Atean vuosi 2022 Suomessa: Kasvua niin liiketoiminnassa kuin palveluvalikoimassakin
Atea Finland Oy:n vuoden 2022 liikevaihto oli 394,9 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 16,2 prosenttia vuodesta 2021. Liikevoitto (EBIT) oli 10,8 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 27,2 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.
Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä Atea Finland Oy:n liikevaihto kasvoi 43,2 prosenttia vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta 117,2 miljoonaan euroon. Liikevoitto (EBIT) puolestaan kasvoi loka–joulukuussa 71,5 prosenttia 4,5 miljoonaan euroon.
Atean liiketoiminta Suomessa kasvoi kaikilla tarjooma-alueilla: hybridialustoissa, tiedonhallinnassa ja digitaalisen työpaikan ratkaisuissa. Huhtikuussa Atea osti digitaalisiin palveluihin keskittyneen kasvuyritys Gambit Labs Ab Oy:n osana tavoitettaan kymmenkertaistaa tieto-ohjautuvien palveluidensa liikevaihto vuoden 2024 loppuun mennessä.
”Viime vuosi oli meille vahvan kasvun vuosi – niin liikevaihdon, tuloksen kuin palvelutarjoomankin osalta. Suomessa asiakkaitamme palvelee jo yli 600 atealaista, joita on lisäksi tukemassa konsernimme yli 7 000 asiantuntijaa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Erityisen ylpeitä olemme sijoittumisestamme maailman vastuullisimmaksi IT-palveluyritykseksi arvostetussa Global 100 -vertailussa. Haluammekin haastaa asiakkaitamme ja kumppaneitamme entistä vahvemmin mukaan yhteiseen vastuullisuustyöhön, jossa Atea on todistetusti maailman johtavia organisaatioita”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.
”Solmimme useita laajoja puitesopimuksia, ja palvelumme ja ratkaisumme ovat vastanneet hyvin asiakkaiden tarpeisiin niin julkishallinnossa kuin yksityiselläkin sektorilla. Alkuvuonna hankitun Gambitin tarjooman ja osaamisen integrointi on sujunut jopa odotuksia paremmin, ja kaikki tiedonhallinnan palvelumme löytyvät Atea-brändin alta huhtikuusta 2023 lähtien”, Juha Sihvonen kertoo.
Loppuvuodesta 2022 Atea selvitti Suomen TOP 500 -yritysten näkymiä IT-palveluihin ja vastuullisuuden ratkaisuihin liittyen.
”Tänä päivänä IT-päättäjät painottavat kumppaneita valitessaan vastuullisuutta, laitteiden elinkaaren hallintaa, liiketoiminta- ja toimialaymmärrystä sekä palveluiden hintaa. Laitemarkkinoilla komponenttipula on jo hellittänyt, mutta uusia haasteita luovat inflaatio ja epävakaa maailmantilanne. Tässä tilanteessa kumppanuuden rooli asiakkaidemme kanssa korostuu entisestään, ja rekrytoimmekin parhaillaan noin neljääkymmentä uutta osaajaa toimintaamme vahvistamaan.”
Atea-konsernin vuosi 2022 ja IFRS15:n mukainen raportointi
Atea-konserni on ottanut taloudellisessa raportoinnissa käyttöön IFRS15:n mukaisen liikevaihdon kirjaustavan agentti/päämiestulkinnan mukaisesti. Muutos koskee ohjelmistoliiketoimintaa sekä eräitä päämiesten tuottamia palveluita (esim. takuulaajennukset), joissa IFRS15:n mukaisesti agenttitoiminnassa saatu kate muodostaa Atealle kirjattavan liikevaihdon. Jatkossa raportoitava laskutus vastaa aiemmin raportoitua liikevaihtoa. Kirjaustavan muutoksella ei ole vaikutusta Atea-konsernin katteisiin, liiketulokseen, nettotulokseen eikä taseeseen. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa edelleen suomalaista kirjanpitokäytäntöä, eikä muutoksella ole siihen vaikutusta.
Atea-konsernin Q4/2022
- IFRS15:n mukainen laskutus: 1 350,0 miljoonaa euroa (+17,6 % vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 950,5 miljoonaa euroa (+21,2 %)
- Liikevoitto (EBIT): 43,7 miljoonaa euroa (+11,5 %)
Atea-konsernin koko vuosi 2022
- IFRS15:n mukainen laskutus: 4 619,2 miljoonaa euroa (+12,9 %)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 3 207,0 miljoonaa euroa (+13,7 %)
- Liikevoitto (EBIT): 118,4 miljoonaa euroa (+14,4 %)
Atea Finland Oy:n Q4/2022
- IFRS15:n mukainen laskutus: 117,2 miljoonaa euroa (+43,2 % vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 91,1 miljoonaa euroa (+47,9 % vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta)
Atea Finland Oy:n koko vuosi 2022
- IFRS15:n mukainen laskutus: 394,9 miljoonaa euroa (+16,2 % vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 302,8 miljoonaa euroa (+33,1 % vuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta)
Lisätietoja, Suomi:
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Lisätietoja, konserni:
CEO Steinar Sønsteby, Atea ASA, puh. +47 930 55 655
CFO Robert Giori, Atea ASA, puh. +47 934 09 188
Tietoja julkaisijasta
Atea Finland on IT-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 600 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia IT-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 8 000 työntekijää 88 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin IFRS15:n mukainen laskutus vuonna 2022 oli noin 4,6 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
IT-johtajuus murroksessa: Turvallisuus, talous ja tekoäly muovaavat Suomen tietohallintoja23.12.2025 13:40:41 EET | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurimman IT-päättäjille suunnatun tutkimuksen CIO Analyticsin Suomen raportti julkaistiin Atea Focus -tapahtumassa 12. marraskuuta. Tutkimusta varten on kerätty tietoa lähes 1 300 IT-päättäjältä ja se tarjoaa läpileikkauksen Pohjois-Euroopan tietohallintojen nykytilasta, tietohallinnon roolista ja tuesta liiketoiminnalle sekä tulevaisuuden kehitystrendeistä. Suomessa tutkimukseen vastasi 236 IT-päättäjää.
Atea jatkaa Velora Verkkokauppa plus -puitesopimuksen toimittajana – uutena valikoimassa pilvi- ja kapasiteettipalvelut1.12.2025 15:08:52 EET | Tiedote
Yhteishankintayksikkö Velora Oy on valinnut Atea Finland Oy:n Velora Verkkokauppa plus -puitesopimuksen toimittajaksi myös seuraaville vuosille. Kaksivuotisen ja kaksi optiovuotta sisältävän sopimuskauden kokonaisarvo on enintään 250 miljoonaa euroa.
Tekoälyratkaisut loistivat Vuoden digiteko -kisassa: voittajiksi Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja energiayhtiö Väre12.11.2025 18:13:40 EET | Tiedote
Tekoälyä hyödyntävät digitaaliset innovaatiot voittivat Vuoden digiteko -kilpailun yleisöäänestyksen. Julkishallinnon sarjan voitti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen AI-asiakaspalvelija ja yritysten sarjan Väreen Älylämmitys. Voittajat julkistettiin tänään Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU MEDIALLE 12.11.: Uusimmat AI-innovaatiot sekä IT-alan trendit ja teknologiat7.11.2025 10:25:21 EET | Kutsu
Suomen parhaana yritystapahtumana palkittu, Pohjoismaiden suurin IT-alan tapahtuma Atea Focus järjestetään keskiviikkona 12.11.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna lähes 50 esityksestä koostuvan ohjelman ytimessä ovat teknologian ja tekoälyn mahdollisuudet ja epävarmuudet, kyberuhat sekä eettiset pohdinnat. Atea Focus kokoaa yhteen yli 2 300 it-alan ammattilaista ja -päättäjää, digitalisaation asiantuntijaa sekä yli 55 teknologiatoimittajaa. Ilmoittaudu mukaan Olet tervetullut Atea Focukseen klo 9–17. Tutustu ohjelmaan tästä. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 10.11. viestintäpäällikkö Anu Lallukalle, anu.lallukka@atea.fi tai 040 562 3130. Hän auttaa tarvittaessa haastattelujen järjestämisessä. Poimintoja ohjelmasta Palkitun tietokirjailijan ja Tehyn viestintäjohtajan Jessikka Aron keynote-puheenvuoro sisältää CIA:n entisen Senior Operations Officerin Sean Wisswesserin haastattelun informaatiosodasta ja globaalista turvallisuudesta. Wisswesserilla on yli 30 vuoden k
Atea Finlandin kolmas kvartaali: Ennätysmäärä uusia voitettuja hankkeita28.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Atea Finlandin liikevaihto ja -voitto pienenivät haastavassa markkinatilanteessa vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla. Samaan aikaan yhtiö kuitenkin vahvisti asemaansa suurten yksityisten asiakkaiden markkinassa, ja voitti ennätysmäärän uusia hankkeita. Tämä luo vahvat kasvunäkymät, ja Atea onkin palkannut useita kymmeniä uusia osaajia, vaikka Suomen työmarkkinat ovat olleet heikossa vireessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme