Solidaarisuus

Asenteet tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan jyrkkenevät, mutta koronapandemia uhkaa pysäyttää suotuisan kehityksen

Jaa

Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa asennemuutostyössä Keniassa on saavutettu kriittinen vaa’ankielitilanne: yhtä moni vastustaa ja puolustaa silpomisperinnettä. “On suuri riski, että korona kääntää tilanteen huonompaan suuntaan tyttöjen kannalta, kun yhä useampi tyttö silvotaan ja silpomisen vastainen työ ei tavoita kaikkia yhteisöissä.”

Kenialaisopettaja ja silpomisen vastaisen työn vapaaehtoinen Alice Mogera Kanere oppilaidensa kanssa marraskuussa 2020. Tällä hetkellä tapaamiset rajoittuvat ulkotiloihin turvavälein, muutama oppilas kerrallaan. Kuva: Solidaarisuus
Kenialaisopettaja ja silpomisen vastaisen työn vapaaehtoinen Alice Mogera Kanere oppilaidensa kanssa marraskuussa 2020. Tällä hetkellä tapaamiset rajoittuvat ulkotiloihin turvavälein, muutama oppilas kerrallaan. Kuva: Solidaarisuus

Kisii-heimon asuttama alue on yksi Kenian etnisistä taskuista, joissa silpominen on edelleen hälyttävän yleistä. Solidaarisuuden alueella teettämien selvitysten mukaan silpomisen läpikäy lähes jokainen tyttö. Nyt asenteet ovat alkaneet muuttua, mutta koronakriisi uhkaa positiivista kehitystä. 

Tyttöjen sukuelinten silpominen on syvälle kulttuuriin juurtunut perinne, jonka tehokkaassa ennaltaehkäisyssä on oleellisinta asenteisiin vaikuttava työ. Ensin muuttuvat asenteet ja sen jälkeen käyttäytyminen, kun sosiaalinen paine hellittää. 

”Silpomisperinteen vastustus vaikuttaa lisääntyneen Keniassa eniten juuri Kisiissä, kertoo Solidaarisuuden tasa-arvotyön asiantuntija ja silpomisen vastaisesta työstä väitellyt Maria Väkiparta. 

”Trendinä on, että silpomisperinne alkaa vähentyä, kun ihmiset alkavat ymmärtää, että siihen liittyy merkittäviä terveysriskejä ja että muutkin perheet harkitsevat tai ovat jo luopuneet perinteestä. Voimme optimistisissa arvioissa odottaa silpomisperinteen vähenemistä alueella.” 

Tilanne on herkkä, sillä edistysaskeleista huolimatta esimerkiksi koronapandemia on hidastanut asennemuutostyötä sekä sulkenut silpomisen riskiryhmässä olevia tyttöjä kotiin koulujen sulkeuduttua Keniassa. Sukuelimiä silvotaan kisii-heimon asuinalueilla Kisiissä ja Nyamirassa tyypillisesti koulujen loma-aikoina, esimerkiksi jouluisin, jolloin tytöt ehtivät toipua laittomasta toimenpiteestä piilossa. Korona-aika on otollinen salassa tehtäville silpomisille. 

”Asennemuutostyössä on nyt saavutettu eräänlainen vaa’ankielitilanne: yhtä moni vastustaa ja puolustaa perinnettä. On suuri riski, että korona kääntää tilanteen huonompaan suuntaan tyttöjen kannalta, kun yhä useampi tyttö silvotaan ja silpomisen vastainen työ ei tavoita kaikkia yhteisöissä, Väkiparta toteaa. 

Solidaarisuuden silpomisen vastaisissa hankkeissa seurataan asenteiden muuttumista säännöllisesti. Kouluissa tehty työ näkyy lasten tietotason merkittävänä nousuna. Vuodesta 2018 vuoteen 2019 lasten tietoisuus silpomisen terveyshaitoista on kaksinkertaistunut. Neljän hankevuoden aikana yhteisön tietoisuus perinteen kieltävästä laista on noussut erityisesti miesten keskuudessa lähes 100 prosenttiin. 

Väkiparran mukaan asenteiden muuttuminen on äärimmäisen tärkeä indikaattori perinteen tukahduttamisesta.  

Sosiaalinen paine silpoa tytär on valtava. Asennemuutos vaikuttaa siten, että tämä paine alkaa helpottaa. Vanhemmat saavat yhteisöiltään, ystäviltään ja naapureiltaan tukea ja hyväksyntää: on oikein, että et silvo tytärtäsi. 

Kisii-heimon parissa silpomisen vastustus on kasvanut Kenian mittakaavassa vauhdilla, mutta valtakunnallisesti perinteen yleisyys on Kisiissä maan keskiarvoa huomattavasti korkeammalla. 

”Suunta on oikea, mutta koronapandemia on todellinen ja erittäin konkreettinen kriisi tyttöjen oikeuksien toteutumiselle kaikkialla”, Väkiparta summaa. 

Suomalaiset voivat osallistua silpomisen vastaiseen työhön. Silpomaton-kampanjan joulukeräys tyttöjen auttamiseksi käynnistyy huomenna ja on voimassa 1.-24.12.2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kenialaisopettaja ja silpomisen vastaisen työn vapaaehtoinen Alice Mogera Kanere oppilaidensa kanssa marraskuussa 2020. Tällä hetkellä tapaamiset rajoittuvat ulkotiloihin turvavälein, muutama oppilas kerrallaan. Kuva: Solidaarisuus
Kenialaisopettaja ja silpomisen vastaisen työn vapaaehtoinen Alice Mogera Kanere oppilaidensa kanssa marraskuussa 2020. Tällä hetkellä tapaamiset rajoittuvat ulkotiloihin turvavälein, muutama oppilas kerrallaan. Kuva: Solidaarisuus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Solidaarisuus
Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki

010 501 2120http://www.solidaarisuus.fi

Solidaarisuus-järjestö parantaa naisten asemaa ja toimeentuloa sekä ehkäisee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Solidaarisuus on erikoistunut tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön. Viidenkymmenen vuoden kokemuksella työskentelevä suomalainen järjestö toimii tällä hetkellä Keniassa, Somalimaassa ja Nicaraguassa. Solidaarisuus on Suomen ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Solidaarisuus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme