Apteekkariliitto: Inflaatio otettava huomioon lääkesäästöissä

Hallitus aikoo leikata reseptilääkkeiden lääketaksaa liki 40 miljoonalla eurolla ensi vuoden alusta lukien. Viime kesänä lausuntokierroksella ollutta hallituksen leikkausesitystä on kohtuullistettu ja kompensoitu pieneltä, mutta tervetulleelta osin keventämällä kalliiden lääkkeiden apteekkiveroa. Leikkaus on silti edelleen suuri, ja se heikentäisi apteekkien kykyä edistää hyvää lääkehoitoa ja vähentää lääkehaittoja.
Reseptilääkkeiden hinnat laskevat inflaatiosta huolimatta
– Kuten muidenkin yritysten, apteekkien kulut kasvavat nyt nopeasti korkean inflaation takia. Apteekkialalla poikkeuksellista kuitenkin on, että samaan aikaan reseptilääkkeiden kuluttajahinnat laskevat, kertoo Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Risto Kanerva.
Syyskuussa kokonaisinflaatio oli 8,1 prosenttia. Esimerkiksi ruuan hinta kohosi viime vuoden syyskuusta jopa 14,5 prosenttia. Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat sen sijaan laskivat liki 7,4 prosenttia. Hinnat ovat olleet laskussa jo usean vuoden ajan, mikä itsessään on laskenut merkittävästi valtion lääkekorvausmenoja.
Apteekit eivät voi siirtää kasvaneita kuluja lääkkeiden hintoihin
Toisin kuin muilla toimialoilla, apteekit eivät voi omin päätöksin siirtää kulujen kasvua lääkkeiden hintoihin, sillä niistä päättävät korvattavien lääkkeiden osalta valtio ja ei-korvattavien lääkkeiden osalta lääkeyritykset.
Neuvonnan tarve apteekeissa on lisääntynyt, kun ihmiset eivät saa aikoja lääkärin tai hoitajan vastaanotolle. Apua haetaan nyt enenevässä määrin apteekeista. Leikkaus heikentäisi apteekkien mahdollisuuksia tukea kriisiytynyttä terveydenhuoltoa neuvonnallaan.
– Jos apteekkien terveydenhuoltoa tukevan työn mahdollistavaa tuloa leikataan samaan aikaan, kun kustannukset nousevat tuntuvasti, yhtälö on kestämätön. Ylimitoitetut säästöt johtavat ylimitoitettuihin sopeutustoimiin apteekeissa, Kanerva varoittaa.
Apteekkitaloutta on uudistettava rakenteellisesti tulevalla hallituskaudella
– Apteekkeihin voidaan kohdistaa säästöjä, mutta niiden pitää olla kohtuullisia ja oikein kohdennettuja. Inflaation vaikutukset pitää myös ottaa huomioon ensi vuoden lääkesäästöjen valmistelussa, jotta apteekkien tekemä työ ja sen tuottama lisäarvo muulle terveydenhuollolle ja tuleville hyvinvointialueille eivät vaarannu, Kanerva korostaa.
Kanervan mukaan viisainta olisi siirtää lääkesäästöjen toteutusta ja yhdistää niiden valmistelu lääkeasioiden uudistuksen valmisteluun. Tulevalla hallituskaudella apteekkitaloutta pitää uudistaa rakenteellisesti.
Lääkesäästöjä voidaan toteuttaa apteekkipalveluita vaarantamatta
Apteekkariliitto ehdotti jo yli kaksi vuotta sitten uudistusta, joka laskisi kaikkien reseptilääkkeiden hintoja, taittaisi lääkekorvausten kasvun ja tasaisi apteekkien välisiä kannattavuuseroja. Liitto on myös lausunnoissaan esittänyt tapoja toteuttaa lääkesäästöt niin, että haitalliset vaikutukset apteekkihenkilöstöön ja apteekkien tekemään työhön olisivat mahdollisimman vähäiset.
Kanerva muistuttaa, että biologiset lääkkeet ovat tulossa apteekkien lääkevaihdon piiriin vuoden 2024 alusta lukien, mikä tuo kymmenien miljoonien eurojen säästöt lääkekustannuksiin. Tänä vuonna raukeavat ainakin kahden yleisesti käytetyn lääkkeen patentit. Näidenkin säästövaikutus lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa.
Lisätietoja: puheenjohtaja Risto Kanerva, risto.kanerva@apteekit.net, p.050 576 4333 ja viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi, p. 050 566 8188
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen ApteekkariliittoElimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Pipsa Lotta Marjamäki Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi19.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
VTM Pipsa Lotta Marjamäki on nimitetty Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi. Liiton pitkäaikainen viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen jää Apteekkariliitosta eläkkeelle ensi kesänä.
Apteekkiuudistus vietävä uudelleen perustuslakivaliokuntaan9.12.2025 11:06:01 EET | Tiedote
Perustuslain vastainen lakiesitys on vietävä uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi ennen täysistuntoa, Apteekkariliitto vaatii.
Apteekkiuudistus rapauttaa apteekkiverkostoa9.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa apteekkiuudistuksessa tehdään liian monta muutosta kerralla. Jättimäinen lääketaksan leikkaus yhdistettynä apteekkiveron muutoksiin ja itsehoitolääkkeiden jakelukanavan laajentamiseen rapauttaa apteekkien taloutta ja apteekkiverkostoa ennakoimattomalla tavalla.
Apteekkariliiton Risto Holma: ”Montako apteekkia pitää sulkeutua, että apteekkien nopeasti heikentyneeseen tilanteeseen herätään?”28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Hallitus on heikentämässä apteekkien toimintaedellytyksiä tavoilla, joilla saattaa olla ennakoimattomia vaikutuksia apteekkiverkostoon ja koko terveydenhuollon toimivuuteen.
Apteekkien rokotuspalvelut yleistyvät – jo lähes 130 apteekkia rokottaa20.11.2025 05:00:00 EET | Tiedote
Apteekkirokotuksia saa jo jokaiselta hyvinvointialueelta. Eniten rokottavia apteekkeja on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme