BDO yhdistää voimansa tilintarkastusyhteisö RSM Finlandin kanssa

BDO Oy on ostanut tilintarkastusyhteisö RSM Finland Oy:n osakekannan 1. syyskuuta 2021 toteutuneella yrityskaupalla. Yrityskaupan myötä RSM Finland jatkaa toimintaansa osana BDO:ta. Tilintarkastukseen ja vaativien erityistilanteiden talouden neuvonantopalveluihin erikoistuneen RSM Finlandin liikevaihto on noin 3,3 miljoonaa euroa.
Yhdistyminen tuo kummankin yhtiön asiakkaille synergiaetuja. BDO:n laaja asiantuntijaverkosto, palveluvalikoima ja toimialatuntemus tuovat RSM:n asiakkaiden saataville entistä kattavammat palvelut samalla, kun asiakassuhde oman tutun asiakasvastaavan kanssa jatkuu. RSM:n asiantuntijat vahvistavat BDO:n osaamista etenkin erityistarkastusten, yritysjärjestelyjen ja veropalvelujen saralla. RSM on Suomen johtava tilintarkastusyhteisö insolvenssitilanteita koskevissa taloushallinnon erityiskysymyksissä.
- Yhdistymisen myötä olemme entistäkin monipuolisempi palveluntarjoaja alallamme kaiken kokoisille asiakkaille. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota asiakkaille jatkossa uutena palveluna erityistarkastusta sekä yhä monipuolisempaa tukea riskienhallintaan, väärinkäytösten torjumiseen, talouden tervehdyttämiseen sekä muihin haastaviin tilanteisiin. Tämän erityisosaamisen alueella olemme Suomen merkittävimpiä toimijoita. Lisäksi yritysjärjestelypalvelumme vahvistuvat huomattavasti. Kattavan palveluvalikoimamme ansiosta asiakkaamme saavat meiltä yhä laajemmin tarvitsemiaan palveluja, sanoo BDO:n toimitusjohtaja Taneli Mustonen.
BDO:ta ja RSM:ää yhdistää sitoutuminen asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen, hyvään asiakaspalveluun, laadukkaisiin palveluihin ja henkilöstön hyvinvointiin. Kansainvälinen BDO on palkittu kahdesti arvostetulla International Accounting Bulletin (IAB) myöntämällä ”Vuoden tilintarkastusketju” –tunnustuksella.
BDO:n strateginen kasvu jatkuu
Yrityskauppa on jatkoa BDO:n strategiselle kasvulle. Yrityskaupan myötä RSM Finlandin 29 asiantuntijaa siirtyy BDO:lle, jonka henkilöstömäärä nousee noin 300 henkilöön. BDO palvelee asiakkaita koko Suomessa 17 toimistosta käsin.
- Haluamme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa ja unelmansa. Meillä on erinomaiset valmiudet palvella asiakkaita paikallisesti koko Suomessa ja kautta maailman, siellä missä asiakkaammekin toimivat. Haluamme tuottaa asiakkaille lisäarvoa asiakaslähtöisellä toimintatavallamme, minkä keskiössä on laadun lisäksi poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu, Taneli Mustonen jatkaa.
RSM Finlandin perustajaosakkaat Seppo Suontausta, Urpo Pirilä, Manu Auhto sekä toimitusjohtajana toiminut Risto Kiviranta ja tilintarkastuksen johtaja Kaj Riska jatkavat omien asiakkuuksiensa parissa ja heidät on kutsuttu BDO:n osakkaiksi.
- RSM Finlandin ja BDO:n avainhenkilöt ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Tavoitteemme on yhdessä luoda saumattomasti asiakkaidemme hyväksi toimiva organisaatio, jossa yhdistämme vahvuutemme ja osaamisemme, RSM Finlandin osakkaat sanovat.
Kummankin yrityksen henkilöstölle yhdistyminen merkitsee entistäkin laajempia uramahdollisuuksia ja mielenkiintoisia työtehtäviä. BDO tarjoaa henkilöstölleen asiantuntijuutta arvostavan työyhteisön, jossa on mahdollista tehdä monipuolisia tehtäviä ja kannustetaan osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
Alkuvuodesta BDO osti tilintarkastusta ja vero- ja neuvonantopalveluja tarjoavien Helle Partners Oy:n liiketoiminnan ja HelBal Oy:n osakekannan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taneli Mustonen
toimitusjohtaja, BDO Oy
taneli.mustonen@bdo.fi
044 033 3263
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
BDO on tilintarkastusta, vero- ja lakipalveluja, taloushallinnon palveluja ja neuvonantoa tarjoava asiantuntijaorganisaatio, joka toimii kansainvälisesti 167 maassa. BDO palvelee asiakkaita Suomessa 17 paikkakunnalla noin 300 asiantuntijan voimin, maailmanlaajuisesti meitä on yli 91 000. Suomen BDO:n liikevaihto 25,2 M euroa. BDO Oy:n omistavat yrityksen toiminnassa mukana olevat osakkaat.
RSM Finland on vuonna 2011 perustettu tilintarkastusyhteisö, joka tarjoaa asiakkailleen laadukkaita ja luotettavia tilintarkastus- ja taloudellisia neuvontapalveluita asiakkaiden vaativiin erityistilanteisiin liittyen. RSM toimii viidellä paikkakunnalla Suomessa (Helsinki, Turku, Jyväskylä, Tampere ja Oulu). Liikevaihto 3,3 M euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BDO Oy
Stephen Barnes, Tiina Mikkonen-Brännkärr ja Fredrik Vikström kutsuttu BDO Oy:n uusiksi osakkaiksi9.2.2023 14:23:11 EET | Tiedote
Senior Tax Manager Stephen Barnes, KHT, JHT, Aluejohtaja Tiina Mikkonen-Brännkärr sekä KHT Fredrik Vikström on kutsuttu tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatio BDO Oy:n uusiksi osakkaiksi 1.2.2023 alkaen.
Kolme vuosikymmentä välittämistä, vastuullisuutta ja varmentamista – BDO 30 vuotta Suomessa17.6.2022 09:30:00 EEST | Tiedote
BDO on 30 vuoden aikana kasvanut yhden miehen tilintarkastustoimistosta Suomen viidenneksi suurimmaksi tilintarkastusta ja muita talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluja tarjoavaksi yritykseksi. Yritys elää ja kehittyy toimialan ja maailman muutosten mukana. Tilintarkastajien merkitys hyvinvointiyhteiskuntamme luottamuspohjan rakentajana kasvaa, kun vastuullisuus ja sen varmentaminen tulevat yhä tärkeämmäksi osaksi yritysten ja yhteiskunnan toimintaa.
Uusia osakkaita BDO:lle21.4.2022 15:04:50 EEST | Tiedote
BDO on saanut kaksi uutta osakasta, KHT Timo Helteen ja KHT Marko Tiilikaisen.
BDO:n taloustiedot tilikaudella 2021: Vankkaa kasvua sekä Suomessa että kansainvälisesti22.12.2021 14:28:05 EET | Tiedote
BDO-konsernin liikevaihto elokuussa 2021 päättyneellä tilikaudella oli 28,3 miljoonaa euroa, ja kasvua edelliseen tilikauteen kertyi 12,3 % prosenttia. Liikevaihto kasvoi niin tilintarkastuksen, vero- ja lakipalveluiden, neuvonannon ja taloushallinnon ulkoistuksen palvelujen osalta.
Nimitysuutinen: BDO:lle kuusi uutta osakasta30.9.2021 10:58:29 EEST | Tiedote
BDO on saanut kuusi uutta osakasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme