Avustusta haettavana kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien tekemiseen

Euroopan komission ehdotusluonnoksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhdyskuntajätevesien käsittelystä esitetään, että kokonaisvaltaisen kaupunkivesien hallintasuunnitelman laatiminen tulisi velvoitteeksi. Ehdotuksen käsittely on käynnissä ja Suomi pitää ehdotusta hallintasuunnitelmista perusteltuna.
Avustettavat hankkeet
Avustuksen tavoitteena on vähentää vesistöön päätyvien haitallisten aineiden päästöjä kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien avulla. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joissa laaditaan paikallisesti kokonaisvaltaisia yhdyskuntajätevesien hallintasuunnitelmia hulevesien ja rankkasateiden aiheuttamien viemäriylivuotojen kuormituksen torjumiseksi. Hankkeiden toimenpiteillä vahvistetaan yhteistyötä jätevesi- ja hulevesiverkostojen toiminnasta vastaavien eri tahojen välillä.
Käynnistyvä haku kokoaa yhteen Vesiensuojelun tehostamisohjelman teeman ”Kaupunkien vesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen” painopistealueet (viemäröidyt yhdyskuntajätevedet, hulevedet ja viemäriylivuodot sekä ne yhdistävän alueiden käytön) kaupunkivesien hallintasuunnitelmaksi.
Avustettavista hankkeista on tarkempaa tietoa hakuohjeessa.
Osa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa
Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019–2023) avulla vähennetään maa- ja metsätalouden ravinteiden päästöjä vesiin, kunnostetaan vesistöjä ja vahvistetaan asiantuntijoiden ja toimijoiden verkostoja, vähennetään kaupunkivesien haitallisten aineiden päätymistä kaupunkivesiin, saneerataan Itämeren ympäristölle vaarallisia hylkyjä sekä rahoitetaan tutkimusta ja kehitystyötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Etelä-Savon ELY-keskus
Hankekoordinaattori Riina Tuominen
riina.tuominen@ely-keskus.fi, p. 0295 024 147
Ympäristöasiantuntija Katri Senilä
katri.senila@ely-keskus.fi, p. 0295 024 162
Rahoitusasiantuntija Esa Pekonen
esa.pekonen@ely-keskus.fi, p. 0295 024 159
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme