Boco IP

Brexit vaikeuttaa satojen suomalaisyritysten tavaramerkkisuojausta Briteissä - ”Hankkeet käyntiin pikaisesti”

Jaa
Ensi vuonna tavaramerkkihakemusten käsittelyä ei Britanniassa ohjaa enää EU-direktiivi, patenttitoimisto Boco kertoo.

Britannia kertoi viime viikolla toimistaan, miten se muuntaa EU-tason tavaramerkit Britannian tavaramerkeiksi.

Linjauksen mukaan vuoden 2021 alusta alkaen tavaramerkkihakemusten käsittelyä Britanniassa ei enää ohjaa EU-direktiivi, vaan se tehdään paikallisen lainsäädännön ja tulkinnan mukaan. Tämä tuo EU-käsittelyyn tottuneille suomalaisyrityksille yhden epävarmuuden lisää.

”Tulevaisuudessa on mahdollista, että EU:ssa hyväksytty tavaramerkki ei saa samoilla perusteilla suojaa Britannian markkinalla”, patenttitoimisto Boco IP:n lakimies Elina Heikkilä sanoo.

“Jos yritys haluaa varmistaa, että sen EU-tason tavaramerkkihakemus saa samalla suojan myös Briteissä, sen tulisi käynnistää hanke pikaisesti.”

EU- tavaramerkkihakemukset, joiden osalta virastolla ei ole lausuttavaa rekisteröidään yleensä noin 4-5 kuukaudessa. EU-mallihakemukset käsitellään jopa parissa viikossa.

Britannian uuden päivityksen mukaan kaikki EU:ssa 31.12.2020 voimassa olevat EU-tavaramerkit ja mallit muuntuvat automaattisesti myös UK-tason kansallisiksi tavaramerkeiksi.  Näiden osalta merkinhaltijoilta ei vaadita toimenpiteitä. EU:ssa vireillä oleviin tavaramerkkeihin voi hakea UK-muuntoa yhdeksän kuukauden kuluessa 31.12.2020 päättyvästä siirtymäajasta, eli todennäköisesti syyskuun loppuun 2021 mennessä. Vireillä olevat EU-hakemukset vaativat siis omistajiltaan aktiivisia toimia Britanniassa.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Brittien markkinoilla toimivien satojen suomalaisyritysten kannattaa huolehtia EU-tavaramerkkinsä voimassa olosta tämän vuoden aikana. Nykyisellään Britanniassa käytössä olevat tavaramerkkilait perustuvat EU-direktiiveihin. Tavaramerkkilait ovat melko harmonisoituja ympäri maailman, mutta kukaan ei varmuudella tiedä, millaisia tulkintoja paikallinen viranomainen tekee irtauduttuaan näistä laeista”, Heikkilä sanoo.

EU-tavaramerkkien haltijoiden tulisi nyt käydä läpi ja tarkastella merkkisalkkujaan ja sitä, missä omia merkkejä on käytetty ja tarpeen mukaan laittaa vireille uusia hakemuksia. Kustannusten säästämiseksi pitäisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan saamaan kaikki hakemusasteella olevat merkit rekisteröityä EUIPO:ssa ennen siirtymäajan loppua, jolloin suoja ulottuu automaattisesti myös UK:hon, Heikkilä opastaa.

Siirtymäajan jälkeen uudet merkit ja mallit tulee hakea erikseen EU-alueella ja UK:ssa. Suojauksen kulut kasvavat, jos suojaa tarvitaan molemmilla alueilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

IP-lakimies Elina Heikkilä,
+358 9 6866 8415
elina.heikkila@bocoip.com


Toimitusjohtaja Karri Leskinen
+358 40 067 7931
karri.leskinen@bocoip.com


Viestintä ja markkinointi, Heidi Lautjärvi
+358 45 856 7117
heidi.lautjarvi@bocoip.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Boco IP
Boco IP
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki

09 6866840http://www.bocoip.com

Boco IP on aineettoman omaisuuden hallintaan erikoistunut kotimainen patenttitoimisto, joka on perustettu vuonna 1928. Toimimme kansainvälisesti ja palvelemme luottamuksellisesti ja joustavasti.

Tarjoamme asiakkaille kattavat palvelut, joissa IPR on kiinteä osa yrityksen strategiatyötä ja liiketoimintaa. Haluamme erottua vahvana brändinä IP-toimialalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Boco IP

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye