Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Yksityissijoittajat täyttivät salkkujaan joulukuussa joulusiivouksen sijaan – kotoiluosakkeiden voittoja kotiutettiin

Jaa
Danske Bankin yksityissijoittajien osakekauppa painottui ostoihin joulukuussa useilla markkinoilla. Poikkeuksellisesti viiden suosituimman markkinan joukkoon nousi myös Iso-Britannia.

Suomalaiset yksityissijoittajat olivat jouluostoksilla myös osakemarkkinoilla joulukuussa, kertoo Danske Bankin asiakkaiden osakekaupasta tehty vertailu. Suurimmista markkinoista myyntilaidalla oltiin ainoastaan Yhdysvalloissa. Yhteensä euromääräisesti ostoja yksityissijoittajien osakevaihdosta oli vajaat 60 prosenttia.

Erityisen paljon ostoja tehtiin Ison-Britannian osakemarkkinoilla, joka nousi poikkeuksellisesti viidenneksi vaihdetuimmaksi markkinaksi Norjan ohi. Isossa-Britanniassa lähes 90 prosenttia osakevaihdosta oli ostoja.

”Iso-Britannia on ollut sijoittajalle riskikohde viime vuodet brexitistä johtuen sen vaikutuksista talouteen ja punnan kurssiin. Nyt maan osuus nousi, kun sijoittajat ostivat erityisesti tupakka-alan yrityksiä Imperial Brandsia ja British American Tobaccoa. On hyvä huomata, että sijoittajat ottavat tässä tilanteessa riskin paitsi valuutassa myös markkinamuutoksessa, sillä yhä harvemmat suuret sijoittajat ovat valmiita sijoittamaan tupakkaan”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Yhdysvaltojen osuus suomalaisten yksityissijoittajien osakekaupasta on vakiintunut reiluun 10 prosenttiin, kertoo Danske Bankin asiakkaiden kaupoista tehty vertailu. Vuosi sitten alkanut meemiosakeilmiö nosti Yhdysvaltojen osuuden osakekaupasta jopa reiluun viidennekseen. Joulukuussa osuus oli vajaat 12 prosenttia.

Kotoiluosakkeita kotoutettiin

Suomalaisosakkeista listoja hallitsevat pääasiassa tutut nimet, sillä vaihdetuimpien ja ostetuimpien osakkeiden joukosta löytyvät Nokia, Fortum, Neste ja Sampo. Sen sijaan nettomyydyimmissä osakkeissa on huomattavasti enemmän vaihtelua. Kärkeen nousee joulukuun puolessa välissä listautunut Kempower, jonka annissa piensijoittajat saivat hyvin pieniä siivuja.

Korona-ajasta vetoapua saaneet osakkeet näkyivät kaupassa myös joulukuussa. Rokotteita kehittäneet Moderna oli Yhdysvaltojen vaihdetuimpien joukossa ja Saksassa BioNTech ostetuimpien joukossa. Lisäksi korona-ajasta vetoa saaneet kotoiluosakkeet nousivat nettomyydyimpien joukkoon.

”Korona-aika on ollut osakemarkkinoilla monella tavalla poikkeava. Se on nostanut kotoiluosakkeiden kursseja ja nyt näyttää, että moni yksityissijoittaja on kotiuttanut voittoja Keskon ja Tokmannin osakkeista. Myös Yhdysvaltojen nettomyydyimpien listalta löytyvä Costoco ja saksalainen HelloFresh kuuluvat tähän kategoriaan.”

Suosimmat markkinat, kunkin vuoden joulukuu

Maa

2017

2018

2019

2020

2021

2022

Suomi

85,9 %

86,8 %

89,1 %

85,2 %

67,3 %

78,7 %

Yhdysvallat

2,0 %

2,3 %

2,6 %

5,6 %

21,6 %

11,8 %

Saksa

1,5 %

2,1 %

1,8 %

2,0 %

3,1 %

3,0 %

Ruotsi

5,6 %

3,4 %

2,3 %

2,0 %

2,6 %

1,8 %

Iso-Britannia

0,2 %

0,4 %

0,3 %

0,3 %

0,3 %

1,8 %

Suosituimmat osakkeet markkinoittain, joulukuu 2021

Suomi

Vaihdetuimmat

Osuus vaihdosta

Netto-ostetuimmat

Nettomyydyimmät

Nokia Oyj (FI)                               

15,6 %

Fortum Oyj                                   

Kempower Oyj                                 

Fortum Oyj                                   

6,7 %

Nokia Oyj (FI)                                

Konecranes Oyj                               

Neste Oyj                                    

6,5 %

Sampo Oyj A                                  

Tokmanni Group Corp                          

Sampo Oyj A                                  

6,0 %

Telia Company AB(FI)                         

Remedy Entertainment Oyj                     

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

4,0 %

Neste Oyj                                    

Kesko Oyj A                                  

Yhdysvallat

Vaihdetuimmat

Osuus vaihdosta

Netto-ostetuimmat

Nettomyydyimmät

Tesla Inc (US)                               

4,8 %

UNITY SOFTWARE INC                           

Tilray Inc                                   

Microsoft Corp.                              

4,1 %

Hyzon Motors Inc A                           

Abbott Laboratories (US)                     

Moderna Inc.                                 

4,0 %

Advanced Micro Devices Inc.                  

Quidel Corp.                                 

Bank of America Corp.                        

2,8 %

Plug Power Inc.                              

Costco Wholesale Corp.                       

AMC Entertainment Holdings Inc. - A          

2,6 %

TripAdvisor Inc                              

VINCO VENTURES INC (US)                      

Saksa

Vaihdetuimmat

Osuus vaihdosta

Netto-ostetuimmat

Nettomyydyimmät

Alibaba Group Holding Ltd ADR (DE)           

6,8 %

Infineon Technologies AG                     

HelloFresh SE                                

K+S Aktiengesellschaft                       

6,8 %

Bayer AG                                     

Deutsche Post AG                             

Daimler AG                                    

5,8 %

Berkshire Hathaway Inc - B(DE)               

Symrise AG                                   

BMW Bayerische Motoren-Werke AG (Ord)        

5,7 %

Airbus SE (DE)                               

Zalando SE                                   

Bayer AG                                     

4,7 %

BioNTech SE (DE) ADR                         

Covestro AG                                  

Tietoa vertailusta

  • Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin joulukuussa 2021.

 

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

  • Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
  • Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
  • Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Kaisa Kivipelto, 050 434 6230, kaisa.kivipelto@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 150 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye