Apteekkeja tulee kehittää jatkossakin terveydenhuollon lähipalveluna

Liiton hallitusohjelmatavoitteiden kärkenä on, että apteekkitoimintaa kehitetään jatkossakin terveydenhuollon lähipalveluna. Toiminnan tulee jatkossakin olla lääketeollisuudesta ja lääketukuista riippumatonta sekä viranomaisille ja kansalaisille läpinäkyvää. Liiton tavoitteena on taata vastedeskin lääkkeiden ja lääkeneuvonnan saatavuus, saavutettavuus ja turvallisuus koko Suomessa.
Verkon osuus apteekkiasioinnista kasvaa, ja tässä kehityksessä liitto pitää tärkeänä, että verkkoapteekkitoimintaa kehitetään nimenomaan osana maankattavaa lähiapteekkien verkostoa. Samalla on varmistettava eri kokoisten apteekkien toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset vastata alueidensa lääkehuollon palveluista.
Apteekit vahvasti osaksi sote-palvelujärjestelmää
Apteekit tulee kytkeä vahvasti osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja apteekeissa tulee mahdollistaa muun muassa matalan kynnyksen terveydenhuollon palvelujen tarjoaminen. Näin voidaan keventää työtaakkaa muualla terveydenhuollossa.
Apteekkien ydinosaamista on lääkehoitojen kokonaisuuksien arvioiminen. Apteekkeja tuleekin hyödyntää tässä nykyistä enemmän. Keinoja tähän ovat muun muassa säännölliset lääkehoidon arvioinnit iäkkäille ja monia lääkkeitä käyttäville. Myös omaishoitajia tulisi tukea niin, että he voivat hyödyntää apteekin farmaseuttisia palveluita.
Sosiaalihuollon palveluyksiköt tulee ohjeistaa yhteistyöhön lähiapteekin kanssa. Näin voidaan parantaa lääkehoidon turvallisuutta ja ehkäistä lääkitykseen liittyviä virheitä.
Lääkesäästöt apteekkien lähipalveluverkostoa vaarantamatta
Apteekkitalouteen kohdistuu nyt merkittäviä säästöpaineita. Lääkekorvauskustannusten kasvua tulisi ensisijaisesti hillitä tehostamalla biologisten lääkkeiden rinnakkaisvalmisteiden eli biosimilaarien käyttöä. Liiton arvion mukaan näin voitaisiin saada aikaan jopa kymmenien miljoonien eurojen vuosisäästöt. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä alkaa valmistella biologisten lääkkeiden apteekkivaihtoa lähiaikoina.
Apteekkitalouden uudistamiseksi Apteekkariliitto esittää lääketaksa-apteekkiverokokonaisuuden uudistamista siten, että reseptilääkkeiden hinnat laskisivat, lääkekorvausmenojen kasvu taittuisi ja apteekkien väliset tuloerot pienenisivät.
Apteekkijärjestelmää tulee kehittää yrittäjäpohjaisena ja ammatillisuuteen perustuvana kokonaisuutena, jossa toiminnan harjoittaminen perustuu henkilökohtaiseen apteekkilupaan. Näin varmistetaan parhaiten lääkehuollon turvallisuus ja riippumattomuus.
Apteekkariliiton hallitusohjelmatavoitteet kokonaisuudessaan tiedotteen liitteenä.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Merja Hirvonen, p. 040 588 0841, merja.hirvonen@apteekkariliitto.fi ja yhteiskuntasuhdejohtaja Touko Aalto, p. 040 516 9332, touko.aalto@apteekkariliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen ApteekkariliittoElimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Pipsa Lotta Marjamäki Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi19.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
VTM Pipsa Lotta Marjamäki on nimitetty Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi. Liiton pitkäaikainen viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen jää Apteekkariliitosta eläkkeelle ensi kesänä.
Apteekkiuudistus vietävä uudelleen perustuslakivaliokuntaan9.12.2025 11:06:01 EET | Tiedote
Perustuslain vastainen lakiesitys on vietävä uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi ennen täysistuntoa, Apteekkariliitto vaatii.
Apteekkiuudistus rapauttaa apteekkiverkostoa9.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa apteekkiuudistuksessa tehdään liian monta muutosta kerralla. Jättimäinen lääketaksan leikkaus yhdistettynä apteekkiveron muutoksiin ja itsehoitolääkkeiden jakelukanavan laajentamiseen rapauttaa apteekkien taloutta ja apteekkiverkostoa ennakoimattomalla tavalla.
Apteekkariliiton Risto Holma: ”Montako apteekkia pitää sulkeutua, että apteekkien nopeasti heikentyneeseen tilanteeseen herätään?”28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Hallitus on heikentämässä apteekkien toimintaedellytyksiä tavoilla, joilla saattaa olla ennakoimattomia vaikutuksia apteekkiverkostoon ja koko terveydenhuollon toimivuuteen.
Apteekkien rokotuspalvelut yleistyvät – jo lähes 130 apteekkia rokottaa20.11.2025 05:00:00 EET | Tiedote
Apteekkirokotuksia saa jo jokaiselta hyvinvointialueelta. Eniten rokottavia apteekkeja on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme