Demarinaiset

Demarinaiset: Sotaa pakenevia on suojeltava järjestäytyneeltä rikollisuudelta

Jaa

Ukrainan sota on aiheuttanut suurimman Euroopan sisäisen pakolaisliikkeen sitten toisen maailmansodan. Noin 3,8 miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotimaansa ja pakenemaan muualle Eurooppaan. Euroopan Unioni on tehnyt näkyviä toimia pakolaisten auttamiseksi ja helpotuksia on tehty esimerkiksi oleskeluluvan saamiseen. On ensi arvoisen tärkeää, että EU-maat tukevat Ukrainan kansaa ja heitä, jotka ovat joutuneet pakenemaan maasta.

- Suurin osa Ukrainasta paenneista on naisia ja lapsia. He ovat joutuneet pakenemaan vaarallisissa olosuhteissa ja ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa. Suomen ja EU:n on tehtävä kaikkensa suojellakseen heitä, ” Demarinaisten hallituksen jäsen Tiia Häyry painottaa.

Ukrainan sota on nostanut kansainvälisesti suuren halun auttaa. Avustusjärjestöt ovat saaneet suuria avustussummia ja näillä lahjoituksilla on pystytty tekemään tärkeää humanitaarista työtä ja auttamaan niin Ukrainaan jääneitä, kuin maan rajojen ulkopuolelle paenneita.

On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että Ukrainan kriisiä hyödynnetään laajasti myös vääriin tarkoituksiin. Järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa ja epämääräiset avuntarjoajat raja-alueilla ja meillä Suomessa vaikeuttavat auttamistyötä ja asettavat sotaa pakenevat vaaraan.

Viime viikkoina on kuulunut myös todella huolestuttavia uutisia siitä, miten esimerkiksi vastaanottokeskuksiin on tullut tiedusteluja miehiltä, jotka ovat etsineet yksityismajoitusta kaipaavia naisia. Lisäksi sosiaalisen median kautta työtä etsiville ukrainalaisille on tehty valheellisia työtarjouksia.

- Kriisit nostavat aina esille lieveilmiöitä ja niillä saattaa olla pahimmillaan traagisia vaikutuksia haavoittuvassa asemassa oleville. Tämän vuoksi viranomaisten on oltava tarkkana, jotta pakolaiset eivät joutuisi hyväksikäytön tai rikollisuuden uhreiksi. Eurooppa neuvoston kokouksessa Suomi toi esille, miten EU- valtioiden on suojeltava pakolaisia hyväksikäytöltä ja toimittava aktiivisesti ihmiskaupan torjumiseksi. Haluamme antaa täyden tukemme tälle työlle.”, Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Demarinaiset: Kriisialueiden naiset ja tytöt eivät ole turvassa13.5.2022 14:25:59 EEST | Tiedote

Jo yli kaksi kuukautta kestänyt sotatila Ukrainassa on saanut aikaan humanitaarisen katastrofin. Yli neljä miljoonaa siviiliä on paennut kotimaastaan ja lisäksi heihin sekä Ukrainaan jääneisiin siviileihin on kohdistunut julmia sotarikoksia, kuten seksuaaliväkivaltaa, seksuaalissävytteistä kidutusta ja väkivallalla uhkailua. Rikokset ovat kohdistuneet erityisesti naisiin ja tyttöihin ikään katsomatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme