Apteekkariliitto Farmanian enemmistöomistajaksi
16.4.2021 11:30:00 EEST | Suomen Apteekkariliitto | Tiedote

Apteekkariliitto kasvattaa omistusosuuttaan yhtiöstä tänään perjantaina toteutetulla osakekaupalla 75 prosenttiin. Liitto tuli vuonna 2012 perustetun yhtiön omistajaksi 25 prosentin osuudella syksyllä 2017 tehdyllä osakekaupalla.
Farmaniasta tulee samalla osa Apteekkariliiton konsernia, johon kuuluvat lisäksi lääke- ja terveysalan tukkukauppa Medifon Oy, tietojärjestelmiä ja tietoliikennepalveluja apteekeille tuottava Pharmadata Oy ja viestintäyhtiö PharmaPress Oy.
Farmanian liikevaihto oli viime vuonna 5,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli yhteensä 170 osa- ja kokoaikaista työntekijää. Yhtiön toiminnan ytimessä on farmaseuttisen työvoiman välittäminen apteekeille, mutta palvelutarjonta on laajentunut viime vuosina muun muassa verkkoapteekkitoiminnan tukemiseen.
– Farmania on kasvanut viime vuosina maanlaajuiseksi apteekkien palveluorganisaatioksi. Pyrimme enemmistöomistajana vahvistamaan entisestään apteekkien työtä suomalaisen lääkehuollon hyväksi. Tavoitteenamme on tarjota apteekkien asiakkaille erinomainen palvelukokemus, toteaa Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Risto Kanerva.
Yhtiön perustajaosakas, proviisori Marianne Hovi, jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja vähemmistöomistajana 25 prosentin osuudella.
– Apteekkariliitto on ollut Farmanialle paras mahdollinen kumppani viime vuosien aikana, ja olemme iloisia päästessämme nyt osaksi konsernia. Apteekkariliiton tuella olemme kasvaneet merkittäväksi työantajaksi ja palveluyritykseksi, joka tarjoaa asiakkailleen arkea helpottavia ratkaisuja innovatiivisella otteella. Yhteinen tahtotilamme apteekkien toiminnan edistämisessä luo yhteistyömme syventämiselle otollisen maaperän, toimitusjohtaja Marianne Hovi arvioi.
Lisätietoja: puheenjohtaja Risto Kanerva, Apteekkariliitto, p. 050 576 4333 tai toimitusjohtaja Merja Hirvonen, Apteekkariliitto, p. 040 588 0841 ja toimitusjohtaja Marianne Hovi, Farmania, p. 044 045 1588
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen ApteekkariliittoElimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Apteekeissa annettiin viime vuonna lähes 26 000 rokotusta5.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Jo yli 150 apteekkia tarjoaa rokotuspalvelua. Apteekit ovat valmiina laajempaan rooliin matalan kynnyksen terveyspalveluissa, mutta se edellyttää selkeitä rakenteita ja valtakunnallista rahoitusmallia.
Susanna Korpivaara Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi27.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
VTM, MBA Susanna Korpivaara on nimitetty Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi 16. maaliskuuta lukien.
Ruoka kallistuu yhä, reseptilääkkeiden hintojen lasku jatkuu20.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Ruuan hinta on kivunnut 20 vuoden tarkastelussa jatkuvasti ylöspäin, kun taas reseptilääkkeiden hintakäyrä osoittaa edelleen alaspäin. Lääkkeiden hintaa laskevat toimiva hintakilpailu sekä lääkkeisiin ja apteekkeihin viime vuosina kohdistetut leikkaukset.
Reseptilääkkeiden hinnat halpenevat vuodenvaihteessa31.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hintoja laskevat reseptilääketaksan leikkaus ja lääkkeiden alv-muutos.
Pipsa Lotta Marjamäki Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi19.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
VTM Pipsa Lotta Marjamäki on nimitetty Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi. Liiton pitkäaikainen viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen jää Apteekkariliitosta eläkkeelle ensi kesänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme