AstraZenecan rokotteen ikäryhmämuutos ei aiheuta HUS-alueen rokotuksiin välittömiä muutoksia
12.3.2021 16:58:04 EET | HUS | Tiedote
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) linjasi eilen, että AstraZenecan koronarokotteella voidaan rokottaa myös ikääntyneitä. Kuten KRAR, myös HUS suosittelee oman alueensa kunnille, että yli 70-vuotiaiden rokotteissa käytetään käytännön syistä edelleen BioNTech-Pfizerin ja Modernan mRNA-rokotteita. ”Tällöin ei jouduta perumaan olemassa olevia varauksia. BioNTech-Pfizerin rokotetta on tulossa lähiviikkoina aiempaa suurempia määriä eli yli 70-vuotiaiden rokotukset ovat joka tapauksessa vauhdittumassa”, sanoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Tiedossa olevien rokotetoimitusten perusteella näyttää siltä, että HUSin alueen kunnissa saadaan kaikki halukkaat yli 70-vuotiaat rokotettua huhtikuun puolivälin eli viikon 15 loppuun mennessä BioNTech-Pfizerin ja Modernan rokotteilla. ”Tämä aikataulu näyttää nyt paremmalta, sillä THL:n aikataulussa tavoitteeksi on asetettu kaikkien yli 70-vuotiaiden rokottaminen huhtikuun loppuun saakka”, sanoo Ruotsalainen.
Väestön ikärakenne vaikuttaa rokotteiden määrään ja rokotuskattavuuteen
Viime päivinä on uutisoitu väestömääriin perustuvia rokotuskattavuuksia eri alueilla. Näissä listauksissa HUSin alue on viimeisten joukossa. ”Tämä johtuu alueelle saatujen rokotteiden määristä. Kansallisesti rokotteita ei jaeta alueen väestömäärän mukaan, vaan rokotusvuorossa olevien ryhmien koon mukaan. Uudenmaan asukkaat ovat keskivertoa nuorempia ja terveempiä, ja sen vuoksi nyt, kun rokotetaan iäkkäitä, rokotteita on saatu vähemmän Uudellemaalle”, toimialajohtaja Kerstin Carlsson HUS Apteekista.
HUSin alueen sisällä eri kuntien välillä on eroja. Tämä johtuu Modernan rokotteen saatavuusongelmista. ”Välittömiin toimenpiteisiin on ryhdytty. Näitä eroja korjataan tulevien viikkojen aikana siten, että huhtikuun puoliväliin mennessä tilanne on tasattu”, sanoo Carlsson.
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens styrelse valde HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning5.10.2026 13:16:05 EEST | Pressmeddelande
På sitt möte valde sammanslutningens styrelse HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning och behandlade verksamheten och ekonomin för januari–augusti 2026.
Yhtymähallitus valitsi HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan5.10.2026 13:16:05 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus valitsi kokouksessaan HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan sekä käsitteli tammi−elokuun 2026 toimintaa ja taloutta.
Studie gav ny kunskap om immunförsvaret vid leukemi29.9.2026 08:26:54 EEST | Pressmeddelande
Forskare vid HUS Cancercentrum och Helsingfors universitet utredde hur immunsystemet hos patienter med akut myeloisk leukemi reagerade på experimentell immunterapi. Förändringar som hänför sig till terapiresponsen visade sig i andra immunceller än förväntat baserat på tidigare studier.
Tutkimus toi uutta tietoa leukemian immuunipuolustuksesta29.9.2026 08:26:54 EEST | Tiedote
HUSin Syöpäkeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, miten akuuttia myelooista leukemiaa sairastavien potilaiden immuunijärjestelmä reagoi kokeelliseen immunoterapiaan. Hoitovasteeseen liittyvät muutokset näkyivät eri immuunisoluissa kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi voitu odottaa.
Study provides new insights into the immune response in leukemia29.9.2026 08:26:54 EEST | Press release
Researchers at HUS Comprehensive Cancer Center and the University of Helsinki investigated how the immune systems of patients with acute myeloid leukemia (AML) respond to experimental immunotherapy. The study found that changes associated with treatment response were observed in different immune cell types than would have been expected based on previous research.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
