Jyväskylän yliopisto

Business Finland myönsi 441 400 euron rahoituksen älyvalmentajan kehitykseen

Jaa
Business Finland rahoitti merkittävällä summalla Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehtävää hanketta, jossa kehitetään kaupallista, yksilöllistä valmennusohjelmistoa.
Kuva: Jyväskylän yliopisto
Kuva: Jyväskylän yliopisto

Professori Heikki Kyröläisen johtama RunApp-älyvalmentaja -projekti pohjaa Olli-Pekka Nuuttilan joulukuussa 2022 julkaistuun väitöskirjaan, jonka päätuloksena todettiin, että yksilöllisesti palautumistilan perusteella mukautuva kestävyysharjoitusohjelma kehitti tutkittavien kestävyyskuntoa enemmän verrattuna perinteiseen harjoitusohjelmaan. Väitöskirja palkittiin yliopiston vuosijuhlassa hyvä väitöskirja -palkinnolla.

– Puettava teknologia on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan ja erilaisia aktiivisuuden ja palautumisen mittaamiseen tarkoitettuja laitteita löytyy yhä useammalta liikkujalta. Vaikka mittarit tarjoavat käyttäjälleen paljon informaatiota, yksittäisen ihmisen on hyvin haastavaa tietää, miten tuloksia tulisi tulkita tai hyödyntää käytännössä, tutkijatohtori Nuuttila toteaa.

Projektin lopputuloksena pyritään luomaan kaupalliseen käyttöön soveltuva juoksuvalmennussovellus, jonka mukautuvat harjoitusohjelmat pohjautuvat tutkimusnäyttöön.

– Valmennussovellus, joka käyttäisi palautumistilan tarkastelussa tutkimusnäytön perusteella hyödylliseksi todettuja muuttujia, tekisi tuloksille tarvittavat analyysit ja antaisi vielä käyttäjälleen konkreettiset toimintaohjeet, helpottaisi teknologian valjastamista hyötykäyttöön merkittävästi, Nuuttila summaa.

Business Finlandin Research to Business -rahoitus on tarkoitettu julkisille tutkimusorganisaatioille projekteihin, joissa tutkimusryhmät ja tutkijat haluavat rakentaa tutkimuksestaan uutta liiketoimintaa ja kaupallistaa tutkimuksesta syntyvät tuote- tai palveluideat. Projektien päätavoite on kaupallistamisen valmistelussa.

Business Finland myönsi Kyröläisen tutkimusryhmälle 441 400 euron suuruisen Research to Business -rahoituksen. Rahoitus on ajalle 1.7.2023–31.12.2024.

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Olli-Pekka Nuuttila, olli-pekka.s.nuuttila@jyu.fi, puh. +358505256549

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jyväskylän yliopisto
Kuva: Jyväskylän yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus30.5.2023 16:30:41 EEST | Tiedote

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme