Avohakkuut voimistavat metsäojitusten haitallisia vaikutuksia puroluonnon monimuotoisuuteen
12.5.2021 08:15:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Laajaan virtavesiaineistoon perustuvat uuden tutkimuksen tulokset osoittavat, että sekä metsäojitukset että avohakkuut vähentävät virtavesieliöiden, kuten koski- ja päivänkorentojen, monimuotoisuutta ja runsautta. Voimakkaimmat vaikutukset havaittiin pienissä latvapuroissa, joiden valuma-alueella yhdistyivät sekä ojitus että hakkuu. Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa metsän hakkuiden voimistavan ojitusten haitallisia vaikutuksia vesiluonnon monimuotoisuuteen.
Uudet tulokset täydentävät viime vuosien tutkimuksia, joissa metsätalouden toimenpiteillä on osoitettu olevan haitallisia vaikutuksia maaekosysteemien kasvihuonekaasupäästöihin sekä vesistöjen ravinne- ja kiintoainepitoisuuksiin.
Avohakkuu ja kunnostusojitus vallalla olevina metsänkäsittelytoimenpiteinä heikentävät vesiluonnon monimuotoisuutta eivätkä siten edistä metsien ekologisesti kestävää käyttöä.
Tutkimus julkaistaan toukokuun aikana Journal of Applied Ecology -lehdessä. Tutkimuksen rahoittivat Freshabit LIFE IP, Suomen Akatemia ja NordForsk (BIOWATER-huippuyksikkö).
Artikkeli:
Blue consequences of the green bioeconomy: clear-cutting intensifies the harmful impacts of land drainage on stream invertebrate biodiversity, (Rajakallio, M., Jyväsjärvi, J., Muotka, T., Aroviita, J.) https://besjournals.onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/1365-2664.13889
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija, FM Maria Rajakallio, Oulun yliopisto, Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikkö, puh. 050 3525 966, sähköposti: Maria.Rajakallio@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: liikennemelu yhteydessä korkeampiin veren kolesteroli- ja rasva‑arvoihin25.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Vilkkaiden teiden läheisyydessä asuminen saattaa häiritä muutakin kuin unta, sillä se voi vaikuttaa myös elimistön rasva-aineenvaihduntaan.
Suomen puolustus- ja turvallisuusalan verkostossa oululaisella teknologiaosaamisella merkittävä rooli23.2.2026 07:07:00 EET | Tiedote
DEFINE on Riihimäen kaupungin kehittämä puolustus- ja turvallisuusalan verkosto ja toimintamalli, joka kokoaa yhteen alan osaajat, yritykset ja testausympäristöt Suomessa. Nyt verkosto on laajentunut valtakunnalliseksi viiteen kaupunkiin ja kahteen ammattikorkeakouluun Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran rahoituksen avulla. Myös Oulu on mukana.
Kaupungeissa hulevesitulvat yleistyvät – kuilua ohjeiden ja kaavoituksen välillä23.2.2026 06:07:00 EET | Tiedote
Kaupunkitulvien riski kasvaa, kun ilmaston ääri-ilmiöt lisääntyvät ja yhä tiiviimpi rakentaminen vähentää viheralueita ja vettä läpäisemättömiä pintoja.
Psykoosilääkkeiden off label -käyttö yleistä ikääntyneillä23.2.2026 04:45:00 EET | Tiedote
Psykoosilääkkeiden käyttö muuhun kuin virallisesti hyväksyttyyn käyttötarkoitukseen on yleistä ikääntyneiden keskuudessa. Asia käy ilmi Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen laajasta rekisteritutkimuksesta, jossa tarkasteltiin psykoosilääkkeiden niin sanottua off label -käyttöä kotona asuvilla iäkkäillä henkilöillä. Off label -käytössä lääkäri määrää lääkkeen muuhun kuin sen virallisesti hyväksyttyyn käyttöaiheeseen.
Enemmän ei ole aina parempi valaistuksessa – Oulussa valotaidepolku ja seminaari syventyvät pimeää kunnioittavaan suunnitteluun20.2.2026 10:38:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkimushankkeiden tavoitteina on hillitä ylivalaisun haittoja ja nostaa pimeyden ja hämärän arvostus osaksi kaupunkien valaistussuunnittelua. Yleisö voi tutustua Oulun Pikisaaren rantapolulle toteutettavaan valotaidepolkuun ”Valo, jää” 20.2.–15.3. ja tutkimustuloksia esitellään 25.2. Pimeän arvot huomioiva kaupunkivalaistus -seminaarissa Oulun pääkirjastolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
