Biojätteen, kartongin ja muovipakkausten määrät lisääntyivät vuonna 2020
15.10.2021 10:56:25 EEST | HSY | Tiedote

Kotitalousjätteen määrä kasvoi
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on laskenut pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kotitalousjätteen ja yhdyskuntajätteen jätemäärät sekä kierrätysasteet vuodelta 2020. Laskelmien mukaan kotitalouksissa syntyi jätteitä 346 000 tonnia. Asukasta kohden laskettuna kotitalousjätettä syntyi 280 kiloa, joka on 14 kiloa enemmän kuin vuonna 2019.
- Muovi- ja kartonkipakkausten määrä on kasvanut selkeästi viime vuosien aikana. Myös kotitalouksista kerätyn biojätteen määrä henkilöä kohden kasvoi viime vuonna verrattuna edellisvuoteen, kertoo HSY:n kiertotalousasiantuntija Andrea Weckman.
- Viime vuoteen verrattuna myös sekajätteen määrä kasvoi henkilöä kohden. Pitkäaikainen trendi on kuitenkin hieman laskeva ja on mahdollista, että vuosi 2020 on ollut jätemääriltään poikkeusvuosi pandemian takia, Weckman toteaa.
Samalla kun kotitalousjätemäärät ovat kasvaneet, palvelualojen ovat puolestaan laskeneet. Tämä voi osittain johtua siitä, että pandemian takia palvelut ovat toimineet rajoitetusti, ja asukkaat ovat oleskelleet tavallista enemmän kotona.
Kierrätysasteen laskenta muuttunut
Kierrätysasteen laskennassa on huomioitu ensimmäistä kertaa rejektit uuden jäteasetuksen ja EU:n laskentasääntöjen mukaisesti. Näin laskennasta on otettu pois esimerkiksi se osa, joka seulotaan pois kierrätysprosessista kuten biojätteeseen laitettu muovi. Nyt laskenta kuvaa aikaisempaa paremmin sitä osuutta materiaaleista, jotka päätyvät oikeasti kiertoon. Tämän takia näyttää siltä, että kierrätysaste olisi laskenut, vaikka erilliskerätyn jätteen osuus on hieman kasvanut.
- Tavoitteenamme on nostaa kotitalouksissa syntyvän jätteen kierrätysastetta. Tämä vaatii sen, että sekajätteen määrä vähenisi. Suurin potentiaali on biojätteen kierrätyksen tehostamisessa, sillä sitä päätyy yhä paljon sekajätteen joukkoon, HSY:n jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo sanoo.
Vuodesta 2021 alkaen tuhansien kotitalouksien lajittelu- ja kierrätysmahdollisuudet ovat helpottuneet, kun HSY käynnisti pakkaus- ja biojätteen keräyksen kaikissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä. Asukkaiden lajitteluaktiivisuudella onkin tärkeä merkitys kierrätysasteen nostamisessa. HSY on tehnyt paljon työtä lisätäkseen lajittelua tarjoamalla muun muassa lajitteluneuvontaa, ympäristökasvatusta, oppaita ja kampanjoita.
Hyvät trendit, kuten jätteen väheneminen, voivat puolestaan hidastaa kierrätysasteen nousua. Tästä on esimerkkinä massaltaan painava paperijäte, jonka määrän väheneminen painaa myös kierrätysastetta herkästi alaspäin.
- Kierrätysasteen lisäksi on tärkeää seurata muitakin tunnuslukuja, kuten erilliskerättyjen jätteiden määriä ja jäteastioiden tyhjennyskertoja, jotta saamme kokonaiskäsityksen siitä, miten kierrätys edistyy seudullamme, Kouvo toteaa.
Kotitalousjätteet sisältävät asumisessa syntyvät kulutusperäiset jätteet. Yhdyskuntajätteisiin kuuluvat kotitalousjätteen lisäksi myös julkisten ja yksityisten palveluiden jätteet. Näitä ovat esimerkiksi koulujen, toimistojen, ravintoloiden, kaupan ja asumispalveluyksiköiden vastaavat jätteet.
Lisätiedot:
- Andrea Weckman, kiertotalousasiantuntija, andrea.weckman(at)hsy.fi, puh. 045 636 6269
- Petri Kouvo, jätehuollon toimialajohtaja, petri.kouvo(at)hsy.fi, puh. 040 868 1048
- Jätemäärät ja kierrätysaste: hsy.fi/jatemaarat
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kasvava ilkivalta purkukohteissa vaikeuttaa rakennusosien uudelleenkäyttöä pääkaupunkiseudulla3.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Ilkivaltaa tapahtuu lähes jokaisessa pääkaupunkiseudun tyhjillään olevassa, purkua odottavassa rakennuksessa, kertoo HSY:n julkaisema selvitys. Ilkivalta heikentää mahdollisuuksia käyttää uudelleen purkukohteiden rakennusosia ja irtaimistoa.
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme