Atean ensimmäinen vuosineljännes Suomessa: Vahva kasvu jatkui palveluissa ja laiteliiketoiminnassa
27.4.2023 13:39:11 EEST | Atea Finland Oy | Tiedote
Atea Finland Oy:n tammi–maaliskuun 2023 liikevaihto oli 111,1 miljoonaa euroa ja se kasvoi 27,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevoitto (EBIT) oli 2,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 48,5 prosenttia.
”Palveluliiketoimintamme kasvoi lähes kaikilla alueilla, ja solmimme uusia merkittäviä palvelusopimuksia. Palveluissa korostuivat erityisesti käyttäjäympäristöjen hallintaan liittyvät ratkaisut. Myös tiedonhallinnan alueella solmimme uusia merkittäviä sopimuksia. Olemme tyytyväisiä vahvaan kasvuun haastavassa markkinatilanteessa”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.
Atea valittiin maailman vastuullisimmaksi IT-palveluyhtiöksi
Atean vuoden 2022 vastuullisuusraportti julkaistiin maaliskuussa. Atea-konserni keräsi viime vuonna asiakkailtaan 604 110 IT-laitetta joko uuteen käyttöön tai materiaalikierrätykseen. Omia päästöjään (Scope 1 ja 2) konserni on vähentänyt 46,1 prosenttia vuodesta 2019.
Atea on jälleen mukana juuri julkaistulla Financial Timesin Europe´s Climate Leaders -listalla, joka listaa eurooppalaisia edelläkävijäyrityksiä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Tammikuussa Atea nousi jo toistamiseen maailman vastuullisimmaksi yhtiöksi IT-palveluiden kategoriassa Corporate Knightsin Global 100 -indeksissä.
”Vastuullisuus on yksi menestyksemme kulmakivistä ja sen merkitys asiakkaidemme valinnoissa korostuu koko ajan enemmän. Alallamme tarvitaan paljon lisää tietoa ja läpinäkyvyyttä vastuullistyön tuloksista, ja siksi erilaiset puolueettomat vertailut ja sertifikaatit ovat tärkeitä myös ostopäätösten teossa. Haluamme pitää vastuullisuusasioita omalta osaltamme näkyvästi esillä ja kannustamme asiakkaitamme ottamaan vastuullisuuden osaksi hankinta- ja kilpailutuskriteerejään”, Juha Sihvonen kertoo.
Atea-konsernin Q1/2023 ja IFRS15:n mukainen raportointi
Atea-konserni käyttää taloudellisessa raportoinnissaan IFRS15:n mukaista liikevaihdon kirjaustapaa agentti/päämiestulkinnan mukaisesti. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa suomalaista kirjanpitokäytäntöä.
Atea-konsernin Q1/2023
- IFRS15:n mukainen laskutus: 1 110,7 miljoonaa euroa (+21,0 % vuoden 2022 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 791,3 miljoonaa euroa (+25,9 %)
- Liikevoitto (EBIT): 22,8 miljoonaa euroa (+37,0 %)
Atea Finland Oy:n Q1/2023
- IFRS15:n mukainen laskutus: 111,1 miljoonaa euroa (+27,4 % vuoden 2022 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 88,5 miljoonaa euroa (+45,8 %)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha SihvonenToimitusjohtajaAtea Finland Oy
Puh:0400 735 134juha.sihvonen@atea.fiRobert GioriCFOAtea ASA
Puh:+47 934 09 188Steinar SønstebyCEOAtea ASA
Puh:+47 930 55 655Tietoja julkaisijasta
Atea Finland on IT-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 600 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia IT-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 8 000 työntekijää 88 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin IFRS15:n mukainen laskutus vuonna 2022 oli noin 4,6 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
Messukeskuksessa juhlittiin suomalaisia maailmanluokan tekoälyratkaisuja – Opetushallitus ja Aiforia nappasivat Vuoden digiteko -palkinnot8.10.2026 19:18:20 EEST | Tiedote
4,8 miljoonan oppijan tiedot yhteen kokoava Opetushallituksen KOSKI-palvelu ja syöpädiagnostiikkaa tekoälyn avulla parantava Aiforia® Create -työkalu voittivat Vuoden digiteko 2026 -kilpailun. Tuomariston mukaan kaikki kilpailuun osallistuneet digiteot edustavat maailmanluokan osaamista. ”Kyllä näillä Suomi nousuun saadaan!” totesi tuomariston jäsen, Dell Technologies Suomen toimitusjohtaja Riikka Salminen palkintogaalassa Helsingin Messukeskuksessa.
Tekoälystä on tullut vakiintunut osa yhteiskuntaa – Vuoden digiteko -finalistit näyttävät suomalaisen digitalisaation tilan25.9.2026 08:15:40 EEST | Tiedote
Tekoäly analysoi syöpänäytteitä, automaatio vapauttaa lääkärien aikaa ja data auttaa pitämään Suomen sähköjärjestelmän tasapainossa. Vuoden digiteko 2026 -finalistit kertovat vahvaa tarinaa digitalisaation uusimmasta vaiheesta: tekoälyn käyttö on siirtynyt kokeiluista osaksi ihmisten arkea ja yhteiskunnan keskeisiä toimintoja. Kilpailun yleisöäänestys alkaa 25. syyskuuta.
Atea Finland jatkoi kasvuaan edelleen epävarmassa IT-markkinassa6.8.2026 13:25:58 EEST | Tiedote
Atea Finlandin vuoden 2026 toinen kvartaali eteni odotusten mukaisesti piristyvässä, mutta edelleen epävarmassa IT-markkinassa. Tuoteliiketoiminta kehittyi positiivisesti ja sitä tuki osaltaan asiakkaiden ennakoiva laitehankinta. Palvelu- ja projektikysyntä puolestaan kehittyi maltillisemmin.
Avustushaku auki – tukea lasten yleisurheiluvalmennukseen Suomen Urheiluliiton kanssa15.6.2026 08:01:07 EEST | Tiedote
Jokaisella lapsella on oikeus liikkumisen iloon ja urheilun harrastamiseen. Atea ja Suomen Urheiluliitto lanseeraavat valmennusohjelman Coach for Good lasten yleisurheiluryhmien tukemiseksi. Ohjelman kautta haettavilla avustuksilla nostetaan lasten seuravalmennuksen laatua ja taataan useammalle lapselle mahdollisuus palkitsevaan urheiluharrastukseen.
Atea Finland on valittu Naton puitesopimustoimittajaksi26.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Naton viestintä- ja tietojärjestelmävirasto NCIA (NATO Communications and Information Agency) on hyväksynyt Atea Finlandin it-teknologian, -laitteiden ja -lisenssien sekä asiantuntijapalveluiden puitesopimustoimittajakseen. Puolustusliiton sopimustoimittajana Atea Finland voi osallistua Naton ja sen jäsenmaiden järjestämiin kilpailutuksiin ja hankintoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
