Diakonissalaitos

Diakonissalaitoksen työntekijät tekivät kappaleen hoito- ja ohjaustyön arjesta

Jaa
Diakonissalaitoksen 155-vuotisjuhlien alla julkaistava kappale Kylmyys ei kanna tuo esiin hoito- ja ohjaustyön hyviä puolia. Kappaleen tekemisessä on ollut mukana työntekijöitä eri puolilta konsernia.
Kylmyys ei kanna -kappaleen video kuvattiin Diakonissalaitoksen pihapiirissä Alppikorttelissa kesäkuussa 2022.
Kylmyys ei kanna -kappaleen video kuvattiin Diakonissalaitoksen pihapiirissä Alppikorttelissa kesäkuussa 2022.

Eräänä sateisena päivänä vuosia sitten Helsingin Alppikorttelissa sijaitsevan asumisyksikön asukas koki olonsa huonoksi ja ryntäsi ulos keskelle vilkkaasti liikennöityä Helsinginkatua. Yksikön työntekijä juoksi perään, ohjasi miehen sivuun ja istui hänen kanssaan katukivellä, piti kädestä, rauhoitteli ja kuunteli, kunnes tilanne laukesi. Myöhemmin asukas kiitti työntekijää elämänsä pelastamisesta.

Tämäkin tilanne on mukana uudessa Kylmyys ei kanna -kappaleessa, joka julkaistaan tänään 18. elokuuta. Kappaleen sanoitus on Diakonissalaitoksen työntekijöiden käsialaa ja se pohjaa pääosin hoito- ja ohjaustyön arkeen, oikeisiin tapahtumiin, tilanteisiin ja tunnelmiin. Alun esimerkin työntekijä on tyytyväinen lopputulokseen.

- Olen erityisen iloinen siitä, että tämä hetki kuuluu kappaleessa, koska se vaikutti minuun työntekijänä syvästi. Tällaista tämä työ on: monipuolista, koskettavaa ja tunteisiin käyvää, kertoo sanoituspajoihin osallistunut Ulla Rusama, joka työskentelee nykyään Diakonissalaitoksella rekrytointikoordinaattorina.

Työn hyvät puolet esiin

Kappaleen tekoon on osallistunut työntekijöitä eri puolilta konsernia, muun muassa kehitysvammaisten ja ikäihmisten palveluista sekä Asunto ensin -työstä. Sävellyksestä vastaa Mikko Heino. Hän työskentelee ohjaajana toimintakeskus Meripihkassa, joka tarjoaa päiväaikaista toimintaa kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Musiikkia vapaa-aikana aktiivisesti harrastava Heino hyödyntää sitä usein myös työssään.

- Halusimme tehdä kappaleen, joka on rehellinen, mutta toiveikas. Arvostan työtäni, työkavereitani ja asiakkaitani kovasti. Koen, että sote-alan työn hyvät puolet ansaitsevat tulla nykyistä vahvemmin myös muiden tietoon, Heino kertoo.

- Kappaleessa tulee esiin se herkkyys, lämpö, merkityksellisyys, yhdessä tekeminen ja ilo, mitkä ovat tässä työssä läsnä päivittäin. Koska kylmyys ei kanna, Heino sanoo.

Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström on hyvillään, että kappale julkaistaan juuri nyt, 155-vuotisjuhlien kynnyksellä.

- Kappale kuvastaa hyvin Diakonissalaitoksen tavoitetta: haluamme turvata kaikille ihmisarvoisen elämän.

- Tässä työssä tarvitaan vahvaa ammattitaitoa, sydäntä ja ennen kaikkea halua työskennellä joka päivä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Kaikki eivät tähän työhön pysty, ja siksi olemme niin ylpeitä työntekijöistämme, Holmström kiteyttää.

Kylmyys ei kanna esitetään Diakonissalaitoksen Korttelijuhlassa 25. elokuuta. Juhlassa myös haastatellaan kappaleen tekijöitä.

Kylmyys ei kanna

Sanat: Diakonissalaitoksen työryhmä; Karolina Haanpää, Mikko Heino, Susanna Kaaja, Jonna Kalska, Maria Karinen, Tanja Malo, Matleena Myllyrinne, Janeli Promvalds, Iina Raivio, Ulla Rusama, Raija Räty, Kenneth Sundström ja Veera Turula
Sävellys: Mikko Heino
Sovitus ja äänitys: Pekka ”Splendid” Laine, East Sound Studios
Video: Luomustudio Productions

Katso video

Kuuntele Spotifyssa

Diakonissalaitos – Rohkeasti ihmisarvon puolesta jo 155 vuotta!

  • Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 yhteiskunnallisen hyväntekijän Aurora Karamzinin aloitteesta. 
  • Aluksi Diakonissalaitos oli kahdeksanpaikkainen kulkutautisairaala. Nyt Diakonissalaitoksella työskentelee eri tehtävissä yhteensä 2 700 sote-alan ammattilaista 150 toimipisteessä ympäri Suomea.
  • Tarjoamme vaikuttavia, asiakaslähtöisiä palveluja paljon tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille, vaikeavammaisille ja vammautuneille, ikäihmisille sekä monisairaille, asunnottomille ja riippuvuushäiriöisille henkilöille.
  • Diakonissalaitoksen 155-vuotista taivalta juhlistetaan Korttelijuhlassa Helsingin Alppikorttelissa 25.8. klo 13-17. Kaikille avoimessa juhlassa on tarjolla monipuolinen kattaus nimekkäitä artisteja, yhteislaulua, kakkukahvit ja ruokatarjoilu, myyjäiset sekä paljon muuta.
  • Lisätiedot: https://www.hdl.fi/korttelijuhla/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kylmyys ei kanna -kappaleen video kuvattiin Diakonissalaitoksen pihapiirissä Alppikorttelissa kesäkuussa 2022.
Kylmyys ei kanna -kappaleen video kuvattiin Diakonissalaitoksen pihapiirissä Alppikorttelissa kesäkuussa 2022.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye