Suomen Omakotiliitto ry

Asumiskustannusten alentaminen hallitusohjelmaan

Jaa
Omakotiliiton vaikuttamistavoitteina on asumiskustannusten merkittävä alentaminen, pientaloasumisen edistäminen ja vaikuttaminen siihen, että sääntely on kohtuullista ja kannustavaa, linjaa Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Suomen Omakotiliiton valtuuston kevätkokouksessa keskusteltiin liiton hallitusohjelmatavoitteista.

Vuonna 1947 perustettu Omakotiliitto on alansa ainoa valtakunnallinen pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden edunvalvontajärjestö Suomessa.

Asumiskustannuksia on tarkasteltava laajana kokonaisuutena, ja nousupaineita on monesta suunnasta sekä asumisen peruskustannuksista, remontointivelvoitteiden lisääntymisestä, että korkokulujen noususta, muistuttaa Omakotiliiton valtuuston puheenjohtaja Jaakko Korpela. Tärkeimpänä asiana on nyt saada kotitalouksien sähkö- ja lämmitysenergiakustannukset laskemaan kohtuuhintaisiksi.

Tulevalla eduskunnalla on edessään merkittäviä lakiuudistuksia, kuten kiinteistöverouudistuksen jatkovalmistelu. Omakotiliitto on vaatinut, että hallitusohjelmaan tulee kirjata, että kiinteistövero ei saa olla kohtuuton kenenkään kannalta. Samoin esitetään kiinteistöveron alarajan prosentin poistoa.

Omakotiliiton mukaan valtion asuntorakentamisen kehittämisohjelma kaipaa myös päivittämistä, sillä asumisen tarpeet ja asuntorakentaminen eivät ole lähelläkään toisiaan. Pientaloasumisenedistäminen tulisi kirjata esimerkiksi päivittämällä MAL-sopimuksiin laadullisia tekijöitä pelkkien kerrosneliömetrien sijaan, joka monipuolistaisi rakennuskantaa. Asuntoja tulee rakentaa entistä vahvemmin ihmisten eri elämäntilanteisiin ja ikävaiheisiin sopivimmiksi, huomioiden liikkumisen ja työnteon muutokset yhteiskunnassa.

Omakotiliitto vastasi myös hallitustunnustelija Orpon hallituskysymyksiin, kertoo toiminnanjohtaja Marju Silander.  Pääviestinä oli, että asumiskustannukset on saatava laskuun. Esimerkiksi kiinteistöverouudistuksen myötä verotus ei saa nousta ja kotitalousvähennys tulee uudistaa asuntokohtaiseksi korottaen vähennyksen korvausprosenttia ja euromäärää.

Lisätietoja: Marju Silander, toiminnanjohtaja, Suomen Omakotiliitto ry, puh. 045 7200 626, marju.silander@omakotiliitto.fi

Omakotiliiton 12 kohdan hallitusohjelmatavoitteet 2023

1) Kotitalouksille on tarjolla kohtuuhintaista energiaa.

2) Kiinteistövero ei saa olla kenenkään osalta kohtuuton.

3) Palautetaan asuntolainojen korkovähennys.

4) Valmistellaan uusi aravatukimalli pientalojen rakentamiseen ja remontoimiseen.

5) Asuntorakentaminen toteutetaan ihmisten asumistarpeisiin ja toiveisiin eri elämäntilanteissa sopivaksi, huomioiden liikkumisen ja työnteon muutokset.

6) Kirjataan MAL-sopimuksiin tavoitteeksi pientaloasumisen edistäminen.

7) Uudistetaan kotitalousvähennys asuntokohtaiseksi, korotetaan euromäärä riittäväksi ja nostetaan energiatehokkuusremonttien korvausprosenttia 60 prosenttiin.

8) Uudistetaan varainsiirtovero asumisen omistusmuodosta riippumattomaksi.

9) Poistetaan asumista koskevan lainsäädännön päällekkäisyydet ja kohtuuttomat velvollisuudet.

10) Vahvistetaan rahoitusta kansalaisjärjestöjen tekemään asumisen neuvontaan ja viestintään.

11) Sovelletaan energiatehokkuusdirektiiviä siten, että se ei aiheuta kohtuuttomia vaatimuksia pientaloasukkaille.

12) Varmistetaan, että pientaloille on saatavilla tasapuolisesti EU-rahoitusta energiatehokkuus- ja lämmitysmuutosremontteihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Omakotiliitto ry
Suomen Omakotiliitto ry
Asemapäällikönkatu 12 B
00520 Helsinki

09 680 3710https://www.omakotiliitto.fi

Omakotiliitto on Suomessa alan ainoa valtakunnallinen pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edistää pientalovaltaista elämänmuotoa. Olemme yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, ja meillä on noin 230 jäsenyhdistystä, joissa yhteensä yli 70 000 henkilöjäsentä (kotitaloutta).  Suomessa on noin 1, 2 miljoonaa pientaloa, joissa asuu lähes 2,7 miljoonaa ihmistä, ja noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joita käyttää noin 2,4–2,9 miljoonaa mökkiläistä. Omakotiliiton valtuustossa on 55 vapaaehtoista omakotiaktiivia, jotka toimivat eri puolilla Suomea paikallisissa omakotiyhdistyksissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry

Omakotiliiton tavoite EU-vaaleissa kohtuuhintainen ja kestävä pientaloasuminen19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Suomen Omakotiliitto nostaa esiin pientaloasujien arkeen vaikuttavia asioita tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa kesäkuussa. Omakotiliiton kolme päätavoitetta ovat kohtuulliset asumiskustannukset, pientaloasumisen edistäminen sekä kohtuullinen ja kannustava sääntely. Omakotiliitto vaikuttaa EU-tasolla monella tapaa, muun muassa aktiivisena jäsenenä Euroopan kiinteistönomistajien liitossa UIPI:ssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye