Suomen Apteekkariliitto

Apteekkarin, palkansaajan ja oy-yrittäjän tulojen vertailu johtaa harhaan

Jaa
Apteekkarin tulot eivät ole vertailukelpoisia oy-yrittäjän eikä palkansaajan tuloihin, sillä apteekin ja apteekkarin tuloja ei voida erottaa toisistaan ja iso osa apteekkarin tuloista kuluu lainojen maksuun.
Esimerkki kuvaa apteekkarin uraa. Vain 13 % apteekkareista siirtyy uran lopuksi apteekkiin, jossa verotettava tulos on yli 400 000 euroa. Lataa kuva suurempana tiedotteen lopusta.
Esimerkki kuvaa apteekkarin uraa. Vain 13 % apteekkareista siirtyy uran lopuksi apteekkiin, jossa verotettava tulos on yli 400 000 euroa. Lataa kuva suurempana tiedotteen lopusta.

Keskikokoisen apteekin apteekkarin verotettava vuositulo, noin 240 000 euroa, kuulostaa kovalta tienestiltä, sillä palkansaajalle siitä jää käteen liki 12 000 euroa kuukaudessa. Apteekkarille siitä jää alle puolet, josta osa kuluu edelleen apteekin investointeihin, kuten kone-, kalusto- ja it-uusintoihin.

– Iso osa apteekkarin nettotuloista menee apteekkia varten otetun henkilökohtaisen lainan hoitoon. Apteekkari ehtii urallaan toimia tyypillisesti 2-3 apteekissa ja ura kestää keskimäärin alle 20 vuotta, joten apteekkeja varten otetut lainat on maksettava takaisin nopealla aikataululla, kertoo talous- ja hallintojohtaja Ilkka Harjula Apteekkariliitosta.

Apteekkari rahoittaa ensimmäisen apteekkinsa tyypillisesti pääosin pankkilainalla, jonka saannin edellytyksenä on apteekin riittävä tulos ja apteekkarin reaalivakuudet – useimmiten oma koti.

– Pienenkin apteekin ostoon pääomaa tarvitaan vähintään noin 200 000 euroa, josta puolet sitoutuu lääkevarastoon. Apteekin reaaliomaisuus ja lääkevarasto eivät kelpaa lainan vakuudeksi.

Kun ensimmäisen apteekin laina alkaa olla maksettu, apteekkari vaihtaa tyypillisesti suurempaan apteekkiin, ja ottaa uutta lainaa apteekkikauppaa varten.

– Uran lopussakaan apteekkari ei saa sijoittamaansa pääomaa takaisin, sillä uusi apteekkari on velvollinen ostamaan edeltäjältään vain lääkevaraston käypään hintaan. Kone-, kalusto- ja it-investoinnit menettävät viidessä vuodessa yli puolet arvostaan ja pahimmassa tapauksessa jäävät eläkkeelle jäävän apteekkarin riesaksi.

Apteekkarin verotus oy-yrittäjää kireämpää

Apteekin koko tulos näkyy median tulolistauksissa apteekkarin henkilökohtaisena tulona, koska apteekki on henkilöyritys ja apteekin yritysmuoto lääkelakiin perustuen aina toiminimi.

– Apteekkarin ja osakeyhtiömuodossa toimivan yrittäjän tulot eivät ole vertailukelpoisia, koska osakeyhtiö ja oy-yrittäjä verotetaan erikseen ja apteekki ja apteekkari yhdessä, Harjula muistuttaa.

Oy-yrittäjä voi maksaa itselleen palkkaa ja päättää, minkä osan yrityksen tuloksesta nostaa osinkoina. Hän voi myös hyödyntää verotuksessa luotaisetuja kuten ruoka-, puhelin-, auto- ja asuntoetua.

– Apteekkari ei voi näin tehdä. Apteekin tulos verotetaan vuosittain kokonaan ja se näyttäytyy apteekkarin henkilökohtaisena tulona. Apteekkareiden veroprosentti oli viime vuonna keskimäärin 38, eli tuntuvasti kireämpi kuin oy-yrittäjillä.

Pienen apteekin apteekkari voi jäädä alle alan taulukkopalkkojen, eli ansaitsee vähemmän kuin toisen apteekkarin palveluksessa proviisorina.

Veroja valtiolle yli miljoona euroa päivässä

Yrittäjävetoisista apteekeista kertyi viime vuonna verotuloja valtiolle 398 miljoonaa euroa. Sen lisäksi apteekit tilittivät valtiolle myynnin arvonlisäveroja 264 miljoonaa.

Verojalanjäljen suurin erä olivat apteekkiverot, joita apteekkarit tilittivät valtiolle 176 miljoonaa euroa. Apteekkivero on lääkemyynnin liikevaihdon perusteella perittävä ylimääräinen vero, jolla leikataan etenkin suurimpien apteekkien tuloja.

Apteekkiveron lisäksi apteekkarit maksoivat tuloveroja yhteensä 61 miljoonaa euroa. Henkilökunnan palkkojen ennakonpidätyksiä ja lakisääteisiä maksuja apteekkarit tilittivät valtiolle 161 miljoonaa euroa.

Suomen yrittäjyyteen perustuvan apteekkijärjestelmän ansiosta kaikki lääkemyynnistä perittävät verot jäävät Suomeen.

Lisätietoja: talous- ja hallintojohtaja Ilkka Harjula, p. 050 538 4458, ilkka.harjula@apteekkariliitto.fi tai viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Liitekuvat: Apteekkarin ura ja tulot, Verojalanjälki 2020, Lääke-eurojen jakautuminen 2020

Apteekkiaiheisia julkaisuvapaita kuvituskuvia tiedotusvälineille kuvapankissamme: www.apteekkariliitto.fi > media > kuvapankki ja STT Info -uutishuoneessamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Esimerkki kuvaa apteekkarin uraa. Vain 13 % apteekkareista siirtyy uran lopuksi apteekkiin, jossa verotettava tulos on yli 400 000 euroa. Lataa kuva suurempana tiedotteen lopusta.
Esimerkki kuvaa apteekkarin uraa. Vain 13 % apteekkareista siirtyy uran lopuksi apteekkiin, jossa verotettava tulos on yli 400 000 euroa. Lataa kuva suurempana tiedotteen lopusta.
Lataa
Yrittäjävetoisista apteekeista kertyi viime vuonna verotuloja valtiolle yli miljoona euroa päivässä.
Yrittäjävetoisista apteekeista kertyi viime vuonna verotuloja valtiolle yli miljoona euroa päivässä.
Lataa
Apteekin osuus lääke-eurosta on alle viidennes.
Apteekin osuus lääke-eurosta on alle viidennes.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Apteekkariliitto
Suomen Apteekkariliitto
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye