Danske Bank päivittää sijoitusnäkemystään: Ukrainan kriisi painaa markkinoita – tuotto-odotus seuraavalle 12 kuukaudelle silti 5–10 prosenttia
1.3.2022 10:30:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Ukrainan kriisin levittää nyt pelkoa markkinoille, mutta vaikutukset voivat jäädä väliaikaisiksi, arvioi Danske Bank tuoreessa sijoitusnäkemyksessään.
”Ukrainan kriisi on valtava inhimillinen tragedia. Sen vaikutukset näkymät myös taloudessa. Osakkeet ovat laskeneet voimakkaasti vuoden alusta lähtien, ja Ukrainan täysimittainen valtaus sekä merkittävät sanktiot on nyt enemmän tai vähemmän hinnoiteltu osakekursseihin. Osakkeet voivat hyvin laskea lisää tulevien päivien ja viikkojen aikana, mutta odotamme osakekurssien olevan nykyistä korkeammalla tasolla 3–6 kuukauden päästä. Vaikka nyt ilmassa on paljon epävarmuutta, odotamme uusien kurssilaskujen olevan mahdollinen oston paikka osakkeissa”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.
Tästä huolimatta Danske Bank pitää osakkeet neutraalissa painossa.
Sodat vaikuttavat tyypillisesti kursseihin voimakkaasti alussa, kun markkinat reagoivat epävakauteen.
”Olemme aiemmin nähneet, kuinka vaikkapa Persianlahden sodan käynnistyttyä, kurssit laskivat voimakkaasti alkuun, mutta ne toipuivat ja olivat lopulta sotaa edeltäviä tasoja korkeammalla kuusi kuukautta sodan käynnistymisen jälkeen.”
Inflaatio painaa koronaa enemmän
Vuodesta 2020 koronakriisi on ollut vahva tekijä osakemarkkinoilla. Tällä hetkellä näyttää, että sijoittajat eivät seuraa tartuntalukuja yhtä tarkkaan kuin aiemmin, kun omikron-virusvariantti on osoittautunut vähemmän vaaralliseksi.
Korona-aikana inflaatio on lähtenyt nousuun useasta syystä, ja vastoin aiempia ennusteita pysynyt korkealla tasolla. Tämä pakottaa keskuspankit nostamaan korkoja, mikä vaikuttaa sijoittajaan monella tavalla.
Yhtiöiden tulevien tulosten niin kutsuttu nykyarvo heikkenee. Siksi kasvuyhtiöiden, joiden tuloksista suuri osa toteutuu kaukana tulevaisuudessa, osakekurssit ovat laskeneet eniten. Tästä johtuu myös, että Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla, jossa kasvuosakkeet muodostavat suuren osan markkinasta, kurssilasku on ollut huomattavinta. Lisäksi korkojen nousu heikentää talouskasvua.
Osakkeita lähiaikoina koskevat merkittävät riskit
• Kehitys Ukrainassa, mukaan lukien sanktiot ja energiahinnat.
• Korkea inflaatio pitkittyy tai taso nousee, jolloin keskuspankkien on kiristettävä
rahapolitiikkaansa vielä odotettua enemmän tai aiemmin.
• Palkkojen nousu laajenee itseään ruokkivaksi palkka-hintakierteeksi.
Tärkeimmät mahdolliset osakkeiden nousun vauhdittajat
• Merkit inflaatiovauhdin hidastumisesta (raaka-aineiden ja energian hintojen lasku,
kulutuksen painopisteen siirtyminen tavaroista palveluihin).
• Yritysten tuloskasvun odotettua pienempi hidastuminen.
• Työvoiman tarjonnan elpyminen hilliten palkkapaineita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senioristrategi Kaisa Kivipelto, Danske Bank, kaisa.kivipelto@danskebank.fi, 050 434 6230
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Asuntomarkkinakatsaus: käänteen edellytykset ovat kunnossa, mutta kauppa käy yhä vaisusti16.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hintojen lasku on maltillistunut, mutta kauppamäärät ovat kääntyneet jälleen laskuun alkuvuoden aikana. Asuntomarkkinalla on edellytyksiä käänteelle, ja Danske Bank odottaa asuntomarkkinoiden varovaista elpymistä ensi vuoden aikana.
Sijoitusnäkemys: korkeat odotukset korostavat hajautuksen merkitystä15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank säilyttää myönteisen näkemyksensä osakkeista, mutta korostaa sijoitusten laajan hajautuksen merkitystä korkeiden markkinaodotusten lisätessä pettymysten ja markkinaheilunnan riskiä.
Olavi Kaskisaari Danske Bankin ekonomistiksi9.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Olavi Kaskisaari on aloittanut ekonomistina Danske Bank Suomen tutkimustiimissä. Hän vastaa tehtävässään Suomen makrotalouden seurannasta ja talousennusteista sekä kommentoi jatkossa muun muassa kasvua, työmarkkinoita, investointeja ja julkista taloutta.
Nuoret aikuiset ovat optimistisimpia omasta taloustilanteestaan8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset suhtautuvat säästämiseen ja taloudellisiin puskureihin kunnianhimoisemmin kuin vanhemmat ikäryhmät. Joka toinen nuori on huolissaan tekoälyn mahdollisista negatiivisista vaikutuksista omaan talouteensa seuraavan vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin teettämästä Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimuksesta.
Suhdannekatsaus: Suomen talous tarjosi kasvuyllätyksen3.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvoi tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Danske Bank nostaa vuoden 2026 kokonaistuotannon kasvuennustettaan 1,8 prosenttiin (aiempi +1,1 %) ja vuoden 2027 ennustettaan 1,4 prosenttiin (aiempi +0,8 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
