Kiinteistömaailma

Asuntojen arvoon on aina vaikuttanut sijainti, sijainti ja sijainti – nyt myös hyvä hallinto ja vihreä siirtymä

Jaa
Kiinteistömaailman 58. barometri

Asunnon ostajien kiinnostus taloyhtiöiden teknisestä ja taloudellisesta kunnosta on merkittävästi kasvanut viimeisten vuosien aikana, kertoo Kiinteistömaailman 58. barometrikysely. Ostajat haluavat varmistua siitä, että talotekniikka on ajan tasalla ja auttaa optimoimaan ylläpitokustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Taloyhtiöihin liittyvää tiedontarvetta ja kiinnostusta selvitettiin barometrissa, joka ennakoi maahan -6% keskimääräistä asuntojen hinnankehitystä vuonna 2023 ja jälleen positiiviselle +4%:n hintauralle palaavaa kehitystä vuonna 2024.

Kiinteistömaailma ennustaa tekoälymalliin ja laajaan välittäjäkyselyyn pohjautuen Suomeen 6 prosentin keskimääräistä asuntojen ja kiinteistöjen hinnanlaskua tälle vuodelle.

”Käsillä on 2000-luvun finanssikriisiä vastaava hintakuoppa, joka muodostuu suhteellisen nopeasti ja purkautuu hitaasti”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

”Hintojen pohjakosketus näyttää toteutuvan alle puolessa vuodessa, ja uuden hintahuipun saavuttaminen kestää arviomme mukaan noin kaksi vuotta.”

Käänteen hetkeä takaisin nousu-uralle on kuitenkin vallitsevissa oloissa mahdoton tarkasti ajoittaa, mutta Kiinteistömaailman käyttämän tekoälypohjaisen ja välittäjäkyselyn tuloksilla rikastetun ennustemallin mukaan hinnanlaskua nähdään vielä lähikuukausien ajan, ja käänne hinnoissa tapahtunee vuoden jälkipuoliskolla. Talouden poikkeuksellisista epävarmuuksista johtuen Kiinteistömaailma ei tällä kertaa anna postinumerotasolle meneviä ennusteita, vaan julkaisee ennusteet aluetasoilla.

Ennusteet vuosille 2023 ja 2024

  • Pääkaupunkiseudun asuntokantaan hinnanmuutokset iskevät euromääräisesti voimakkaimmin vuoden 2023 alkupuolen aikana: vuoden 2023 ennuste on -5,0%. Hintojen odotetaan kääntyvän takaisin +4,5% kasvuun vuoden 2024 aikana. (Vuosi 2022 toteuma: -0,8%).
  • Suurimmat kasvukeskukset selviävät vallitsevasta tilanteesta ulos parhain näkymin: vuoden 2023 ennuste on -4,5% ja vuodelle 2024 +5,0%. (Vuosi 2022 toteuma: +0,5%).
  • PKS-kehyskunnat kärsivät vuoden 2022 aikana eniten kauppamäärillä mitattuna. Ennuste -6,0% vuodelle 2023 ja +4,0% vuodelle 2024. (Vuosi 2022 toteuma: -0,7%).
  • Muussa Suomessa vallitseva tilanne rokottaa prosentuaalisesti eniten eli -6,5% vuonna 2023, mutta vuonna 2024 hintojen ennustetaan kääntyvän +3,5% kasvuun; taustalla painavat edelleen väestönkehityksen trendit. Asumisen hintaan euromääräiset muutokset eivät ole yhtä isoja. (Vuosi 2022 toteuma: -1,1%).

Kiinteistömaailman kyselyyn vastasi tällä barometrikerralla 354 välitysammattilaista.

”Välittäjäkyselyssä korostuu markkinan kaksijakoisuus. Varsinkin vanhemman pään kerrostaloyksiöitä ja -kaksioita on runsaasti tarjolla lähes kaikkialla maassa. Tämän vuosituhannen perheasunnoille sen sijaan on ottajia. Tämän näkyy myös hinnankehitysennusteissamme. Kysyttyjen perheasuntojen hinta palaa nopeimmin takaisin nousu-uralle, kun markkina vilkastuu; pienten asuntojen ostajilla lienee hieman pidempi aikaikkuna auki tehdä edullisia hankintoja, ennen kuin monin paikoin isoksi kasvanut myynnissä olevien yksiöiden ja kaksioiden suma on purkautunut”, kiteyttää data-analyytikko Tony Korkala.

Barometrin graafit ovat katsottavissa tämän tiedotteen liitteistä.

Kiinnostus taloyhtiöiden tietoja kohtaan ottanut jättiloikan – kiinnostavimpien asioiden kärkeen nousee kaksi vihreään siirtymään linkittyvää asiaa, joista kaivataan lisää informaatiota asuntokaupan yhteydessä

Barometrikyselyyn vastanneille välitysammattilaisille esitettiin vertailututkimuksena asiakkaiden taloyhtiötietämykseen liittyen samoja kysymyksiä kuin viisi vuotta sitten eli vuonna 2018.

Kiinteistömaailman selvityksestä käy ilmi, että kiinnostus taloyhtiöiden teknisiä ja taloudellisia tietoja kohtaan on kasvanut merkittävästi viidessä vuodessa. Puolet vastaajista sanoo, että kiinnostuksen kasvu on ollut merkittävää.

”Vaikka kiinnostus on lisääntynyt taloyhtiön teknisten asioiden osalta, tietoa tarvitaan selvityksemme perusteella rutkasti lisää. Teknisiin asioihin liittyvä tietämys on arviomme mukaan parantunut vain muutaman prosentin verran, mutta talouteen liittyvissä kysymyksissä osaaminen vähintään kohtuulliselle tasolle on parantunut lähes viidenneksellä ostajista,” sanoo Risto Kyhälä.

TOP 5: Mitkä taloyhtiöön liittyvät asiat kiinnostavat eniten käytetyn asunto-osakkeen ostajaa?

1. Putkiremontti (LVISA)
2. Taloyhtiön korjaushistoria ja -suunnitelma
3. Lämmitysmuoto
4. Sähköauton latauspisteet
5. Yhtiövastikkeen muodostuminen

”Kahden kärki on ennallaan viiden vuoden takaiseen aikaan peilaten. Erityisesti putkiremontit (linjasaneeraukset) mutta myös muu taloyhtiön korjaushistoria ja suunnitelmat ovat edelleen asialistan ykkösenä. Suoraan sijalle 3 ja 4 kiilaavat asiat, jotka eivät nousseet kysyttävien asioiden listalle viisi vuotta sitten lainkaan. Lämmitysmuoto ja sähköauton latauspisteet ohittavat kiinnostuksessa monta muuta asumiseen liittyvää asiaa”, toimitusjohtaja Kyhälä sanoo ja jatkaa:

”Taloudelliset ja tekniset näkökulmat linkittyvät yhä tiiviimmin toisiinsa, ja taloudelliset syyt motivoivat osaltaan hakemaan ratkaisuja, jotka tukevat taloyhtiötasolla vihreää siirtymää. Mitä enemmän taloyhtiöt löytävät omissa aikatauluissaan ja omista tarpeistaan lähtien uudistamisiin ratkaisuja, sitä vähemmän on pakon edessä painetta, mikäli tekeillä oleva EU:n energiatehokkuusdirektiivi hyväksytään”.

Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070361
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Verkkopalvelun osoitteesta
www.kiinteistomaailma.fi/vastuullisuus löytyy myös juuri julkaistu Kiinteistömaailma-ketjun Vastuullisuusraportti vuodesta 2022.


Kiinteistömaailman julkaisemassa tekoälypohjaisessa asuntohintaennusteessa asuntojen historiallinen hintakehitys laskettiin yli miljoonalle asunnolle koneoppimismallin avulla, joka oli opetettu Kiinteistövälittäjien Keskusliiton Hintaseurantapalvelun toteutuneilla kauppahinnoilla 2000-2023 (HSP). Asuntojen hintakehitystä analysoitiin postinumeroittain, kohdetyypeittäin ja rakennusvuosittain (min. 50 asuntoa). Tulevaisuuden hintaennusteissa otettiin lisäksi huomioon asuntojen viimeaikaiset hintatrendit ja myyntiajat (HSP), asuntojen perustiedot eli koko, ikä, tyyppi (HSP), kuntien taloustilanteen ja demografian kehitys (väestönkasvu, muuttoliike, aikuisväestön ja eläkeläisten osuus, työttömyys, kaupungistumisaste; Tilastokeskus) sekä Suomen taloustilanteen kehitys (rakennusluvat, bruttokansantuote ja kuluttajahintaindeksi; Tilastokeskus, Valtiovarainministeriö). Tekoälyn tuottamien ennusteiden oikeellisuus validoitiin ja tulkinnat täydennettiin Kiinteistömaailman toimesta. Lisäksi ennusteet kalibroitiin valtakunnan tasolla konservatiivisemmiksi perustuen Danske Bankin ekonometrisiin malleihin, Kiinteistömaailman asiantuntemukseen ja tuoreimpiin asuntomarkkinaan vaikuttaviin uutisiin. Tekoälyälyennuste huomioi viimeaikaiset toteutuneet hinnankehitystrendit, alueelliset demografiset kehitystekijät sekä mm. bruttokansantuote- ja kuluttajahintaindeksikehityksen, mutta äskettäisten kriisien kaikkia muuttujia se ei pysty mallintamaan. Siksi Kiinteistömaailman välittäjien kokoamat hiljaiset signaalit omista markkinoistaan ovat tässä tilanteessa erityisen arvokkaita.

Kiinteistömaailman omaan välittäjien barometrikyselyyn vastasi maaliskuussa 2023 yhteensä 354 välittäjää eri puolilta maata.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye