Antti Koivula jatkaa Työterveyslaitoksen pääjohtajana
21.4.2022 13:49:43 EEST | Työterveyslaitos | Tiedote
Työterveyslaitoksen mediatiedote 21.4.2022
Antti Koivula aloitti Työterveyslaitoksen pääjohtajana elokuussa 2015. Työterveyslaitoksessa hän on työskennellyt vuodesta 2012. Aiemmalla työurallaan hän työskennellyt muun muassa Tinnoff Oy:n toimitusjohtajana ja Nokia Oyj:llä strategisen muutoksen ja osaamisen johtamisen tehtävissä. Koulutukseltaan Koivula on tekniikan tohtori, ja väitellyt työpsykologian ja johtamisen kehittämisen alalta.
Työterveyslaitos on sosiaali- ja terveysministeriön alainen, itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö.Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Työntekijöitä on noin 530.Työterveyslaitoksen asiakkaita ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt ja muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Työhyvinvoinnin asiantuntijaorganisaationa Työterveyslaitos tutkii, palvelee ja vaikuttaa. Työterveyslaitoksen visio on ”Hyvinvointia työstä”, koska terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Työterveyslaitos kehittää asiakkaidensa kanssa hyviä työyhteisöjä, turvallisia työympäristöjä ja tukee työntekijöiden työkykyä.
Lisätietoja
Työterveyslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Kari Välimäki, puh. 050 559 9177
Pääjohtaja Antti Koivula, Työterveyslaitos, antti.koivula@ttl.fi, puh. 030 4742340
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Undersökning: Arbetsplatserna ser positivt på familjeledigheter men praxis kan förbättras6.10.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Familjeledighetsreformen 2022 syns på arbetsplatserna som längre familjeledigheter för pappor. Attityden till familjeledigheter är i huvudsak positiv, men en del arbetsplatser har ännu lite praxis som stödjer dem. Utöver en positiv stämning behövs dokumenterad familjevänlig praxis, som också beaktar olika familjesituationer.
Tutkimus: Työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti, mutta käytännöissä on kehitettävää6.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2022 perhevapaauudistus näkyy työpaikoilla isien pidempinä perhevapaina. Suhtautuminen perhevapaisiin on pääosin myönteistä, mutta niitä tukevia käytäntöjä on vielä osassa työpaikkoja vähemmän. Myönteisen ilmapiirin lisäksi tarvitaan kirjattuja perheystävällisiä käytäntöjä, jotka huomioivat myös erilaiset perhetilanteet.
Study: Workplaces view parental leave positively, but there is room for improvement in practices6.10.2026 06:00:00 EEST | Press release
The 2022 parental leave reform is reflected at workplaces through longer parental leave periods taken by fathers. Attitudes towards parental leave are mainly positive, but some workplaces still have few practices supporting it. In addition to a positive atmosphere, documented family-friendly practices that also take into account different family situations are needed.
Finländarnas arbetsförmåga har stärkts, men symtomen på utbrändhet är oförändrade5.10.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt undersökningen Hur mår Finland? upplevs arbetsförmågan vara något bättre än tidigare. På den starkaste nivån låg upplevelsen av fysisk arbetsförmåga, på den svagaste nivån emotionell arbetsförmåga. Unga bedömde sin kognitiva och fysiska arbetsförmåga något högre än andra, men deras välbefinnande i arbetet var sämre. För att minska symtomen på utbrändhet bör man rikta åtgärder mot byråkratiska krav och rollkonflikter.
Suomalaisten työkyky vahvistunut, mutta työuupumusoireilu ennallaan5.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan työkyky koetaan hieman aiempaa paremmaksi. Vahvimmalla tasolla oli kokemus fyysisestä työkyvystä, heikoimmalla tasolla emotionaalinen työkyky. Nuoret arvioivat kognitiivisen ja fyysisen työkykynsä hieman muita korkeammalle, mutta heidän työhyvinvointinsa oli heikompaa. Työuupumusoireilun vähentämiseksi toimenpiteitä kannattaisi kohdentaa byrokratiavaatimuksiin ja rooliristiriitoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
