Antti Palolaa pyydettiin jatkamaan STTK:n puheenjohtajana
13.9.2021 12:43:24 EEST | STTK ry. | Tiedote
Antti Palola on johtanut STTK:ta vuodesta 2013.
- Palolan johdolla keskusjärjestön edunvalvonta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on palvellut jäsenliittojen tarpeita ja tavoitteita sekä huomioinut samalla työelämän, talouden ja yhteiskunnan muutoksissa esiin nousevia uusia ja yllättäviä haasteita. Palola on suorapuheinen, rakentava ja yhteistyötaitoinen neuvottelija niin työmarkkinapöydissä kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Merikapteenin tausta ja vahva kokemus eri tehtävissä suomalaisessa ja kansainvälisessä ammattiyhdistytoiminnassa on työmarkkinoiden välillä kiivaissa tuulissa arvokas ominaisuus, Millariikka Rytkönen perustelee jatkopyyntöä.
Antti Palola kiitti STTK:n hallitusta luottamuksesta ja totesi olevansa valmis jatkamaan tehtävässään. Työmarkkinoilla eletään kiihtyvän muutoksen aikaa ja se heijastuu myös järjestöjen neuvottelutoimintaan.
- Keskusjärjestöjen rooli on muuttunut ja työnjako liittojen kanssa vähitellen selkiytynyt pitkien tupo-kausien jälkeen. STTK haluaa palkkaedunvalvonnan lisäksi tasapainoisia ratkaisuja palkansaajien turvan, hyvän työelämän, tasa-arvon ja työhyvinvoinnin vahvistamiseksi. Keskusjärjestöjen on myös kyettävä ennakoimaan maailman muutosta, joka ennemmin tai myöhemmin vaikuttaa ammattiliittojen edunvalvontaan. Sellainen on esimerkiksi ilmastonmuutos, jonka hillitseminen on suuri globaali ja kansallinen työelämän haaste – mutta samalla myös mahdollisuus.
62-vuotias Antti Palola on koulutukseltaan merikapteeni. Ennen STTK:n puheenjohtajuutta hän on toiminut Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajana ja Suomen Laivanpäällystöliiton varatoiminnanjohtajana. Sitä ennen hän on toiminut Turun ruotsikielisen merenkulkuoppilaitoksen rehtorina ja aluksen päällikkönä. Hänellä on useita kotimaisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä.
Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, puhelin 040 821 0028
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Sukupuolten palkkaero kaventui historiallisen paljon ammattiliittojen ansiosta6.11.2026 06:00:24 EET | Tiedote
Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Taustalla ovat erityisesti naisvaltaisen sotealan palkkaratkaisut. Silti naisten ansiot ovat vain 85 prosenttia miesten ansioista, ja naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna 6. marraskuuta.
Valmiuslain tasapaino on korjattava eduskunnassa5.11.2026 14:24:09 EET | Tiedote
Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä. Uudistus ei kuitenkaan saa tapahtua työntekijöiden oikeuksien ja oikeusturvan kustannuksella. Lain puutteet tulee korjata eduskuntakäsittelyssä.
Palkka-avoimuusdirektiivi etenemässä maaliin puutteellisena4.11.2026 09:27:11 EET | Tiedote
Eduskunta jatkaa tänään palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon käsittelyä. STTK:n mielestä lakiesitys jää monilta osin direktiivin vaatimuksia heikommaksi, eikä valiokuntakäsittely korjannut esityksen keskeisiä puutteita.
STTK täyttää tänään 80 vuotta29.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö STTK täyttää tänään 80 vuotta.
STTK: Hyvinvointivaltiota ei turvata sitä purkamalla26.10.2026 13:36:23 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön toive näyttää olevan julkisten palvelujen heikentäminen ja entistä eriytyneempi Suomi. Välttämättömiksi kehystetyt muutokset ovat kuitenkin ennen kaikkea ministeriön poliittisia arvovalintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
