Auli Hännisestä YTK:n toimitusjohtaja

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen siirtyy YTK:n eli Yleisen työttömyyskassan toimitusjohtajaksi 1.12.2021 alkaen. Hänninen on tehtävässään paluumuuttaja, koska hän työskenteli toimitusjohtajana myös vuosina 2008–2017.
YTK on yli puolen miljoonan jäsenmäärällään ylivoimaisesti Suomen suurin työttömyyskassa. Jo joka neljäs palkansaaja on YTK:n jäsen ja YTK hoitaa noin kolmanneksen kaikista Suomessa maksettavista ansiosidonnaisista korvauksista. Kassan jo 30 vuotta jatkunut kasvu on poikkeuksellinen ilmiö laajemminkin työmarkkinatoimijoiden keskuudessa.
YTK:n hallituksen puheenjohtaja Mikko-Pekka Hanski on tyytyväinen uuden toimitusjohtajan perusteellisesta kokemuksesta. ”Toimitusjohtajahaku herätti paljon kiinnostusta, ja hallitus on kiitollinen ja inspiroitunut kaikista keskusteluista ja kohtaamisista. YTK on sisäisesti jatkuvassa muutoksessa: alan keskeiset järjestelmät vaativat uudistamista ja koko toimiala muuttuu lähivuosina. Jatkuvan muutoksen keskellä halusimme, että toimitusjohtaja tuntee työttömyyskassojen toiminnan syvällisesti ja että hänellä on käsitys siitä, mistä työelämässä on kyse.”
Tavoitteena vaikuttaa ansioturvan kehittämiseen
Hanski muistuttaa, että koronavuosi testasi järjestelmää ja paljasti, että vielä on kehitettävää. ”Mielipiteitä siitä, kuinka ansioturva tulisi järjestää on monia. Johtavana työttömyyskassana YTK:n tehtävä on viedä koko alaa kohti tulevaisuuden työelämää. Koemme, että Auli Hännisen merkittävä osaaminen on mahdollisuus juuri tähän.”
”Olin vaikuttunut siitä, kuinka YTKlaiset selvisivät uskomattoman suuresta päivärahahakemusten määrästä viime vuonna. Korona-aika nosti aiheellisesti ansioturvan kehittämisen entistä vahvemmin poliittiseen keskusteluun. Toimeenpanijan ääntä ei tässä keskustelussa ole kuitenkaan kuultu riittävästi. Haluan olla aktiivisesti keskustelemassa aiheesta ja vaikuttamassa ansioturvajärjestelmän kehittymiseen”, Auli Hänninen lisää.
”Olen hyvin iloinen ja tyytyväinen ajastani Perheyritysten liitossa. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet merkityksellisiä. Työllä on tärkeä yhteys myös YTK:n tehtävään, koska kysymys on työpaikoista”, Hänninen sanoo.
Hänninen työskentelee Perheyritysten liiton toimitusjohtajana marraskuun loppuun saakka ja aloittaa YTK:ssa 1.12.2021.
Pikafaktat: Auli Hänninen
- Syntynyt Kuopiossa 1967.
- Opiskellut Turun yliopistossa oikeustiedettä ja valmistunut varatuomariksi 1993.
- Työskennellyt YTK:n toimitusjohtajana vuodet 2009–2017 sekä asiakaspalvelupäällikkönä ja palvelujohtajana vuosina 2003–2008.
- Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi aikuista lasta.
Yhteyshenkilöt
Mikko-Pekka Hanski
Puh:041 535 3281mikkopekka.hanski@gmail.comAuli Hänninen
Puh:0400 415 230auli.hanninen@perheyritys.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Luovat alat kamppailevat, rahoitusalalla ja valtiolla voidaan hyvin22.10.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
YTK:n laaja kyselytutkimus paljastaa jyrkät erot eri alojen tunnelmissa. Luovilla aloilla ja järjestöissä työtilanne ja oma talous näyttävät epävarmoilta, mutta rahoitusalalla, ICT:ssä ja valtiolla luotetaan vakauteen ja tulot riittävät hyvin.
YTK rohkaisee nuoria tutustumaan työelämään21.10.2025 09:28:28 EEST | Tiedote
Nuoren näkökulmasta työelämä voi tuntua yllättävältä ja jopa oudolta. Harjoittelu antaa kuitenkin taitoja ja lisää kokemusta. Suomessa työelämään tutustuu vuosittain valtaosa yläkouluikäisistä lapsista ja yhä useampi lukiolainen tai ammattikoululainen. YTK on mukana Lasten ja nuorten säätiön TET.fi-palvelussa vahvistamassa nuorten työelämätaitoja.
Työttömyys laski syyskuussa, nuorten työttömyys väheni eniten21.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyysaste oli syyskuussa 5,5 %. Yli 60-vuotiaiden työttömyyden lasku pysähtyi.
Työttömyysjaksojen kestot ovat venyneet selvästi10.10.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyysjaksot ovat nyt pidempiä kuin kertaakaan 2020-luvulla. Selkeä nousu alkoi kuluvan vuoden alussa.
Yli 60-vuotiaiden työttömyys lähes kolminkertainen nuorempiin verrattuna23.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
YTK:n jäsenten työttömyysaste pysyy vakaana, 6,1 prosentissa. Työttömyys on jo usean kuukauden ajan pysynyt kuuden prosentin tuntumassa, eikä loppuvuodelle näy merkittäviä muutoksia suuntaan tai toiseen. Ikäryhmien välillä erot ovat kuitenkin suuria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme