Novo Nordisk Farma Oy

Asiantuntijalääkäri: Tyypin 2 diabetesta ei ymmärretä eteneväksi sairaudeksi

Jaa
Diabeteslääkäri näkee vastaanotollaan paljon hämmennystä; usein tyypin 2 diabetes -diagnoosin saava ei ymmärrä sairastavansa etenevää pitkäaikaissairautta, johon liittyy hankalien lisäsairauksien riski. Sairauden eteneminen tarkoittaa sitä, että sen hoitoa on päivitettävä säännöllisin väliajoin.

Tyypin 2 diabetes on etenevä sairaus, jossa haiman insuliinin tuotanto hiipuu vähitellen. Sairauden toteamisen jälkeen hoito aloitetaan elintapojen muutoksella, mutta diabeteksen jatkuttua pitkään mukaan voidaan tarvita myös insuliinihoito. Sairastumisen syyt ja myös taudin etenemisen kulku ovat hyvin yksilöllisiä. Siksi myös hoidon tulee olla potilaalle tarkoin räätälöity.

– Ei tarvitse pelästyä, kun lääkäri ehdottaa pistoshoidon aloittamista. Hoidon päivittämisellä vaikutetaan potilaan terveydentilaan, mutta myös elämänlaatuun – potilaan väsymys hellittää ja mieli virkistyy kun sokerit taas normalisoituvat, Novo Nordiskin asiantuntijalääkäri Sari Mäkimattila kertoo.

Syyllistäminen ei auta

Monen tyypin 2diabeetikon on vaikea mieltää olevansa sairas, sillä diabetes on alkuvaiheessa lähes oireeton. Onkin tärkeää, että lääkäri kommunikoi potilaalle syyllistämättä, mutta rehellisesti taudin etenemisen riskeistä, mikäli hoitosuunnitelmaa laiminlyödään.

– Rajoituksia ei saisi olla liikaa, ettei hoitoon sitoutuminen tunnu potilaasta ylivoimaiselta. Suositeltaviin elämäntapamuutoksiin kuuluvat kuitenkin liian sokerin, rasvaisen ruoan, tupakan ja alkoholin pois jättäminen. Myös stressiä tulisi välttää, unensaantiin kiinnittää huomiota ja ottaa liikunta mahdollisuuksien mukaan osaksi elämää. Muutama kuukausi hoidon aloittamisen jälkeen arvioidaan, onko valittu hoitomuoto onnistunut. Elintapahoito kulkee mukana myös sen jälkeen, kun on aika aloittaa lääkehoito, Mäkimattila selventää.

Elämäntapamuutosten aiheuttamiin tunnepuolen haasteisiin ja myös haitallisten elintapojen lopettamiseen saa apua lääkäriltä ja diabeteshoitajalta tai psykologilta. Asiantuntijalääkärin mukaan olisi suositeltavaa, että potilas jakaisi hoitosuunnitelmansa lähipiirinsä ja parhaassa tapauksessa myös työnantajansa kanssa.

– Potilaalle on helpompaa, kun hyvää tarkoittava sukulainen ei ole joka vierailulla tyrkyttämässä makeita leivonnaisia, ja työpaikan kokouskahveilla tarjotaan terveellisempi vaihtoehto perinteisen palaveripullan sijaan.

Hoidon laiminlyönti altistaa lisäsairauksille – myös yhteiskunnan kulut kasvavat

Diabeteksen hoitoon liittyy oleellisesti myös lisäsairauksien riskien hallinta. Lisäsairaudet eivät kuitenkaan ole diabeetikon ”kohtalo”, vaan usein vältettävissä, kunhan potilas noudattaa säännöllisesti päivitettyä hoitosuunnitelmaa.

Vakaviin lisäsairauksiin kuuluvat muun muassa sydän- ja verisuonisairaudet, munuaissairaudet, joista kärsii joka kolmas diabeetikoista, silmänpohjan ongelmat sekä hermomuutokset, jotka erityisesti alaraajoissa voivat johtaa tuntopuutoksiin ja jalkahaavoihin.

– Diabeteksen huono hoito tulee kalliiksi myös yhteiskunnalle. Käypä hoito -suosituksessa on arvioitu diabeteksen aiheuttavan noin 15 prosenttia terveydenhuollon menoista, joka tarkoittaa noin 2,5 miljardia euroa vuodessa. Toimintakyvyn heikkenemisestä seuraa myös sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä – eli epäsuoria kustannuksia. Yhteiskunnan osalta diabeteksen hyvä hoito onkin kuin ”pistäisi rahaa säästöön”, Sari Mäkimattila Novo Nordiskilta tiivistää.

Lisätietoja:

Karoliina Vuopala

Yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja

Novo Nordisk Farma Oy

p. 050 4320708

kvup@novonordisk.com

www.novonordisk.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Novo Nordisk Farma Oy
Novo Nordisk Farma Oy
Linnoitustie 6
02600 ESPOO

020 762 5300http://www.novonordisk.fi
Novo Nordisk on globaali lääkealan yritys, jolla on 90 vuoden kokemus edelläkävijänä diabeteshoidon kehittämisessä. Novo Nordisk on johtavassa asemassa myös veren hyytymishäiriöiden, kasvuhäiriöiden ja naisten vaihdevuosien hormonihoidon alueilla. Lisätietoa on luettavissa: www.novonordisk.fi ja www.novonordisk.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novo Nordisk Farma Oy

Lihavuudesta yli 2,5 miljardin lisäkustannukset yhteiskunnalle vuosittain10.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Tuore suomalaistutkimus selvitti hoitamattomasta lihavuudesta aiheutuneita kustannuksia, kuten sairauspoissaoloja, työkyvyttömyyttä ja ennenaikaista kuolleisuutta sekä terveydenhuollon kuluja väestötasolla. Epäsuorat kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin suorat terveydenhuollon kustannukset. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat merkittävimmän osan yhteiskunnalle koituvista epäsuorista kustannuksista.

Turussa tutkittua – lisää liikettä tiedolla johdettujen ratkaisujen avulla22.5.2025 09:12:52 EEST | Tiedote

Lasten ja nuorten ylipaino sekä vähenevä liikkuminen ovat nousseet merkittäviksi kansanterveydellisiksi haasteiksi. Turussa tähän ongelmaan on tartuttu tarjoamalla kaikille kaupungin lapsille ja nuorille parempi mahdollisuus liikuntaharrastamiseen. Systeemitason muutoksen ja siihen sisältyvän uuden Boostii-edun vaikutuksia arvioidaan osana Cities for Better Health -yhteistyötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye