Lapinjärven kunta

Biokaasuntuotannosta kaavaillaan uutta liiketoimintaa Lapinjärven yrityksille

Jaa

Biokaasusta elinvoimaa- hanke käynnistyi Lapinjärvellä heinä-elokuun vaihteessa. Hankkeen tavoitteena on edistää biokiertotalouden ekosysteemin muodostumista kuntaan selvittämällä taloudellisesti kannattavan biokaasuntuotannon edellytyksiä sekä tiivistämällä yritysten välistä yhteistyötä.

Resurssiviisas Lapinjärvi -hankkeessa vuonna 2018 tehtyjen alkukartoitusten perusteella Lapinjärvellä on erinomaiset edellytykset biokaasuntuotannolle. Biokaasuntuotannossa voidaan hyödyntää useita erilaisia alihyödynnettyjä biomassoja sekä tuottaa niistä uusiutuvaa energiaa ja kierrätyslannoitteita.

Samalla luodaan yrityksille uutta liiketoimintaa. Biokaasusta elinvoimaa -hankkeessa pureudutaan tarkemmin taloudellisesti kannattavan biokaasuntuotannon edellytyksiin toteuttamalla kattavat jatkoselvitykset mm. biokaasulaitoksen kannattavuudesta, sijoittamisesta, logistiikasta sekä potentiaalisista yhteistyökumppaneista. Lisäksi hankkeessa selvitetään biokaasuntuotannossa muodostuvan mädätteen jatkokäsittelyä ja hyödyntämistä sekä jaetaan tietoa biokaasusta sekä biokiertotaloudesta muun muassa yrityksille ja kuntalaisille.

Biokaasusta elinvoimaa -hankkeessa on mukana seitsemän biokaasuntuotannosta ja biomassojen hyödyntämisestä kiinnostunutta yritystä, jotka muodostavat hankkeen kehittämisryhmän. Kehittämisryhmään kuuluvat: Lantbrukssammanslutning Pockar Gård, Porlammin Potka Oy, Lapinjärven Lämpö Oy, Amerikan porsas Oy, Yli-Simola Oy, Guy Bosas sekä Maatalousyhtymä Onnila Martti, Onnila Turo ja Onnila Ulla.

Lisäksi hankkeessa on mukana Kymenlaakson Sähkö Oy. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yrittäjien kanssa yritysten tarpeiden pohjalta. Lapinjärven kunta koordinoi hankkeen toimintaa, hankkeen projektipäällikkönä toimii Tanja Pöyhönen. Biokaasusta elinvoimaa -hanketta rahoittaa Uudenmaan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahastosta ja se jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina HeikkaKunnanjohtaja

Uuden ajan kunnanjohtaja täynnä ideoita ja uskallusta. Innovatiivinen ja ihmislähtöinen työote näkyy niin kunnassa sisällä kuin ulospäinkin.

044 720 8686tiina.heikka@lapinjarvi.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

Extra inkomster av lokala upplevelser i Lappträsk18.5.2020 09:30:55 EESTTiedote

Såhär i början av sommaren och turistsäsongen har Lappträsk kommun tagit i bruk Doerz Local-försäljningsplattformen, vilket gör att vem som helst kan bli en upplevelseleverantör och därmed tjäna extra inkomst. Genom plattformen kan privatpersoner, föreningar och företag enkelt och billigt erbjuda upplevelser och turismtjänster. Samtidigt gör plattformen det möjligt för särskilt företag att få större synlighet för sina egna turismtjänster.

Paikallisista elämyksistä lisätienestiä Lapinjärvellä18.5.2020 09:24:13 EESTUutinen

Alkavan kesän ja matkailusesongin kynnyksellä Lapinjärven kunta on ottanut käyttöön Doerz Local -alustan, jonka avulla kuka tahansa voi ryhtyä elämystarjoajaksi ja saada näin lisäansioita. Palvelun avulla yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset voivat tarjota elämys- ja matkailupalveluita helposti ja edullisesti. Samalla erityisesti yritysten on palvelun avulla mahdollista saavuttaa enemmän näkyvyyttä omille matkailupalveluilleen

Haaveiletko asumisesta kauniin luonnon keskellä Uudellamaalla? Mietityttääkö rakentamisen hiilijalanjälki? Haluatko itse olla aktiivisesti mukana kehittämässä asuinalueesi toimintoja?19.2.2020 10:04:54 EETTiedote

Lapinjärven Husulanmäelle kehitetään ainutlaatuista yhteisöllistä ryhmärakentamisen toimintamallia, jossa kaikissa rakentamisen vaiheissa kiinnitetään huomio toiminnan ekologisuuteen. Näin voidaan tehdä perusteltuja ratkaisuja jotka pienentävät rakentamisen hiilijalanjälkeä ja lisäävät asumisen hyvinvointia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme