Danske Bank: Koronavirus ei aiheuta finanssikriisin kaltaista talouskriisiä – toipuminen tulee olemaan Pohjoismaissa nopeaa
7.1.2021 07:00:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Danske Bank ennustaa Pohjoismaiden toipuvan koronakriisistä muita alueita nopeammin. Pankki ennustaa Nordic Outlook –katsauksessaan, että kaikkien Pohjoismaiden taloudet kasvavat reippaasti kuluvana vuonna. Taustalla on tosin talouden supistuminen vuonna 2020.
”Pohjoismaita on suojannut moni tekijä koronakriisissä. Turismin merkitys on alueelle pienehkö, ja samaan aikaan pohjoismaalaiset eivät ole matkustelleet ulkomailla. Pohjoismaat ovat välttäneet myös laajat sulkemiset teollisuudessa ja rakentamisessa”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen.
Danske Bank ennustaa, että maailmantalous ja Pohjoismaat toipuvat koronakriisistä melko nopeasti.
”Koronakriisi ei ole kuten finanssikriisi, josta toipuminen kesti pitkään. Toipuminen tapahtuu pääasiassa siten että taloudet avautuvat, jonka uskomme tapahtuvan vaiheittain vuoteen 2022 mennessä. Rokotteiden käyttöönotto pienentää todennäköisyyttä, että kriisi pahenisi uudelleen. Talousnäkymiä tukevat myös kauppasotien muuttuminen epätodennäköiseksi Yhdysvaltojen uuden hallinnon myötä ja brexitin toteutuminen sopimuksellisena.”
Suomi toistaiseksi positiivinen yllätys
Pohjoismaiden toipumisessa on kuitenkin eroja. Vauhdikkainta talouskasvua ennustetaan nyt Norjaan.
”Suomen talouskehitys on ollut positiivinen yllätys, sillä yleensä globaali suhdanne on vaikuttanut Suomeen voimakkaasti”, Olsen sanoo.
Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan iskua Suomen talouteen ovat vaimentaneet pandemian suhteellisen matala levinneisyys Suomessa, sulkutoimien pienuus, teollisuuden pysyminen toiminnassa, tuottavuutta ylläpitänyt sujuva siirtyminen etätöihin ja turismin suhteellisen pieni osuus taloudessa.
”Suomi selvisi koronan ensimmäisestä aallosta suhteellisen hyvin verrattuna moniin maihin. Toinen aalto on kuitenkin edelleen käynnissä ja se vaikeuttaa ennustamista kuluvalle vuodelle”, Kuoppamäki sanoo.
Suomen talouden kannalta merkittävä tekijä on, uskaltavatko kuluttajat taas kuluttaa, kun yhteiskuntaa aletaan avata.
”Suomessa työllisyys on pysynyt parempana kuin pelättiin. Silti kriisin pitkittyminen voi vaikeuttaa edelleen työllisyystilannetta. Ennustamme, että yksityinen kulutus nousee tukemaan talouden kehitystä etenkin palveluliiketoiminnoissa jo ensi kesänä. Tämän toteutuminen edellyttää, että myös Suomessa rokottaminen nopeutuu ja etenee koko kevään luvattuun tahtiin. Taloustilanne kohenee terveys edellä”, Kuoppamäki sanoo.
|
POHJOISMAAT |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Danske Bank, puh. 050 424 0025, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Asuntomarkkinakatsaus: käänteen edellytykset ovat kunnossa, mutta kauppa käy yhä vaisusti16.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hintojen lasku on maltillistunut, mutta kauppamäärät ovat kääntyneet jälleen laskuun alkuvuoden aikana. Asuntomarkkinalla on edellytyksiä käänteelle, ja Danske Bank odottaa asuntomarkkinoiden varovaista elpymistä ensi vuoden aikana.
Sijoitusnäkemys: korkeat odotukset korostavat hajautuksen merkitystä15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank säilyttää myönteisen näkemyksensä osakkeista, mutta korostaa sijoitusten laajan hajautuksen merkitystä korkeiden markkinaodotusten lisätessä pettymysten ja markkinaheilunnan riskiä.
Olavi Kaskisaari Danske Bankin ekonomistiksi9.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Olavi Kaskisaari on aloittanut ekonomistina Danske Bank Suomen tutkimustiimissä. Hän vastaa tehtävässään Suomen makrotalouden seurannasta ja talousennusteista sekä kommentoi jatkossa muun muassa kasvua, työmarkkinoita, investointeja ja julkista taloutta.
Nuoret aikuiset ovat optimistisimpia omasta taloustilanteestaan8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset suhtautuvat säästämiseen ja taloudellisiin puskureihin kunnianhimoisemmin kuin vanhemmat ikäryhmät. Joka toinen nuori on huolissaan tekoälyn mahdollisista negatiivisista vaikutuksista omaan talouteensa seuraavan vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin teettämästä Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimuksesta.
Suhdannekatsaus: Suomen talous tarjosi kasvuyllätyksen3.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvoi tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Danske Bank nostaa vuoden 2026 kokonaistuotannon kasvuennustettaan 1,8 prosenttiin (aiempi +1,1 %) ja vuoden 2027 ennustettaan 1,4 prosenttiin (aiempi +0,8 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
