CLC Climate Leadership CoalitionCLC Climate Leadership Coalition

Climate Leadership Coalition kutsuu kansalaiset, yritykset ja koulut Nollapäästöpäivän viettoon

Jaa

Maanantaina 21.9. vietetään jälleen kansainvälistä Nollapäästöpäivää. Climate Leadership Coalition (CLC) toi Kanadasta alkunsa saaneen päivän Suomeen vuonna 2017. Päivän tarkoituksena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja nostaa haitalliset päästöt kansalaisten tietoisuuteen. 

CLC haluaa Nollapäästöpäivänä kiinnittää huomiota erityisesti siihen, millaisia toimia jokainen kansalainen voi omassa arjessaan tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kansalaisten valinnoilla on ratkaiseva rooli, sillä kotitalouksien kulutus aiheuttaa noin 66 prosenttia Suomen kulutusperäisistä päästöistä.

Tänä vuonna CLC nostaa esiin miten yritykset ja koulut voivat tehdä innostaakseen kansalaisia positiivisiin ilmastotekoihin sillä työpaikat ja oppilaitokset tavoittavat 70 % suomalaisista.

CLC julkaisee Nollapäästöpäivänä esitteen “Ilmastoystävällistä henkilöstöpolitiikkaa”, jossa kerrotaan kuinka CLC:n jäsenorganisaatiot ovat kannustaneet omia työntekijöitään tekemään ilmastomyönteisiä valintoja. Ilmastonäkökulma nostetaan yhä useammin esiin henkilöstön matkustusohjeissa ja yritysautopolitiikoissa, ja työpaikkaruokaloiden kasvisruokatarjonta lisääntyy jatkuvasti. 

Esimerkiksi AFRY, Ilmarinen ja Vaisala kannustavat työntekijöitään tekemään työmatkansa pyörällä tai muutoin lihasvoimin, mikä päästövähennysten lisäksi edistää myös työntekijöiden hyvinvointia. Useat yritykset tukevat julkisen liikenteen käyttöä ja suosivat vähäpäästöisiä autoja työsuhdeautoina. Turun yliopistolla on ruokavalintoihin liittyvä monitieteinen kestävään kehitykseen keskittyvä Living Lab -tutkimusalusta Flavoria, jossa esitellään konkreettisia esimerkkejä ilmastoystävällisistä ruokavalinnoista henkilökunnalle, opiskelijoille ja sidosryhmien edustajille. Alexander Incentives käynnistää Nollapäästöpäivänä kyselytutkimuksen, joka koskee ilmastoon liittyvien tavoitteiden sisällyttämistä johdon ja henkilöstön palkitsemisjärjestelmiin.

Lasten ja nuorten säätiö vastaa nyt ensimmäistä kertaa Nollapäästöpäivän oppilaitosyhteistyöstä. Säätiö on tuottanut kouluille opetusmateriaaleja, joiden avulla Nollapäästöpäivään osallistuminen on helppoa missä päin Suomea tahansa. Osana oppimateriaaleja nähdään myös videoita nuorista ilmastoaktivisteista. Nuoret kertovat videoilla, mitä ympäristöaktivismi on tuonut heidän elämäänsä ja kannustavat pohtimaan, mitä jokainen voi tehdä ympäristön eteen omassa arjessaan. 

Lasten ja nuorten säätiö on rakentanut oppilaitoksiin tarjottavan kokonaisuuden yhteistyössä CLC:n, Otaniemen lukion, Alma Median ja Nesteen kanssa. Koulujen Nollapäästöpäivän tilaisuus järjestetään tänäkin vuonna Otaniemen lukiossa ja striimataan sieltä oppilaitoksiin ympäri Suomen. 

CLC:n jäsenorganisaatiot järjestävät erilaisia kampanjoita ja viestivät omista ilmastotoimistaan Nollapäästöpäivänä. Esimerkiksi Atea nostaa esiin ilmastoystävällisten IT-ratkaisujen merkityksen päästöjen vähentämisessä ja Telia kannustaa kuluttajat laitetalkoisiin palauttamaan vanhat matkapuhelimet ja oheislaitteet kierrätettäväksi. Caruna ja Ensto tuovat esiin sähköautojen merkitystä ilmastopäästöjen hillinnästä ja VTT järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden sähköautojen akuista ja akkumateriaalien riittävyydestä 21.9. klo 14. 

Sekä Kesko että S-ryhmä kannustavat kansalaisia seuraamaan ostoskorinsa hiilijalanjälkeä. Suomen ympäristökeskus puolestaan haastaa Hinku-kuntien asukkaat laskemaan oman hiilijalanjälkensä, ja Tampereen kaupunki haastaa asukkaitaan tekemään ilmastosankaritestin. 

Espoon kaupunki, Helen, SEB ja Sitra haastavat henkilöstöään ja muita sidosryhmiään useisiin erilaisiin toimiin, kuten ilmastoystävälliseen liikkumiseen, ruokahävikin vähentämiseen, kasvisruuan nauttimiseen ja kierrättämiseen. Tämän lisäksi useat organisaatiot, kuten Helsingin yliopisto, Kojamo, OP ja Varma viestivät Nollapäästöpäivänä kunnianhimoisista ilmastotavoitteistaan ja työstään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Nollapäästöpäivä on vain yksi päivä vuodessa, mutta päästövähennyksiä on toteutettava vuoden jokaisena päivänä, jotta haitallinen ilmastonmuutos voidaan pysäyttää. COVID-19 -pandemia on pakottanut meidät vähentämään matkustamista ja liikkumista ja opettanut meille etätyöskentelyn kaltaisia uusia toimintatapoja. Tämä kriisi on osoittanut, että tarvittaessa pystymme isoihin muutoksiin elämässämme nopealla aikataululla. CLC haluaa Nollapäästöpäivänä muistuttaa, ettei ilmastonmuutos ole kadonnut minnekään ja kannustaa jatkamaan nyt opittuja käytäntöjä myös jatkossa. 

Lisätietoja CLC:n jäsenorganisaatioiden Nollapäästöpäivän kampanjoista löytyy CLC:n verkkosivuilta https://clc.fi/fi/nollapaastopaiva/nollapaastopaivan-kampanjat-clc/. Nollapäästöpäivän viettoa voi seurata sosiaalisessa mediassa: #Nollapäästöpäivä ja #ZeroEmissionsDay 

Climate Leadership Coalition on Euroopan suurin voittoa tavoittelematon ilmasto-businessverkosto. CLC:llä on 73 suomalaista organisaatiojäsentä: 46 yritystä, 8 yliopistoa, 6 kaupunkia, 6 etujärjestöä, 5 tutkimuslaitosta, 1 säätiö ja 1 työmarkkinakeskusjärjestö. CLC on hyväksynyt myös 30 henkilöjäsentä. CLC:n jäsenet työllistävät maailmanlaajuisesti 400 000 ihmistä ja CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo on lähes 70 prosenttia Helsingin pörssin markkina-arvosta. CLC:n perustivat vuonna 2014 Fortum, Kone, Neste, St1, Outotec, Caverion ja Sitra. 

Lisätiedot: Sari Siitonen, Nollapäästöpäivän koordinaattori p. 040 7615221 ja Kari Mokko, kehitysjohtaja, Climate Leadership Coalition p. 0407513281

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

CLC Climate Leadership Coalition
CLC Climate Leadership Coalition



http://clc.fi

CLC ry:n (CLC Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition

Karl-Henrik Sundström ja Jyrki Katainen Climate Leadership Coalitionin hallituksen puheenjohtajistoon17.9.2020 10:31:00 EESTTiedote

Ilmastonmuutoksen yrityslähtöisiä ratkaisuja kehittävä Climate Leadership Coalition (CLC) valitsi syyskokouksessaan 16.9.2020 uudet hallituksen jäsenet. Uutena hallituksen puheenjohtajana aloittaa Stora Enson entinen toimitusjohtaja, ja nykyinen Mölnlycken, Vestan, NXP:n ja Marcus Wallenbergin säätiön hallitusten jäsen Karl-Henrik Sundstöm sekä varapuheenjohtajana Sitran yliasiamies Jyrki Katainen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Keskon toimitusjojhtaja Mikko Helander ja VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara. Varman toimitusjohtaja Risto Murto, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Stora Enson paperidivisioonan johtaja Kati ter Horst jatkavat hallituksessa. Ensimmäisen kuuden toimintavuotensa aikana CLC on vakiinnuttanut asemansa Euroopan suurimpana voittoa tavoittelemattomana ilmasto-businessverkostona. CLC:llä on 73 organisaatiojäsentä ja 30 henkilöjäsentä. CLC:n hallituksen puheenjohtajana kolme vuotta toiminut Henrik Ehrnrooth kiitti syyskokouksessa CLC:n jäseniä, hallitusta

Ilmastobisnesverkosto Climate Leadership Coalitionin jäsenmäärä vahvassa kasvussa – Juha Turkki ja Kari Mokko nimitettiin kehitysjohtajiksi6.2.2020 13:00:00 EETTiedote

Voimakkaasti jäsenmääräänsä kasvattanut ilmastobisnesverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) vahvistaa toimintaansa nimittämällä kaksi uutta kehitysjohtajaa, Juha Turkin ja Kari Mokon. Turkki vastaa ilmastonmuutoksen hillinnän systeemisten ratkaisujen kehittämisestä yhdessä CLC:n jäsenten ja yhteistyökumppanien kanssa. Työn tavoitteena on kehittää ilmastopolitiikkaa ja sen markkinamekanismeja paremmin ennakoitaviksi ja kustannustehokkaammiksi sekä mahdollistamaan ilmastoratkaisujen riittävän investointivolyymin. Mokon vastuualueena on CLC:n yritys- ja yhteistyöverkoston ja viestinnän johtaminen ja kehittäminen.

CLC:n ilmastoasiantuntija Sari Siitonen: ”Kotitalouksien hiilijalanjälki kasvaa, huolimatta paljosta ilmastopuheesta” – Nollapäästöpäivää 21.9. vietetään yhä useammilla työpaikoilla ja kouluissa12.9.2019 10:52:35 EESTTiedote

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) keväällä 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan kotitalouksien kulutus aiheuttaa 66 prosenttia Suomen kulutusperusteisista päästöistä. Vaikka Suomen alueella syntyviä päästöjä on onnistuttu pienentämään, kulutuksestamme aiheutuvat päästöt eivät ole laskeneet 2000-luvulla. Päinvastoin Suomen kotitalouksien hiilijalanjälki on kasvanut 12 prosenttia vuodesta 2000.

Climate Leadership Coalition vaatii kunnianhimoisia pitkän tähtäimen ilmastotavoitteita sekä systeemistä markkinapohjaista ratkaisua11.9.2019 14:03:00 EESTTiedote

Climate Leadership Coalition (CLC) vaatii tuoreessa julkilausumassaan EU:lta kunnianhimoisempaa ja ennakoitavampaa, koko Euroopan kattavaa systeemistä ratkaisua ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi. Systeemisen ratkaisun tulee nykytilannetta paremmin kannustaa nopeampiin päästövähennyksiin sekä kehittämään hiilen sidontaa sekä maankäyttösektorilla, että teknisin keinoin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme