helsingfors läroanstalter17.6.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
HAM Helsingfors konstmuseum har kuraterat de nya konstverken som placerats i ett daghem och en skola där de på ett konkret sätt möter sin publik mitt i vardagen. Konstverken handlar om barndom, lek och stadsnaturens mångfald. De inbjuder till observationer och gemensamt lärande samt ger fantasin spelrum.
Leikki, oppiminen ja kaupunkiluonto näkyvät uusissa julkisissa teoksissa Helsingin oppilaitoksissa17.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseon kuratoimat uudet teokset sijoittuvat päiväkotiin ja kouluun, joissa ne kohtaavat yleisönsä suoraan arjen keskellä. Teokset käsittelevät lapsuutta, leikkiä ja kaupunkiluonnon monimuotoisuutta sekä avaavat tilaa havainnoinnille, mielikuvitukselle ja yhdessä oppimiselle.
Play, learning, and urban nature are brought into focus in the new public artworks made for two educational institutions in Helsinki17.6.2026 10:00:00 EEST | Press release
The new artworks have been curated by HAM Helsinki Art Museum for a daycare centre and a school, where they’ve become part of the daily life of the children and staff. The works address childhood experiences, play, and urban biodiversity, creating space for observations, imagination, and learning together.
KOKIMO:s Tablescape inviger HAM:s Rum för ny konst28.5.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Rum för ny konst är HAM Helsingfors konstmuseums nya utrymme för mångsidig och innovativ bildkonst och en scen för nya former av utställningskoncept. Utrymmet invigs av konstnärsgruppen KOKIMO med verket Tablescape, som utspelar sig vid ett långt middagsbord. Verket kan upplevas på HAM varje hel timme 29.5–23.8.2026.
KOKIMOn Tablescape avaa HAMin Uuden taiteen tilan28.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Uuden taiteen tila on HAM Helsingin taidemuseon uusi, monimuotoisen, innovatiivisen kuvataiteen esiintuoja ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämö. Tilan avaa taiteilijaryhmä KOKIMOn pitkässä illallispöydässä tapahtuva Tablescape. Teokseen voi tutustua HAMissa tasatunnein 29.5.–23.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme