Asuntolainanostoja toukokuussa tavanomaista vähemmän ja mökkilainanostoja runsaammin
30.6.2020 13:00:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote

Toukokuussa 2020 uusia asuntolainoja nostettiin 1,5 mrd. euron edestä, mikä on 22 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Toukokuun aikana asuntolainoja nostettiin vähemmän viimeksi vuonna 2015 . Toukokuussa 2020 uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko (0,75 %) oli sama kuin huhtikuussa 2020.
Huhti- ja toukokuun 2020 vähäisistä nostomääristä huolimatta asuntolainakannan vuosikasvuvauhti (2,8 %) ei ole hidastunut. Kasvuvauhtia on ylläpitänyt osaltaan lyhennysvapaiden laaja käyttö. Uudelleen neuvoteltujen [1] asuntolainasopimusten määrä palasi kuitenkin ennätysvilkkaan huhtikuun jälkeen toukokuussa lähes normaalitasolle.
Toukokuussa 2020 uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika ylitti ensimmäistä kertaa 21 vuotta ja oli 21 vuotta 4 kuukautta. Toukokuussa yli 70 % uusista asuntolainoista oli takaisinmaksuajaltaan yli 20 vuotta. Toukokuussa takaisinmaksuajaltaan pidempien lainojen (yli 29 vuotta) osuus uusista asuntolainoista oli 9 %, kun vuosi sitten toukokuussa niiden osuus oli 5 %.
Uusia vapaa-ajanasuntolainoja (mökkilainoja) nostettiin poikkeuksellisen vilkkaasti toukokuussa 2020. Uusia vapaa-ajanasuntolainoja nostettiin 117 milj. euron edestä, mikä on 26 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Viimeksi vapaa-ajanasuntolainoja nostettiin enemmän kuukauden aikana kesäkuussa 2011. Kesäkuu on ollut lähes poikkeuksetta vilkkain nostokuukausi vuosittain. Toukokuussa 2020 uusien vapaa-ajanasuntolainojen keskikorko oli 0,93 % ja keskimääräinen takaisinmaksuaika 18 vuotta 4 kuukautta.
Lainat
Euromääräisten asuntolainojen kanta oli toukokuun 2020 lopussa 101,2 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,8 %. Kotitalouslainoista oli toukokuun lopussa kulutusluottoja 16,6 mrd. euroa ja muita lainoja 17,8 mrd. euroa.
Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin toukokuussa 1,8 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi huhtikuusta 2020 ja oli 1,99 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli toukokuun lopussa 97,3 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 36,2 mrd. euroa.
Talletukset
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli toukokuun 2020 lopussa 99,7 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,09 %. Talletuskannasta oli yön yli talletuksia 87,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,4 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat toukokuussa 0,4 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli toukokuussa 0,07 %.
Lisätietoja antavat
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,
Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi
Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.7.2020 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.
1 Alkuperäisen lainasopimuksen ehtoihin kuuluvat lyhennysvapaat eivät sisälly uudelleen neuvoteltujen sopimusten määrään.Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Obalanserna i Kinas tillväxt fördjupas2.11.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Kina har bromsat in 2026, samtidigt som tillväxtens struktur har blivit alltmer obalanserad. Ökningen i den inhemska efterfrågan har varit dämpad och läget inom fastighetssektorn är fortsatt svårt. Däremot har exporten, produktionen av högteknologiska produkter och statsstödda investeringar burit upp den ekonomiska tillväxten. Samtidigt har obalansen mellan produktionen och efterfrågan bidragit till att de handelspolitiska spänningarna har ökat.
Kiinan kasvun epätasapainot syvenevät2.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kiinan talouskasvu on hidastunut vuonna 2026, ja kasvun rakenne on muuttunut entistä epätasapainoisemmaksi. Kotimaisen kysynnän kasvu on ollut heikkoa ja kiinteistösektorin tilanne on pysynyt vaikeana. Sen sijaan vienti, korkean teknologian tuotanto ja valtion tukemat investoinnit ovat kannatelleet talouskasvua. Tuotannon ja kysynnän välinen epätasapaino kasvattaa samalla kauppapoliittisia jännitteitä.
China’s growth imbalances deepen2.11.2026 07:00:00 EET | Press release
As China’s economy has slowed this year, its growth structure has become increasingly unbalanced. Domestic demand remains weak, and the situation in the real estate sector remains challenging. At the same time, high-tech manufacturing and state-supported investment underpin economic growth. The imbalance between production capacity and demand within China has become a driver of international trade tensions.
Eurosystemets penningpolitiska beslut29.10.2026 15:18:01 EET | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade i dag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä29.10.2026 15:18:01 EET | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

