Break Sokos Hotel Bomballe kestävän matkailun tunnus

”Olemme todella ylpeitä saamastamme tunnustuksesta. Kestävä ja vastuullinen matkailu on suomalaisessa kulttuuriperintökohteessa sijaitsevalle hotellille itsestään selvä tapa toimia. Haluamme vaalia huolella niin meidän kaikkien yhteistä ympäristöä kuin upeaa karjalaista kansallisaarrettamme, jotta voimme tarjota laadukkaita matkailuelämyksiä myös tuleville sukupolville”, hotellinjohtaja Sanna Tenhunen toteaa.
”Perehdyimme koko henkilökunnan voimin Visit Finlandin vastuullisuusohjelman sisältöön ja täytimme nopealla aikataululla kriteeristön kaikki kohdat. Tämä on hyvää jatkoa vuosia sitten saamallemme Green Key -tunnukselle, joka myönnetään ympäristöasioiden eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä.”
Sustainable Travel Finland -merkki auttaa erityisesti kansainvälisiä matkailijoita heidän hotelli- ja matkakohdevalinnoissaan. ”Haluamme olla Visit Finlandin matkassa mukana markkinoimassa kestäviä matkailuelämyksiä ulkomaisille vierailijoille”, Tenhunen kertoo.
Esimerkkejä Break Sokos Hotel Bomban vastuullisuusteoista:
- karjalaisen kulttuurin edistäminen
- hotellin kuluttama sähkö on 100% uusiutuvaa energiaa
- hotellihuoneissa on vettä säästävät suihkut ja hanat
- valaistuksessa käytetään vain led-lamppuja
- harmaan jäteveden lämpö otetaan talteen
Break Sokos Hotel Bombaa operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, joka kehittää nyt matkailupalveluitaan vahvasti. Bomban uuden järvenrantahotellin rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2021. Kulttuurihistoriallisesti merkittävästä Bomban talosta osuuskauppa on luomassa karjalaisuuden keskusta, jossa toimii aktiivisesti mm. paikallinen Suojärven Pitäjäseura.
Sustainable Travel Finland -merkin ja sitä tukevan kehittämisohjelman tavoitteena on edistää kestävää matkailua Suomessa, viestiä yhtenäisemmin Suomesta kestävän matkailun maana ja helpottaa matkailijoiden valintoja.
Sokos Hotellit on valittu jo useana vuonna peräkkäin Suomen luotetuimmaksi, vastuullisimmaksi ja arvostetuimmaksi hotelliketjuksi. Lue lisää Sokos Hotellien ympäristötyöstä ja vastuullisuudesta:
https://www.sokoshotels.fi/fi/tietoa-meista/vastuullisuus-sokos-hotelleissa
Lisätietoja: Sanna Tenhunen, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Bomba / Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, puh. 050 301 0419, Sanna.Tenhunen@sok.fi
Break Sokos Hotel Bomba on kylpylähotelli Pielisen rannalla Nurmeksessa. Karjalaista nykyluksusta kylpylä-, ravintola- ja majoituspalveluineen tarjoileva hotelli sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävässä karjalaiskylässä. Bomban talo keskellä kylää toimii karjalaisen kulttuurin näyteikkunana. Villi Pohjola järjestää Break Sokos Hotel Bomban asiakkaille upeita elämyspalveluita pohjoiskarjalaisissa metsissä ja järvillä. www.sokoshotels.fi/fi/nurmes/sokos-hotel-bomba
Lisätietoja Sustainable Travel Finland-ohjelmasta: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/vastuullisuus/sustainable-travel-finland/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna TenhunenhotellinjohtajaBreak Sokos Hotel Bomba
Puh:050 301 0419Sanna.Tenhunen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Break Sokos Hotel Bomba on kylpylähotelli Pielisen rannalla Nurmeksessa. Karjalaista nykyluksusta kylpylä-, ravintola- ja majoituspalveluineen tarjoileva hotelli sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävässä karjalaiskylässä. Bomban talo keskellä kylää toimii karjalaisen kulttuurin näyteikkunana. Villi Pohjola järjestää Break Sokos Hotel Bomban asiakkaille upeita elämyspalveluita pohjoiskarjalaisissa metsissä ja järvillä. www.sokoshotels.fi/fi/nurmes/sokos-hotel-bomba
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC-ketju vastaa kuljetusalan tarpeisiin – tankkaus- ja latauspisteitä myös raskaalle ammattiliikenteelle vuoden 2026 aikana4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
ABC-ketju laajentaa polttoneste- ja latausliiketoimintaansa raskaan ammattiliikenteen tarpeisiin. Ketju haluaa vahvistaa asemaansa valtakunnallisesti kattavana liikennepalveluiden tarjoajana sekä sähköisen liikenteen edistäjänä.
SOK:n hallitus vuodelle 2026 on valittu3.12.2025 11:38:50 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2026. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman finalistit on valittu – nämä ruokainnovaatiot kilpailevat voitosta2.12.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen menestysresepti -kilpailun seitsemännen tuotantokauden voitosta, ykköslanseerauksesta ja paikasta suomalaisten ruokapöydissä kilpailee kuusi toinen toistaan innovatiivisempaa reseptiä.
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



