Crasman Oy

Devaajasta toimitusjohtajaksi: Samuli Hokkasesta Crasmanin uusi toimitusjohtaja

Jaa
Crasmanin hallitus on kutsunut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen Samuli Hokkasen, joka siirtyy uuteen tehtäväänsä strategiajohtajan paikalta. Nykyinen toimitusjohtaja Pasi Kervinen jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana.
Samuli Hokkanen, toimitusjohtaja / Crasman Oy.
Samuli Hokkanen, toimitusjohtaja / Crasman Oy.

"Olen saanut olla mukana Crasmanin koko 25 vuoden matkan ja siitä valtaosan toimitusjohtajan tehtävässä. Koen, että nyt on oikea hetki mennä eteenpäin ja tuoda johtamiseen tuoretta näkemystä ja ajattelua, jota Samuli ehdottomasti edustaa. Jatkan hallituksen puheenjohtajan tehtävässä ja teen läheistä yhteistyötä Samulin ja johtoryhmän kanssa myös jatkossa", kertoo hallituksen puheenjohtaja Pasi Kervinen.

"Aloitin ensimmäistä kertaa Crasmanilla vuonna 2004 ohjelmistokehittäjänä. Sen jälkeen omat kiinnostuksen kohteeni veivät minua urallani ensin myynnilliseen rooliin ja myöhemmin uuden liiketoiminnan rakentamisen sekä strategisen konsultointityön pariin. Olen saanut palata Crasmanille ammatillisiltani retkiltäni jo useamman kerran – yrityksessä on nähty arvoa sille, että työntekijä on hakenut kokemusta ja oppeja muualta", kommentoi Samuli Hokkanen.

"Lopulta minut veti kansainvälisestä konsulttitalosta Crasmanille takaisin yrityksen konstailematon kulttuuri. Suomalaisessa työelämässä puhutaan nykyään paljon intohimosta ja yrityskulttuurin muotoilemisesta. Tällekin on paikkansa, mutta uskon vahvasti, että hyvä tulos ja toimiva yrityskulttuuri saavutetaan pitämällä hyvää huolta ihmisistä. Crasmanin tarinan seuraavan luvun alkaessa ajattelenkin, että uuden liiketoiminnan kasvattamisen lisäksi tärkein tehtäväni toimitusjohtajana on tukea Crasmanin hienoa osaajajoukkoa ja omaleimaista luovien nörttien kulttuuria. Toivon että devaajatausta ja pitkä polku toimitusjohtajaksi auttavat minua pitämään jalat sopivasti maassa", päättää Hokkanen.

Crasman Oy on vuonna 1996 perustettu verkkokaupankäynnin asiantuntijayritys, joka työllistää 90 henkilöä kolmessa toimistossaan Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa. Crasmanin merkittävimpiä asiakkuuksia ovat Nokian Renkaat, Intersport Suomi, Budgetsport, Suomen Apteekkariliitto sekä suuret kotimaiset vaihtoautoliikkeet ja muut autoalan toimijat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Toimitusjohtaja Samuli Hokkanen
samuli.hokkanen@crasman.fi, 040 548 6381


Hallituksen puheenjohtaja Pasi Kervinen
pasi.kervinen@crasman.fi, 044 548 0606

Kuvat

Samuli Hokkanen, toimitusjohtaja / Crasman Oy.
Samuli Hokkanen, toimitusjohtaja / Crasman Oy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Crasman Oy
Crasman Oy
Merimiehenkatu 36 D
00150 HELSINKI

https://www.crasman.fi

Crasman tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä palveluita digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Crasman Oy

Ainutlaatuinen näyttely Tyrvään Pappilassa – Before and After kuvaa Osmo Rauhalan taiteellista matkaa ennen ja jälkeen Pyhän Olavin kirkon maalaustyötä19.4.2018 15:28:52 EEST | Tiedote

Täydelliseltä rapistumiselta pelastettu, lähes satavuotias Tyrvään Pappila katsoo kohti ensimmäistä kesäänsä tapahtumatalona. Ohjelmistossa on tapahtumia, joita ei voi kokea missään muualla maailmassa – niistä merkittävimpänä nykytaiteilija Osmo Rauhalan ainutlaatuinen näyttely Pappilan vanhassa kivinavetassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye