Arinalta jälleen 50 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan

Arina on jakanut vuodesta 2013 alkaen vuosittain 50 000 € lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Tukea ovat voineet hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä muut yhteisöt, jotka kohdentavat tuen lasten ja nuorten toimintaan. Tänä keväänä ehdokkaiksi äänestykseen hyväksyttiin yhteensä 102 yhteisöä.
Asiakasomistajat äänestivät tuensaajista
Arinan asiakasomistajat päättivät tuensaajat äänestämällä. Kutsun saivat asiakasomistajat, jotka olivat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, eivätkä olleet kieltäneet tutkimuskyselyitä.
Äänestyksessä annettiin tänä keväänä lähes 10 000 ääntä. Tuensaajiksi valittiin edellisvuoden tavoin 30 eniten ääniä saanutta yhteisöä, alueellinen tasapuolisuus huomioiden. Tällä kertaa pohjoisin tuensaaja on Kittilästä, eteläisin Raahesta.
Suurimman äänimäärän ja 5000 € maksimituen keräsi jälleen Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet. Tuensaajien joukossa oli tänä vuonna runsaasti uusia yhteisöjä, muun muassa Kuivasjärven Aura.
– Hieno uutinen ja erittäin merkityksellinen tuki toiminnallemme. Saamme toteutettua monta tärkeää elämystä ja uutta kokemusta syöpää sairastaville ja sen sairastaneille nuorille ja lapsille. Kiitos <3, iloitsee Pohjois-Suomen syöpälapsiperheiden puheenjohtaja Jutta Pernu-Määttä.
– Tuki tuntuu hienolta. Hienoa, että äänestäjät ovat tukeneet seuraa äänestyksessä. Koulutimme juuri 15 uutta yleisurheilukouluohjaajaa. Seura maksaa kokonaan koulutukset ja tuki ohjataan heidän kurssimaksuihin, kertoo Kuivasjärven Auran yleisurheilujaoston puheenjohtaja Anne Karvinen-Poutanen.
– Arinan sponsoroinnin painopiste on lasten ja nuorten toiminnassa. Haluamme mahdollistaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Osuuskaupassa asiakasomistajilla on päätösvalta tuensaajista. Pidämme yhdessä pohjoisen puolta, alueellinen tasapuolisuus huomioiden, kiteyttää Osuuskauppa Arinan vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen.
Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuensaajat vuonna 2022:
- Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet, Oulu, 5000 €
- Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry Oulu, Oulu, 4990 €
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry, Oulu, 4157 €
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry, Rovaniemi, 3799 €
- Kuivasjärven Aura, Oulu, 2105 €
- Ajax-Sarkkiranta ry, Kempele, 1702 €
- Kiimingin Kiekko-Pojat ry, Oulu, 1595 €
- Oulun Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry, Oulu, 1586 €
- Rovaniemen Kiekko ry, Rovaniemi, 1559 €
- Hyväntekeväisyysyhdistys Arjen Tuki ry, Tornio, 1442 €
- Haukiputaan Heitto ry, Oulu, 1433 €
- Haukiputaan Pallo ry, Oulu, 1407 €
- FC Santa Claus Napapiiri ry, Rovaniemi, 1353 €
- Voimistelu- ja urheiluseura Kempeleen Kiri ry, Kempele, 1308 €
- Rovaniemen Palloseura ry, 1200 €
- Oulun Kärpät 46 ry / Tyttökiekko, Oulu, 1165 €
- Kiimingin Urheilijat ry, Oulu, 1138 €
- Oulun 4H-yhdistys, Oulu, 1138 €
- Pudasjärven Urheilijat, Pudasjärvi, 1066 €
- Muhoksen Pelastakaa Lapset ry, Muhos, 1057 €
- Vihannin 4H-yhdistys ry, Raahe, 1021 €
- Lapin Martat ry, Rovaniemi, 1012 €
- Veitsiluodon Kisaveikot ry, Kemi, 1003 €
- AS Moon ry, Raahe, 994 €
- Oulun Naisfutis ry, Oulu, 985 €
- Oulun Luistinseura ry, Oulu, 977 €
- Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry, Kemi, 977 €
- Kolarin Kontio, 968 €
- Kittilän 4H-yhdistys ry, Kittilä, 950 €
- Tornion Ice Hockey Club ry, Tornio, 914 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Ruuskanenvastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 50 430 1747pasi.ruuskanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti lähes 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Yli 3000 Arinalaista tarjoavat market- ja ABC-kaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita yli 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Sale Tornion ovet avataan torstaina 25.5.2023 klo 1024.5.2023 11:47:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa Tornion keskustaan uuden Salen tulevana torstaina. Arinan pohjoissuomalaiset omistajat ovat mahdollistaneet uuden, noin 3,6 M€ myymäläinvestoinnin, laajat valikoimat ja modernin, energiatehokkaan myymälän. Keskeisellä paikalla sijaitseva Sale tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman ja laajat aukioloajat.
Stark ja Arina bonusyhteistyöhön Rovaniemellä ja Oulussa - Stark avaa rakennustarvikeliikkeen Arinan tiloihin Rovaniemellä10.5.2023 15:52:05 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina ja Stark Suomi Oy ovat solmineet paikallisen bonusyhteistyösopimuksen, jolla asiakasomistajat voivat kerryttää jatkossa S-ryhmän Bonusta Starkin tulevasta Rovaniemen toimipisteestä ja myös Starkin nykyisestä Oulun toimipisteestä. Yhteistyö käynnistyy syksyn aikana. Tarkempi ajankohta täsmentyy lähempänä.
Arina lahjoittaa 50 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan - Asiakasomistajat päättävät tuen saajat5.5.2023 15:49:54 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on vahvasti sitoutunut tukemaan paikallisia yhteisöjä ja tapahtumia Pohjois-Suomessa. Sponsoroinnin painopiste on ensisijaisesti lasten ja nuorten toiminnassa, jota kuluneen kymmenen vuoden aikana on tuettu reilun puolen miljoonan eron arvosta. Tänä keväänä asiakasomistajien ääni kuuluu jälleen, kun Arina kutsuu kaikkia alueen lasten ja nuorten toimintaa järjestävät yhteisöt hakemaan mukaan tukitoimintaan 28.5.2023 mennessä, ja sen jälkeen kaikki alueen asiakasomistat äänestämään 50 000 euron tukipotin jakautumisesta.
Oulun Rajakylään rakennetaan uusi S-market4.5.2023 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina investoi 5 M€ rakentaessaan uuden, energiatehokkaan S-market-myymälän Rajakylään. Vanha Sale kiinteistö on elinkaarensa päässä ja nykyisen myymälän koko aiheuttaa rajoitteita kasvaneen kysynnän edessä.
Kauan takaisin odotettu Grill It! Oulu avasi ovensa Kauppakeskus Valkeassa 27.4.202327.4.2023 17:24:23 EEST | Tiedote
Grill It! Oulu avautui tänään torstaina 27.4. Kauppakeskus Valkean Gallerian kakkoskerrokseen. Tunnelmallinen, 166 asiakaspaikkainen, ravintola tarjoaa herkullisia, puuhiiligrillissä valmistuvia á la carte annoksia niin pihvien, kala- ja kana-annosten kuin kasvisruokienkin ystäville. Á la carten lisäksi Grill It! tarjoaa asiakkailleen lounasbuffetin sekä sunnuntaisin tarjoiltavan brunssin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme