Arkkitehtien ateljeekoti Hvitträsk juhlii 50 vuotta museona
20.8.2021 13:18:14 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote

Nuori arkkitehtikolmikko Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren löysivät paikan yhteiselle ateljeekodilleen suunnitellessaan taloa lähistöllä. He ostivat Marievik-palstan Vitträsk-järven rannalta Kirkkonummelta vuonna 1901. Vuonna 1903 valmistui päärakennus, jonka eri osiin arkkitehdit asettuivat puolisoineen. Pisimpään talossa asui Saarinen, jonka perhe muutti Yhdysvaltoihin 1923. Hvitträsk säilyi tämän jälkeenkin perheen kesäasuntona.
Kun Yhdysvaltoihin asettunut Eliel Saarinen päätti 1940-luvun lopussa myydä Hvitträskin, hän toivoi siitä presidentin asuntoa tai Arkkitehtiliiton edustustilaa. Hvitträsk myytiin kuitenkin yksityisille omistajille ja avattiin museona 1971 Gerda ja Salomo Wuorion säätiön toimesta. Vuonna 1981 Suomen valtio osti Hvitträskin ja museotoimintaa pyörittivät opetusministeriö ja Hvitträsk-säätiö. Alkuvuodesta 2000 Hvitträsk siirtyi Museoviraston hallintaan ja avattiin yleisölle peruskorjauksen jälkeen toukokuussa 2000.
Nykyisin Hvitträsk toimii kesäisin avoinna olevana museona, joka on pihapiireineen kauttaaltaan kansallisromanttisen tyylin ja suomalaisen art nouveau -kauden keskeinen taidonnäyte. Hvitträskissä vierailee vuosittain lähes kaksikymmentätuhatta arkkitehtuurin, designin ja historian ystävää – merkittävä osa ulkomailta. Rakennus vaatii jatkuvaa kunnostamista ja ylläpitoa, josta huolehtii Senaatti-kiinteistöt.
”Täksi kesäksi restauroitiin Saaristen kylpyhuone, jossa korjattiin vuosien aikana tulleita vesivahinkoja. Tähän liittyvien purkutöiden yhteydessä pintojen alta löydettiin alkuperäisiä 1900-luvun alun kerroksia ja tilaa ennallistettiin Saaristen ajan asuun”, intendentti Mikko Teräsvirta Suomen kansallismuseosta kertoo.
50-vuotisjuhlan kunniaksi Hvitträskissä järjestetään perjantaina 20.8.2021 ohjelmaa. Päivä on myös osuvasti Eliel Saarisen ja tämän pojan Eeron syntymäpäivä. Museoon on vapaa pääsy, puutarhassa järjestetään opastuksia ja klo 13 Hvitträskissä ja sen parissa viisikymmentä vuotta töitä tehnyt Pepita Ehrnrooth-Jokinen kertoo museon historiasta intendentti Mikko Teräsvirran haastattelussa. Keskustelu tallennetaan ja tulee katsottavaksi jo ensi viikolla Suomen kansallismuseon YouTube-tilille. 8.9. alkaen Hvitträskissä voi ihastella Postin taidepalkinnon vastikään voittaneen taiteilija Alma Jantusen lasiesineitä.
Hvitträsk on perjantaina avoinna klo 11–17.
Lisää juhlapäivän sisällöstä: https://www.kansallismuseo.fi/fi/tapahtumat/hvittrask-50-vuotta-museona
Hvitträskin historiaa videoin: https://www.kansallismuseo.fi/fi/ajankohtaista/onnea-50-vuotias-hvittraskin-museo
Lisätiedot
intendentti Mikko Teräsvirta, mikko.terasvirta@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6374
viestintäasiantuntija Sanna Paakkanen, sanna.paakkanen@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6200
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen kansallismuseoMannerheimintie 34
00100 HELSINKI
p. 0295 33 6000, kansallismuseo@kansallismuseo.fihttps://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/etusivu
Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Kutsu: Paavo Lipponen lahjoittaa harvinaisen karttakirjasarjan Suomen merimuseolle12.2.2026 10:11:00 EET | Tiedote
Suomen merimuseo vastaanottaa Suomen pääministerinä vuosina 1995–2003 toimineelta Paavo Lipposelta arvokkaan kirjalahjoituksen perjantaina 20. helmikuuta 2026.
Suomen kansallismuseon talvilomaohjelmassa nykysirkusta, salaisia sopukoita ja erityisohjelmaa muumifaneille6.2.2026 08:27:44 EET | Tiedote
Suomen merimuseossa, Olavinlinnassa ja Hämeen linnassa on ohjelmaa talvilomaa viettäville.
Kansallismuseon kyläilykiertue päättyy Kainuun Museoon – nähtävillä Suomen merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia aarteita yli 4 000 vuoden ajalta2.2.2026 12:36:52 EET | Tiedote
Peruskorjaus- ja laajennushankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo on kyläillyt sulkuaikanaan museoissa eri puolilla Suomea. Kierros päättyy 14.–15. helmikuuta Kainuun Museoon Kajaaniin.
Suomen kansallismuseon kävijämäärät edellisen vuoden tasolla19.12.2025 14:39:30 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa on kuluneen vuoden aikana vieraillut noin 531 220 museokävijää, kun viime vuonna kävijöitä oli 531 859. Kävijämäärät kasvoivat edellisvuodesta Louhisaaressa, Seurasaaressa ja Suomen merimuseossa.
Suomen kansallismuseo palkkaa ensi kesäksi noin 90 kausityöntekijää15.12.2025 13:42:31 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseo rekrytoi ensi kesäksi kausityöntekijöitä eri puolille Suomea. Kesätöitä on tarjolla Olavinlinnassa, Seurasaaren ulkomuseossa, Tamminiemessä, Louhisaaren kartanolinnassa, Hvitträskissä, Suomen merimuseossa, Hämeen linnassa, Vankilassa ja Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla. Työpaikat ovat haettavissa 15.12.2025–29.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme