Antinranta julkaisee ensimmäisen singlensä New Narratives 7.10. – teknologiakuiskaaja kyseenalaistaa aikamme narratiivit
7.10.2022 10:43:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

Antinranta on teknologiakuiskaaja, jonka missiona on hälventää teknologiaan liittyviä ennakkoluuloja ja toimia sen ja taiteen välisenä tulkkina. Hän on myös säveltäjä, sanoittaja, muusikko, äänisuunnittelija, sekä ammattiuran muotoilijana tehnyt tulevaisuusajattelija. Androgyyni ja eksentrinen artisti on muuntautunut 20-vuotisen muusikkouransa aikana mustanpuhuvasta goottiprinsessasta tarkaksi progeraattoriksi. Antinrannan pääinstrumentteja ovat efektoitu piano ja hämmästyttäviin äänialoihin taipuva laulu. Hän käyttää musiikinteossa apunaan myös erilaisia sensoreja ja algoritmeja.
Antinranta sai inspiraation New Narratives -singleen tulevaisuudentutkimuksen projektistaan, jossa hän pohti miltä maailma näyttää vuonna 2030.
– Kun luin erilaisia tarinoita ja raportteja maailmasta, tuli tunne että kaikki se, mitä aikuisesta elämästä kuvittelemme oli rikki, mikään ei pitänyt paikkaansa. En tunnistanut itseäni siitä kuvastosta, johon minut oli kasvatettu. Ihmettelin – kuten varmaan moni muukin pandemian keskellä eronnut – mitä tapahtui minulle, mutta että mitä tapahtui maailmalle?, Antinranta avaa singlen syntytarinaa.
Tarinan päähenkilö elää öisin, tapaa erilaisia ihmisiä salassa ja pohtii kohtaamisten merkitystä.
– New Narrativesin henkilö antaa anteeksi sen, että joskus asioiden merkitys ei ole sitä, mitä haluamme – emme voi kontrolloida ketään toista. Joskus emme ole ketään, emmekä kukaan. Mutta niinäkin aamuina meidän on valittava itsemme ja silloin rakkauden lisäksi tarvitaan myös armollisuutta – minä hyväksyn itseni, olen ystävä pimeyteni kanssa. Tähän New Narratives tarttuu.”
Antinrannan musiikillista filosofiaa määrittää jatkuva muutos ja tilan antaminen erilaisille, usein yllättäville toimijoille, kuten joulukuusen kuolinhetken ääneksikin tallennetulle biodatalle ja robotin sähkömagneettiselle säteilylle. Tulevalla Collective Displacement -levyllään hän tuo teksteihin mukaan myös radikaalin armon, jolla tarinankertoja suhtautuu elettyyn elämään ja sisäisiin demoneihin.
Kuuntele Antinranta: New Narratives täältä.
New Narratives -video Soundin ensinäytössä tänään!
Antinranta keikoilla:
Pe 7.10. Bar Loosen yläkerta, (Annankatu 21, Helsinki)
Antinranta: New Narratives -singlen julkistusjuhla klo 18.30-20.30
Liven showtime 19.30
https://barloose.com/live/antinranta-new-narratives-sinkun-julkistusjuhla/
To 13.10. On The Rocks (Mikonkatu 15, Helsinki),
Co-headline-keikka norjalaisen Sturle Dagslansin kanssa
Showtime Antinranta 19.30
Showtime Sturle Dagsland 20.30
Liput 10€/12€
https://www.facebook.com/events/5378444482241945/
https://www.tiketti.fi/sturle-dagsland-no-antinranta-on-the-rocks-helsinki-lippuja/85098
Antinranta-yhtyeen livekokoonpano keikoilla:
Auri Antinranta: laulu, koskettimet, koneet
Jussi Oskari: basso
Matti Parviainen: rummut
Jori Larres: kitara
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Konneveden Naisten viikko 2026 onnistui kaikissa tavoitteissaan keräten tapahtumiinsa ennätysyleisön – festivaali synnytti myös pysyvän K-runokaupan Konneveden K-Marketiin22.7.2026 14:22:35 EEST | Tiedote
Maanantaina 20.7. päättynyt Konneveden Naisten viikko 2026 oli taiteellinen ja myös taloudellinen menestys. Festivaalin tapahtumia, esityksiä ja taidenäyttelyitä saapui katsomaan ennätysyleisö ja lippuja myytiin ennakosta ja ovilta yli odotusten, esimerkiksi avajaispäivän lauantain kaikki maksulliset tapahtumat myivät loppuun.
Konneveden Naisten viikko -festivaalin ensimmäisen päivän maksulliset tapahtumat myivät loppuun20.7.2026 10:58:23 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko starttasi lauantaina 18. heinäkuuta ja tapahtuman maksulliset ohjelmat, näyttelijä Eija Ahvon ja pianisti Maija Ruuskasen Rakas Eeva Kilpi -esitys Konneveden kirkossa ja Michelin-kokki Kim Mikkolan loihtimat Myrsky lautasella Shakespearen tapaan -kattaukset Väentalolla myivät ääriään myöten täyteen. Festivaali jatkuu tänään maanantaina päättyen trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion klo 18.00 alkavaan Fallen Trees -konserttiin Konnevesisalissa.
Uusi kirjallisuustapahtuma Vihdin Kirjaraitti avaa kirjasyksyn 2026 – tähtivieraina Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Maija Vilkkumaa14.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihdin Kirjaraitti on lauantaina 5. syyskuuta 2026 ensimmäistä kertaa järjestettävä kirjallisuustapahtuma Vihdin kirkonkylän keskustan historiallisella raitilla. Ensimmäisen Vihdin Kirjaraitin vieraina ovat kirjailijat Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Matti Rautaniemi, sukututkija Torsti Salonen ja tietokirjailija Anna Perälä. Kirjaraitin iltaklubilla Vihdin Kinon salissa esiintyy Maija Vilkkumaa – yksi maamme suosituimmista poptähdistä – harvinaisella soolokeikalla. Vilkkumaa kertoo myös vuonna 2013 julkaistusta romaanistaan Nainen katolla, joka on saanut uuden elämän kesäkuussa 2026 julkaistuna äänikirjana.
Konneveden Naisten viikko ja Jyväskylän taidemuseo pilottiyhteistyöhön – Galleria Kauppatie esittelee nykytaidetta konnevetisten yritysten tilossa8.7.2026 12:00:10 EEST | Tiedote
Jyväskylän taidemuseon tuottama, 1. heinäkuuta Konnevedelle avattu Galleria Kauppatie -taidenäyttely esittelee teoksia Jyväskylän kaupungin taidekokoelmista ja kutsuu kävijät tutustumaan samanaikaisest nykytaiteeseen, Konneveden Naisten viikkoon ja konnevetiseen kyläelämään. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Naisten viikon kanssa, jota vietetään 18.–20.7.2026.
Kuukausi Konneveden Naisten viikko -festivaaliin – mukana ohjelmassa muun muassa Verneri Pohjola, Tommi Korpela, Eija Ahvo ja Suomen ensimmäinen K-Market Galleria18.6.2026 12:17:00 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko lähestyy! Heinäkuun puolivälissä järjestettävä poikkitaiteellinen festivaali tuo yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävistää koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla. Maksullisten tapahtumien, kuten Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Fallen Trees -konsertin, näyttelijä Tommi Korpelan ja Pami Karvosen tähdittämän Johanneksen matkassa -konsertin ja näyttelijä Eija Ahvon tulkitseman Rakas Eeva Kilpi! -esityksen lisäksi luvassa on runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa. Naisten viikko on tunnettu myös yllätyksistään: Missä muualla kuin Naisten viikolla vaikkapa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen voi putkahtaa haitareineen pakastimesta? Liput maksullisiin tapahtumiin ovat myynnissä Tiketissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


