Antti Ohenoja haluaa tohtorintutkinnollaan tehdä ksylofonista nykyistä tunnetumman soolosoittimen
22.9.2022 14:00:00 EEST | Taideyliopisto | Tiedote

Ohenojan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tarkastettava taiteellinen tohtorintutkinto sisältää viisi konserttia sekä tutkielman. Tutkintoon sisältyi viisi konserttia, joiden teemoina olivat Iannis Xenakiksen musiikki, japanilaiset lyömäsoittimet ja lyömäsoittimet kamarimusiikkikontekstissa.
”Konsertteihin valitsemani teemat vahvistivat käsitykseni siitä, että lyömäsoittimet ovat samalla tasolla muiden klassisten soittimien kanssa 2000-luvun soolo- ja kamarimusiikissa. Niillä on nykyään valtavia taiteellisia mahdollisuuksia soolo- ja kamarimusiikki-instrumenttina”, Ohenoja toteaa.
Uusia näkökulmia lyömäsoittajan ammatin kannalta keskeisiin teoksiin
Tutkinnossaan Ohenoja sävelsi ksylofonille uusia teoksia, jotka saivat inspiraationsa Igor Stravinskin orkesteriteosten lyömäsoitinosuuksista.
”Tavoitteenani on, että kappaleitani harjoitteleva ja esittävä lyömäsoittaja sisäistäisi Stravinskyn ksylofoniosuuksia uusista näkökulmista. Ne ovat myös orkesterien koesoitoissa usein soitettavia kappaleita, joten niiden harjoitteleminen ja sisäistäminen ovat tärkeitä lyömäsoittajan työnkuvassa.”
Ohenoja hioi sävellyksissään sekä pieniä yksityiskohtia kuten kapulan valintaa että suuria kokonaisuuksia kuten eri lyömäsoitinten sijoittelua lavalla. Hänelle uusien kappaleiden säveltäminen oli innostava ja kiehtova kokemus.
”Olin kiinnostunut tilausteosten työstämisestä yhteistyössä säveltäjien kanssa jo ennen tohtorintutkintoni aloittamista. Halusin sukeltaa musiikillisen luomisen alkuvaiheisiin ja olla osa sitä, keskustella säveltäjien kanssa soittimien teknisistä mahdollisuuksista. Myös konserttien järjestäminen ja ohjelmiston suunnittelu on ollut kiehtovaa.”
Oulusta ja Raahesta lähtöisin oleva Ohenoja on soittanut ksylofonia jo aivan lyömäsoitinten soittoharrastuksensa alkumetreiltä.
”Orkesterisoittimena ksylofoni on varsin paljon käytetty. Melodiasoittimena se on kuitenkin menettänyt asemaansa marimballe, joka on hyvin suosittu sooloinstrumentti. Haluan tutkimuksellani ja sävellyksilläni tuoda ksylofonia uudelleen soolosoittimeksi muiden lyömäsoitinten rinnalle.”
Antti Ohenojan taiteellisen tohtorintutkinnon
tarkastustilaisuus
27.9.2022 klo 15, Musikkitalo, Sonore
Tilaisuus on englanninkielinen.
Tohtorintutkinnon otsikko: From Petrushka to Les Noces – A musical journey composing original xylophone compositions influenced by Igor Stravinsky, with an examination on practice as a process
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Ohenoja
aoomusic@gmail.com
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Selvitys: Näyttelijän työ on yhä useammin epävarmaa, vaikka sitoutuminen ammattiin säilyy vahvana10.9.2026 14:25:57 EEST | Tiedote
Näyttelijät rakentavat yhä useammin toimeentulonsa useista eri työtehtävistä, ja opiskelijat haaveilevat aiempaa enemmän vakituisista työsuhteista. Näyttelijöiden työllistymistä käsittelevän raportin julkaisutilaisuus järjestetään maanantaina 14.9. ja media on tervetullutta tilaisuuteen.
Syksyn 2026 näyttelyt ja tapahtumat Kuvataideakatemiassa2.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Syksy 2026 Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa tarjoaa katsauksen nuorten kuvataiteilijoiden työskentelyyn ja ajankohtaiseen kysymykseen kuvallisuuden eri puolista. Kaikille avoimet luentosarjat esittelevät kansainvälisiä taiteen asiantuntijoita ja avaavat keskustelua nykytaiteen keskeisistä teemoista.
Huipulle pyrkimisen tulee olla lapsen oma valinta – Kattava tutkimus luotaa lahjakkaiden lasten musiikkikoulutusta11.8.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tuore tutkimus tarjoaa tähän mennessä kattavimman kansainvälisen kokonaiskuvan siitä, miten musiikillisesti lahjakkaita lapsia koulutetaan ja tuetaan.
Striving for excellence should be the child’s own choice – New global study maps how specialist music programmes support musically gifted children11.8.2026 11:16:00 EEST | Press release
A new study from the University of the Arts Helsinki provides the most comprehensive international picture to date of how musically gifted children are educated and supported.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Ehdotus maksullisesta tutkintoväylästä uhkaa yhdenvertaisuutta23.6.2026 05:14:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen esitysluonnokseen, joka mahdollistaisi korkeakoulututkinnon suorittamisen maksullisesti avoimen korkeakouluopetuksen kautta. Yliopiston mukaan ehdotus voi heikentää koulutuksen yhdenvertaisuutta, läpinäkyvyyttä ja laatua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
