AttendoAttendo

Attendo avaa Lohjan Asuntomessuille hoivakodin keskelle kylää

Jaa

Attendo, Pilke päiväkodit ja Hoivatilat toteuttavat yhteisöllisen palvelukiinteistökorttelin Lohjan Asuntomessuille 2021. Toiveiden kortteli -palvelukiinteistökorttelin tavoitteena on lisätä kohtaamisia eri sukupolvien kesken.

Attendolla on hyviä kokemuksia päiväkodin ja hoivakodin yhteistyöstä muualta Suomesta. Myös monet tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteisöllisyys parantaa ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua*.

Lohjan Asuntomessuille Attendo on halunnut rakennuttaa yhteistyökumppaniensa kanssa hoivakodin, jossa tutkimuksissa ja muissa Attendo-kodeissa havaitut hyvät käytännöt tuodaan yhteen eläväksi kokonaisuudeksi.

Hoivakoti sijaitsee Lohjalla keskeisellä paikalla, mikä helpottaa Attendo-kodissa asuvien ikäihmisten läheisten vierailumahdollisuuksia. Samassa pihapiirissä sijaitseva päiväkoti luo luonnollisen yhteyden päiväkotilapsien vierailuille, lauluesityksille ja piirustustervehdyksille.

Kohtaamisia on mietitty talon suunnittelussa monin tavoin. Hoivakodin alakerrasta löytyy yhteinen ja avoin ravintolatila. Attendo-kodissa asuva ikäihminen voi lähteä esimerkiksi läheistensä kanssa ravintolaan aterioimaan vierailun yhteydessä.

Myös paikalliset voivat tulla ravintolaan syömään ja tutustua samalla palvelutalon ikäihmisiin. Näin vahvistetaan alueen yhteisöllisyyttä ja luodaan mahdollisuuksia erilaisten ihmisten kohtaamisille.

– Olen todella innoissani, että pääsen johtamaan uutta Attendo-kotia Lohjalla. Olen huomannut, että ikäihmiset nauttivat paljon päiväkotilasten vierailuista. Hyvä sijainti ja kaunis ympäristö ovat myös yhdistelmä, joka parantaa aivan kaikkien, niin asukkaiden kuin työntekijöidenkin, viihtyvyyttä, hoivakodin johtaja Annina Oksanen kertoo.

Luontoelämyksiä ja sisustusta on mietitty myös tarkoin Lohjan Attendo-kodin rakentamisen yhteydessä. Hoivakoti on järven läheisyydessä ja pihasta lähtee polku rannalle. Polkua pitkin voi kulkea myös rollaattorin tukemana ja pyörätuolilla. Lisäksi sisustusmateriaaleissa on panostettu luonnonmateriaaleihin.

Lisätietoja antaa mielellään aluepäällikkö Anu Räikkönen p. 044 494 4032 tai sähköposti: anu.raikkonen@attendo.fi.


Lue lisää:
Inspiroivia kokemuksia palvelukorttelin yhteisöllisestä arjesta (7.5.2021)
Lohjan Asuntomessuille rakentuu sukupolvia yhdistävä kortteli vanhuksille ja lapsille (22.4.2021)
Hoivatilat: Toiveiden kortteli -konsepti

* mm. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus –tutkimus, Valtioneuvosto 47/2017

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten asumis- ja hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Attendo tarjoaa palveluita niitä tarvitseville elämänkaaren eri vaiheissa. Attendo-kodeissa asuu lastensuojelun asiakkaita, kehitysvammaisia ja vammautuneita, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä ikäihmisiä. Tuotamme lisäksi terapia- ja kotihoidon palveluita.

Attendolla työskentelee noin 13 000 ja Attendo-kodeissa asuu noin 10 000 ihmistä. Attendo-koteja on 400 Hangosta Ivaloon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 597 milj. euroa. Pohjoismaissa Attendolla on yhteensä 24 000 työntekijää yli 700 Attendo-kodissa. Konsernin liikevaihto oli 1,2 mrd euroa. Lue lisää: www.attendo.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Attendo ja Raasepori ovat sopineet Villa Pentbyn palvelutoiminnan siirtymisestä kaupungille12.5.2021 15:59:00 EEST | Tiedote

Attendo ja Raaseporin kaupunki ovat sopineet, että ikäihmisten hoivakoti Villa Pentby siirtyy 24.5.2021 alkaen kaupungin vastuulle. Ratkaisu on asukkaiden asumisjärjestelyiden kannalta paras, sillä he voivat jäädä asumaan Villa Pentbyhyn. Työntekijöiden kanssa käydään liikkeenluovutuksen mukaiset yhteistoimintaneuvottelut; jokaiselle on tarjolla työpaikka kaupungilla. Raasepori vuokraa kiinteistön Attendolta vähintään viideksi vuodeksi.

Attendo valitti hallinto-oikeuteen epäselvästä päätöksestä, ei vain lisähenkilöstön vaateesta21.4.2021 16:59:13 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Villa Pentbytä koskien (2.3.2021) on epäselvästi muotoiltu ja viraston aiemman lupa- ja valvontakäytännön vastainen. Lisäksi määräyksessä olevat vaatimukset henkilökunnan lisäämisestä eivät perustu asiakkaiden hoidon tarpeisiin. Epäkohdat eivät tule kuntoon vain työntekijöitä lisäämällä, vaan niihin puuttumalla ja toimintakulttuuria muuttamalla.

Raasepori ei suo Attendolle toimintaedellytyksiä jatkaa Villa Pentbyssä30.3.2021 14:16:05 EEST | Tiedote

Raaseporin kaupunki ei halua vahvistaa yhteistyötä Villa Pentbyssä Attendon ehdotuksen mukaisesti. Lisäksi Raasepori haluaa alentaa hoivavuorokaudesta Attendolle maksettavaa hoivapäivähintaa tilanteessa, jossa aluehallintovirasto edellyttää kuuden lisähenkilön palkkaamista vakituiseen työsuhteeseen Villa Pentbyhyn. Tämä pakottaa Attendon harkitsemaan hoivapalveluiden tuottamisen lopettamista Raaseporissa. Raaseporin omien hoivakotien kustannukset kunnalle ovat merkittävästi korkeammat ja henkilöstömitoitus pienempi.

Attendo tarjoaa Raaseporille yhteistyön tiivistämistä Villa Pentbyssä18.3.2021 14:28:22 EET | Tiedote

Attendo on tänään tarjonnut Raaseporin kaupungille mahdollisuutta yhteistyön tiivistämiseksi raaseporilaisten ikäihmisten hoivapalvelun tuottamisessa. Aluehallintoviraston viime viikolla antaman valvontapäätöksen mukaan Villa Pentbyhyn tulee palkata kuusi vakituista hoitajaa lisää 30.4. mennessä. Henkilöstömitoituksena tämä tarkoittaa Attendon käsityksen mukaan nykyiseen verrattuna noin 0,76 mitoitusta, mikä ylittää nykyisen vanhuspalvelulain, Villa Pentbyn toimiluvan sekä kaikkien muiden alueen hoivakotien mitoituksen merkittävästi.

Attendon vastaus Etelä-Suomen Avin määräykseen lisätä henkilökuntaa Villa Pentbyssä Raaseporissa11.3.2021 14:18:52 EET | Tiedote

Attendo kunnioittaa viranomaisen määräyksiä ja tekee vaaditut toimenpiteet Raaseporissa sijaitsevassa hoivakodissa Villa Pentbyssä. Aluehallintoviranomaisen vaatimukset ovat erittäin kovat. Päätöksessä edellytetään 25–35% enemmän hoivahenkilökuntaa suhteessa yksikön toimilupaan ja myös suhteessa kaikkiin muihin Raaseporin alueen hoivakoteihin. Muissa yksityisissä hoivakodeissa ja kunnan omissa palveluissa tuotetaan samanlaista ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille kuin Villa Pentbyssä pienemmillä henkilöstömitoituksilla. Attendo on toimittanut valvontaviranomaiselle asukkaiden hoidon tarpeita ilmentävät yksityiskohtaiset tiedot ja näiden perusteella mitoitus on ollut ja on tällä hetkellä 0,60, mikä vastaa asukkaiden hoivan tarvetta. Valvontaviranomaisen vaatimus edellyttää kuitenkin mitoitukseksi noin 0,76, joka Attendon tietojen mukaan saattaa olla jopa korkein vaadittu mitoitus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoivassa Suomessa. Vaatimus nostaa merkittävällä tavalla palvelutuota

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme