Diakonissalaitoksen vuosi oli vaikuttamista ja valtakunnallista laajenemista
4.4.2019 13:43:18 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

Säätiö toteuttaa perustehtäväänsä yleishyödyllisenä diakoniatyönä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon liiketoimintana.
”Olemme yhteiskunnallinen yritys. Se tarkoittaa, että toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autamme niitä ihmisiä, jotka ovat vaarassa jäädä syrjään”, toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.
Vuonna 2018 säätiökonsernin varsinaisen toiminnan tuotot olivat 76,8 M€, kun edellisenä vuonna ne olivat 99,3 M€. Ero viime vuoteen johtuu Diacor Oy:n myynnistä Terveystalo Oyj:lle vuonna 2017. Varsinaisen toiminnan tulos oli 5,2 M€ alijäämäinen (3,5 M€ alijäämäinen 2017). Konsernin tilikauden tulos oli -0,4M€ (86,7 M€ vuonna 2017).
Toimintavuoden lopussa säätiön sijoitusomaisuuden markkina-arvon arvioitiin olevan 268 M€. Omaisuudesta kiinteistöjä oli 48 %, osakesijoitusten osuus oli 46 % ja korkosijoituksia oli 6 %. Tämä varallisuus tuotti vuokrina ja muina sijoitustuottoina 4,8 M€. Säätiökonsernin omavaraisuus oli 88 % (89 %).
”Toimintamme laajuus ei olisi mahdollista ilman merkittävää sijoitusomaisuutta ja siitä saatavia tuottoja. Strategiamme ytimessä on edelleen toiminnan uudistaminen ja liiketoiminnan kannattavuuden parantaminen. Tavoitteemme on, että konsernin tilikauden tulos kuluvana vuonna on hieman positiivinen”, Holmström sanoo.
Merkittäviä yhteiskunnallisia panostuksia
Vuonna 2018 säätiö käytti yli 3 M€ yleishyödyllisen diakoniatyöhön. Esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sijoitettiin yli 1 M€. Kahdeksalla paikkakunnalla toimivalla Vamos-palvelulla tavoitettiin vuoden aikana runsaat 2 300 nuorta. Heistä yli puolet siirtyi koulutus- tai työelämään.
”Kehitämme jatkuvasti uusia ratkaisuja. Tarvitsemme positiivisia muutosvoimia, joilla voimme lisätä kansalaisten luottamusta, toimijuutta ja osallisuutta”, Holmström kertoo.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa haasteita
Sote-toimialaan kuuluivat vuonna 2018 sekä Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n harjoittama liiketoiminta että säätiössä tapahtuva lapsi- ja perhetyö. Pääosin kuntien kilpailuttamien palvelujen piirissä oli noin 2 300 asiakasta. Lastensuojelupalvelujen ohella toimiala tuotti asumispalveluja, ikääntyneiden palveluja ja päihdepalveluja. Sote-toimialan tuotot 2018 olivat 36,7 M€ (37,4 M€) ja tulos heikkeni -1,6 M€:on (-1,0 M€).
”Sote-toimialamme palveluissa kilpailutilanne on kova. Tiukasta hintakilpailusta huolimatta haluamme pitää kiinni hyvästä ja laadukkaasta hoidosta ja panostaa asiakkaiden sekä henkilöstön hyvinvointiin. Sote-toimialan tervehdyttäminen on kuitenkin välttämätöntä ja odotamme toimialueen tuloksen nousevan positiiviseksi kuluvan vuoden aikana”, Holmström sanoo.
Tavoitteena valtakunnallisuus ja kansainvälisyys
Diakonissalaitoksen säätiön ja sen tytäryritys Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n toiminta keskittyy ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle. Lisäksi säätiöllä on toimintaa Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa, Hoivalla Järvenpäässä, Lahdessa ja Tampereella.
”Kuluvan vuoden tavoitteenamme on laajentaa palveluitamme muualla Suomessa. Menestyminen vaatii asiakaslähtöisyyttä, perinteisten toimintamallien voimakasta uudistumista ja vahvoja kumppanuuksia. Näissä kaikissa me aiomme kasvaa ja vahvistua”, Holmström sanoo.
Helsingin Diakonissalaitos on myös kansainvälinen toimija ja tekee kehitysyhteistyötä Kosovossa, Moldovassa, Namibiassa, Somaliassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Lisäksi Diakonissalaitoksella on hanketoimintaa Bulgariassa ja Romaniassa.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Toimitusjohtaja Olli Holmströmin vuosikatsaus 2018 – katso video tästä
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Helsingin Diakonissalaitos
Olli Holmström, toimitusjohtaja
p. 050 483 6313
olli.holmstrom@hdl.fi
Jukka Rautavalta, talousjohtaja
p. 040 753 2166
jukka.rautavalta@hdl.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.
Vielä ehdit mukaan: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä14.10.2026 09:37:18 EEST | Kutsu
Vastakkainasettelu ei vähene itsestään. Tarvitsemme lisää ymmärrystä. Tervetuloa Näkymättömät-ohjelman aamupäivätilaisuuteen tiistaina 27.10.2026 keskustelemaan rauhantyöstä, vastakkainasettelusta, stigmoista, median roolista ja yhteiskunnassa näkymättömiin jäävistä ilmiöistä.
MUISTUTUS // Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?12.10.2026 16:32:59 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Vuoden innovaatio antaa äänen heille, joita ei yleensä kuulla päätöksenteossa7.10.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen osallistava tulevaisuustyö on avannut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan ihmisille, joiden näkemykset jäävät usein päätöksenteon ulkopuolelle. Työ palkittiin keskiviikkona Sosiaalialan suunnannäyttäjä 2026 –kilpailussa Vuoden innovaatio -tunnustuksella.
Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?6.10.2026 17:20:22 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



