Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Diakonissalaitoksen Hoiva avaa Lahteen päihdepalveluyksikön

Jaa

Breikki Lahti aloittaa toimintansa 1.3.2019 Ahtialassa (Pitkämäenkatu 4B, 15300 Lahti). Päihdepalveluyksikkö tarjoaa kuntouttavaa ja/tai haittoja vähentävää opioidikorvaushoitoa. Hoito perustuu yksilölliseen hoitosuunnitelmaan ja tavoitteina ovat päihteettömyyden vahvistuminen, riippuvuudesta toipuminen ja elämänhallinnan ja -laadun kohentuminen.

Hoiva Breikki Lahti
Hoiva Breikki Lahti

”Breikissä osallisuus, vertaistoimijuus ja yhteisöllisyys ovat psykososiaalisen hoidon perusta. Tätä periaatetta lähdemme toteuttamaan myös Lahdessa,” kertoo Breikki Lahden lähiesimies Kaarina Mertaniemi.

Hoito sisältää korvaushoitolääkkeen, psykososiaalisen tuen, vertaistuen sekä palveluohjauksen. Toipumispolut ovat yksilöllisiä ja niihin liittyy merkityksellisyyden ja toiveikkuuden sekä myönteisten voimavarojen lisääntyminen.

”Lahden alueella on pitkään tehty hyvää yhteistyötä päihdetyössä viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Uskon, että Diakonissalaitoksen Hoivan kanssa yhteistyö lähtee myös sujuvasti käyntiin,” kertoo Kirsi Uutela, vastuuosastohoitaja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä.

Toivotamme kaikki asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi Breikki Lahteen.

Palveluohjaus:

Palveluihin hakeudutaan ottamalla yhteyttä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Päihdepalvelut/PHHYKY, Lahden kaupungin sairaala, Harjukatu 48, Harju 1 krs. Päihdepäivystys ma-pe 8.15-11 (ilman ajanvarausta), p.044 482 8214.

Linkit:

www.hoiva.fi

https://www.hoiva.fi/kunta-asiakkaille/paihde-jamielenterveyspalvelut/paihdepalveluyksikot/breikki-lahti/

https://www.phhyky.fi/fi/perhe-ja-sosiaalipalvelut/apua-ja-tukea-mielenterveyden-ja-paihteiden-kayton-ongelmiin/paihdepalvelut/

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Kaarina Mertaniemi, lähiesimies, p. 050 595 8319, kaarina.mertaniemi@hoiva.fi, Diakonissalaitoksen Hoiva, päihdepalveluyksikkö Breikki Lahti

Pirjetta Salomäki, yksikönpäällikkö p. 050 310 6466, pirjetta.salomaki@hoiva.fi​​, Diakonissalaitoksen Hoiva, päihdepalveluyksikkö Breikki Lahti

Kirsi Uutela, vastuuosastonhoitaja, p.044 4406907, kirsi.uutela@phhyky.fi , alueelliset mielenterveys- ja päihdepalvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Kuvat

Hoiva Breikki Lahti
Hoiva Breikki Lahti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Alppikatu 2
00530 Helsinki

09 77501http://www.hoiva.fi/

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Diakonissalaitoksen Hoiva on ikääntyneiden ja erityisryhmien asiantuntija, joka tarjoaa palveluja ja kehittää uusia innovaatioita yhdessä asiakkaiden kanssa. Helsingin Diakonissalaitoksen pitkä historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnallemme asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Työmme tavoitteena on, että jokaisella olisi mahdollisuus arvokkaaseen elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Poikani sai uuden mahdollisuuden korvaushoidossa24.1.2019 13:25:08 EETTiedote

Huumeriippuvuus on sairaus. Tätä ei usein ymmärretä vaan huumeidenkäyttäjiä syyllistetään omasta kohtalostaan sen sijaan, että heidät kohdattaisiin ihmisenä. Päihderiippuvan käytös ei johdu rikollisesta ja itsekkäästä luonteesta vaan sen saavat aikaan päihteet. Meiltä tuntuu unohtuvan, että käyttäjät ovat aina jonkun läheisiä. Vanhempien huoli ei koskaan katoa, vaikka lapsi olisi jo aikuinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme