Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Avoin kirje aluehallituksen jäsenyydestä

Jaa
Valtiovarainministeriö antoi hyvinvointialueille 23.11. ohjauskirjeen, jossa on esitetty, että yksikään hyvinvointialueen työntekijä ei voisi olla aluehallituksen jäsen. Tulkinta on voimakkaan rajaava ja Lääkäriliiton konsultoimien useiden oikeusoppineiden mielestä tulkinnanvarainen.

Tulkintaa tai asiaa koskevaa lainsäädäntöä tultaneen täsmentämään ensi vuoden aikana. Suomen Lääkäriliitto vetoaa voimakkaasti aluehallitukseen valittuihin hyvinvointialueen työntekijöihin, että he säilyttäisivät paikkansa, kunnes asia on lopullisesti selvitetty.  

Vaalikelvottomuutta ei voi todeta ennakoivasti, vaan vasta kun se on realisoitunut. Siitä ei voi myöskään ohjauskirjeellä määrätä. Mahdollisen vaalikelvottomuuden toteaa hyvinvointialueen valtuusto, ja päätös on valituskelpoinen. Aluehallitusten jäsenten, jotka siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen liikkeenluovutusperiaatteen mukaisesti 1.1.2023, ei siis ole syytä reagoida asiaan ennakolta mitenkään, eikä missään tapauksessa pyytää itse eroa aluehallituksen jäsenyydestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye