Atte Harjanne: Vihreät on liberaali, ihmisiin ja edistykseen uskova ääni

– Jos hallitus todella muodostuu nyt hallitusohjelmaa laativan porukan toimesta, pelkään, että ainakin sateenkaariväki, maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset sekä muut vähemmistöt ja erittäin heikossa asemassa olevat, kuten vakavasti päihdeongelmaiset päätyvät eri tavoin konservatiivipopulistisen identiteettipolitiikan uhreiksi. Siksi meidän on nyt puolustettava marginalisoitujen oikeuksia ja pidettävä näille ihmisille toivoa yllä, Harjanne sanoi.
Harjanne toi myös esiin Yleisradion ja vapaan tiedonvälityksen yhteiskunnallisesti merkittävää roolia.
– Myös vapaan kulttuurin, journalismin ja tieteen vastainen retoriikka nostaa jälleen päätään. Keskustelu ja päätöksenteko Ylen roolista ja rahoituksesta on avoimessa demokratiassa aivan paikallaan, mutta toiminnan sisällön poliittinen ohjaus on absurdi ja todella vaarallinen ajatus. Hyökkäykset riippumatonta mediaa kohtaan ovat toki osa populistien pelikirjaa kautta maailman, Harjanne totesi.
Harjanne nosti esiin myös huolia tieteen kyseenalaistamisesta ja vähättelystä.
– Tieteellisellä tiedolla ja sivistyksellä on arvo itsessään, mutta myös kriittisen tärkeä rooli paremman politiikan tekemisessä. Valitettavasti tiede on täälläkin joidenkin politiikkojen tähtäimessä, ja tätä porukkaa on myös mukana neuvottelemassa tulevasta hallitusohjelmasta. Suomessa erityisesti ilmastoon, metsiin ja luontoon keskittyvä tutkimus on jatkuvan hyökkäyksen ja vähättelyn kohteena, Harjanne sanoi.
– Meidän on nyt pidettävä sivistyksen ja tieteen puolta, ja vaatia tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa. On siellä Säätytalolla toki yhä myös joitakin sivistysporvareita. Terveisiä sinne, olette tässä tilanteessa tärkeitä portinvartijoita, Harjanne jatkoi.
Lue koko puhe osoitteesta:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/atte-harjanteen-puhe-puoluevaltuustossa-13-5-2023/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme