Danske Bank: Energiaomavaraisuuden vahvistaminen ja investoinnit uusiutuvaan energiaan lisäävät vihreiden lainojen kysyntää
2.6.2022 12:44:00 EEST | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Sodan tuomasta epävarmuudesta ja korkeasta inflaatiosta huolimatta suomalaisten yritysten taloudellinen tilanne on edelleen hyvä ja luottokysyntä jatkuu vahvana. Joitakin suunnitelmia on saatettu lykätä kohonneiden kustannusten takia, mutta toisaalta pöydälle on tullut myös aivan uusia hankkeita.
”Vihreä siirtymä ja Venäjän energiariippuvuudesta irtautuminen edellyttävät mittavia investointeja. Investointeja tehdään nyt sekä uusiutuvan energian tuotantoon, kuten tuulipuistoihin ja aurinkoenergiahankkeisiin, että energiatehokkuuden lisäämiseen kiinteistöissä, liikenteessä ja tuotannossa. Tämä avaa myös monelle suomalaisyritykselle aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, kertoo Danske Bankin Suomen yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Elina Fogelholm.
Investoinnit hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi rahoitetaan yhä useammin vihreällä lainalla. Danske Bankin keskisuurten yritysasiakkaiden vihreiden lainojen lainatase on huhtikuun lopussa lähes kuusinkertainen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
”Monet asiakkaamme ovat hyvin ympäristötietoisia ja haluavat ottaa sekä vastuullisuus- että kestävän kehityksen näkökulmat huomioon rahoitusvalintoja tehdessään. Meille pankkina on tärkeää, että voimme tukea asiakkaitamme heidän vihreässä siirtymässään ja olla osaltamme mukana auttamassa heitä kohti vastuullisempaa liiketoimintaa. Olemme nyt myös täydentäneet yritysten rahoitusvaihtoehtoja vihreillä lainoilla, jotka on tarkoitettu investointeihin uusiutuvan energian alueella. Tämä tuo vihreän rahoituksen mahdollisuuden myös pienempiin hankkeisiin. Jokainen mahdollisuus vähentää päästöjä kannattaa hyödyntää”, Elina Fogelholm päättää.
Vihreät lainat
Vihreällä lainalla rahoitetaan hankkeita, joilla on selkeä positiivinen vaikutus ympäristöön ja jotka edistävät siirtymää vähähiiliseen ja kestävämpään talouteen. Rahoitettavien hankkeiden tulee täyttää Danske Bankin vihreän rahoituksen viitekehyksen kriteerit (Danske Bank Green Bond Framework). Vihreän rahoituksen viitekehys noudattaa alan kansainvälisiä standardeja ja se on kolmannen osapuolen varmentama.
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Mari Häyry, mari.hayry@danskebank.fi, p. 050 3376 028
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Sampo Haimi nimitetty Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi2.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi on nimitetty Sampo Haimi 3. helmikuuta alkaen. Haimi siirtyy tehtävään pankin sisältä.
Muistutuskutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa25.2.2026 13:36:09 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla yhä hyvät näkymät24.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin mukaan osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen lupaavat geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Kutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa18.2.2026 14:24:16 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
