Apteekkariliitto: Nikotiinikorvauslääkkeet takaisin apteekkiin
13.7.2022 12:45:00 EEST | Suomen Apteekkariliitto | Tiedote

Nikotiinikorvauslääkkeiden myynti sallittiin ruokakaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa vuonna 2006 ja hieman myöhemmin myös ravintoloissa. Päätös ei perustunut kaikilta osin tutkimusnäyttöön, vaan taustalla oli myös oletuksia kansanterveydellisistä hyödyistä.
Myynti nelinkertaistunut
Vuodesta 2005, jolloin nikotiinikorvauslääkkeitä myytiin vain apteekeissa, myynti on nelinkertaistunut ja nikotiinista on tullut Suomen myydyin lääkeaine. Tiedossa ei ole, onko myynnin laajentaminen kuitenkaan vähentänyt tupakointia.
Useiden tutkimusten mukaan nikotiinikorvauslääkkeet tukevat tupakoinnin lopettamista vain, jos niiden käyttöön saadaan neuvontaa ja tukea terveydenhuollon ammattilaisilta. Nikotiinikorvauslääkkeet ovat lopettamisessa vain keino, jolla helpotetaan vieroitusoireita.
– Nikotiinikorvauslääkkeiden niin sanottu viihdekäyttö tuntuu yleistyneen, ja moni on tullut myös riippuvaiseksi niistä, sanoo Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler.
Sandlerin mukaan nikotiiniriippuvuus on vakava sairaus, jonka vuoksi nikotiinituotteiden kokeiluja ja käytön aloittamista tulisi kaikin tavoin ehkäistä. Yksi keino tähän olisi palauttaa nikotiinikorvauslääkkeiden myynti takaisin apteekkeihin.
Myynti apteekeissa vähentäisi virheellistä käyttöä
– Kun nikotiinikorvauslääkkeet ovat olleet kaupan kassoilla muiden päivittäistavaroiden tapaan, mielikuva niistä on muuttunut. Jos nikotiinikorvauslääkkeet palautettaisiin apteekkiin, niiden virheellinen käyttö varmasti vähenisi ja kenellekään ei jäisi epäselväksi, että ne on tarkoitettu ainoastaan tupakoinnin vähentämisen tai lopettamisen tueksi, Sandler arvioi.
Apteekkariliitto koulutti 2000-luvun alussa apteekit auttamaan tupakoijia pääsemään eroon tupakoinnista Käypä hoito -suosituksen mukaisesti. Apteekit olivat valmiina auttamaan, mutta apu jäi pääosin hyödyntämättä, kun nikotiinikorvauslääkkeiden myynti alkoi siirtyä kauppoihin. Nyt kaupat, kioskit ja ravintolat myyvät 90 prosenttia nikotiinikorvauslääkkeistä.
Suomi pyrkii edelleen vähentämään tupakka- ja nikotiinituotteiden kulutusta monin tavoin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti helmikuussa työryhmän, joka tulee tekemään tupakkalain tavoitteiden mukaisesti ehdotuksia tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön vähentämiseksi. Työryhmän tavoitteena on, että vuonna 2030 väestöstä enintään viisi prosenttia käyttää päivittäin tupakka- tai nikotiinituotteita, ja että tulevaisuudessa yhä harvempi aloittaa niiden käytön. Työryhmän on määrä kertoa toimenpide-ehdotuksensa ensi tammikuussa.
Lisätietoja: farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler, p. 050 543 0411, charlotta.sandler@apteekkariliitto.fi
Tiedotteen liitteenä julkaisuvapaa kuvituskuva: Apteekkariliitto / Petri Jauhiainen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen ApteekkariliittoElimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Selvitys: Apteekkijärjestelmää voidaan uudistaa ilman suuria rakenneremontteja16.9.2026 06:27:16 EEST | Tiedote
Varatuomari Antti Neimalan selvitys ehdottaa useita keinoja kehittää suomalaista apteekkijärjestelmää. Selvityksen mukaan apteekkitoimintaan voidaan lisätä dynaamisuutta ja kilpailua ilman, että järjestelmän terveyspoliittinen perusta vaarantuu.
Apteekkariliitto: Hallituksen esityksen yhteisvaikutukset voivat heikentää lähiapteekkiverkostoa11.9.2026 11:04:03 EEST | Tiedote
Esitys sisältää muun muassa useita muutoksia, jotka voivat siirtää lääkkeiden myyntiä verkkoon, keskittää apteekkimarkkinaa ja heikentää lähiapteekkiverkoston toimintaedellytyksiä. Vaikka esityksen yksittäiset ehdotukset voivat vaikuttaa perustelluilta, niiden yhteisvaikutus voi johtaa lääkehuollon kannalta epätoivottuun kehitykseen.
Tutkimus: Apteekki on jo 64 prosentille suomalaisista lähin terveyspalvelu – osuus kasvanut kuudessa vuodessa8.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan suomalaiset ovat tyytyväisiä apteekkipalveluihin ja haluavat apteekeilta myös uusia lääkehoitoa tukevia palveluja. Apteekit ovat suomalaisille edelleen tärkein lääketiedon lähde.
Kysely: Apteekeista ohjataan päivittäin asiakkaita lääkärille – moni pieni vaiva voitaisiin hoitaa jo apteekissa22.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Apteekkariliitto katsoo, että monia lieviä terveysvaivoja voitaisiin hoitaa nykyistä sujuvammin hyödyntämällä apteekkien farmaseuttista osaamista.
Selvitys: Terveydenhuollon kuormitusta voisi keventää apteekkien avulla7.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Tuore selvitys ehdottaa apteekeille laajempaa roolia terveyspalveluissa – voisi vapauttaa lääkärien aikaa ja nopeuttaa hoitoon pääsyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme