HSL Helsingin seudun liikenne

Bussien pysäkkikuulutukset laajenevat kuudelle linjalle tällä viikolla - kuulutuksia laajennetaan vaiheittain

Jaa

Tällä viikolla kuulutukset aloitetaan kuudella bussilinjalla muun muassa Itä-Helsingissä, Lauttasaaressa sekä Kulosaaressa. Kuulutuksia voi kuulla linjoilla 16, 20(N), 21(B), 54, 90(A, N) ja 96(N).

Pysäkkikuulutukset sisältävät seuraavan pysäkin nimen suomeksi ja ruotsiksi. Seuraavan pysäkin nimi kuulutetaan hieman ennen kuin bussi saapuu pysäkille. Tähän mennessä pysäkkikuulutukset ovat olleet käytössä raitioliikenteessä sekä runkobussilinjoilla. Jo ennestään kuulutusjärjestelmät ovat käytössä metro- ja lähijunaliikenteessä. Kevään aikana on tarkoitus jatkaa kuulutusten käyttöönottoa HSL-alueella liikennöitsijäkohtaisesti. Vaiheittaisella käyttöönotolla mahdollistetaan tarvittaessa laitteistojen säätäminen matkustajilta ja kuljettajilta saadun palautteen perusteella.

Yhteensä kuulutukset otetaan käyttöön noin tuhannessa linja-autossa ja äänitiedostoja ladataan jokaiseen ajoneuvoon noin 5000 kappaletta.  Linjakohtaisesta käyttöönotosta tiedotetaan HSL.fi sivujen liikennetiedotteella ja muun muassa kyseisten linjojen bussien pysäkkinäytöillä. Käyttöönoton jälkeen kaikilla HSL-liikenteen linjoilla, niin metro, raitiovaunu, kuin myös lähijunissa ja busseissa on käytössä kuulutusjärjestelmä osana HSL:n matkustajainformaatiota.

Tavoitteena esteettömyyden parantaminen ja helpompi matkustaminen

Kuulutusäänen valinta on tehty yhdessä asiakkaiden kanssa neljästä eri vaihtoehdosta, joiden toimivuutta testattiin niin liikkuvassa bussissa kuin raitiovaunussakin Helsingin kantakaupungissa. Nykyinen kuulutusääni sai näkörajoitteisten, muiden matkustajien ja ääniasiantuntijoiden keskuudessa selvästi eniten kannatusta. Tavoitteena oli löytää kirkas, erottuva ja miellyttävä ääni. Valinta tehtiin neljän eri naisen äänen välillä – muissa kaupungeissa naisen äänen on todettu sopivan paremmin kuulutuksiin hälyisessä kaupunkiympäristössä.

Helsingin vammaisneuvosto on palkinnut runkolinjabussien ja raitiovaunujen kuulutukset esteettömyyspalkinnolla vuonna 2018.  Pysäkkikuulutukset parantavat joukkoliikenteen esteettömyyttä ja tekevät siitä saavutettavampaa. HSL kysyi 2019 keväällä matkustajien mielipiteitä kuulutuksista, jolloin yli 60 prosenttia vastaajista ajatteli niiden helpottavan matkantekoa. Kuulutuksia onkin käytössä jo kaikissa joukkoliikennevälineissä useimmissa Euroopan suurissa kaupungeissa.

Yhteyshenkilöt

Tiiminvetäjä, HSL matkustajainformaatio; Joona Packalén. puh: 0405731283

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme