Diakonissalaitos aloittaa Hyvinvointimentoriohjelman
2.12.2020 09:17:28 EET | Diakonissalaitos | Tiedote

Sisäisten hyvinvointimentoreiden verkosto edistää työntekijöiden kokonaisvaltaista työhyvinvointia vaikuttaen koko organisaation hyvinvointiin. Verkosto vahvistaa hyvinvointia arvostavaa yrityskulttuuria ja luo yhteisiä toimintamalleja työpaikalle.
”Haluamme, että meillä on keinoja kohdata jaksamisen haasteet arjessamme ja tukea henkilöstömme hyvinvointia ja työkykyä entistä enemmän myös ennaltaehkäisevästi. Uskomme hankkeen kautta syntyvien toimintamallien tukevan myös henkilöstön pysyvyyttä ja vahvistavan hyvinvoinnin roolia kulttuurimme ytimessä,” kertoo hyvinvointijohtaja Nina Leppäkangas.
Hyvinvointimentorit työhyvinvoinnin tukijoina
Ohjelmaan on valittu sisäisellä, kaikille avoinna olleella haulla kymmenen Diakonissalaitoksen työntekijää, edustaen kaikkia toimialojamme (Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva, Caritas Palvelut sekä Diakonia ja sosiaalinen vastuu). Hakemuksia tuli upeat 60 kappaletta.
Valitut aloittavat hankkeen mukaisen hyvinvointimentorivalmennuksen joulukuussa ja se jatkuu syksyyn 2021 saakka.Ohjelma jatkuu hankkeen päätyttyä ja toimintakäytäntöjä juurrutetaan osaksi Diakonissalaitoksen hyvinvointikulttuuria. Hyvinvointimentorit toimivat itsenäisesti ja ryhmänä koko Diakonissalaitoksen henkilöstön työhyvinvoinnin tukijoina.
”Mentorit voivat osallistua ja tuoda sisältöä vaikkapa työyhteisöjen tyhy-päivään tai tulla mukaan tiimipalavereihin, jos kaivataan esimerkiksi työilmapiirin tukemiseen sparrausta,” kuvailee Leppäkangas erilaisia mahdollisuuksia.
Hankkeen toteuttajat
Ohjelmaa johtaa Diakonissalaitoksella hyvinvointijohtaja Nina Leppäkangas ja IhanaElo Oy:n puolelta Alisa Yli-Villamo. IhanaElo vastaa hyvinvointimentoriohjelman asiantuntemuksesta ja tapaamisten sisällön tuottamisesta. Alisa Yli-Villamo on IhanaElo Oy:n yrittäjä, hyvinvointivalmentaja ja -kouluttaja. IhanaElo®-hyvinvointiohjaaja Terhi Kolari vahvistaa kokemuksellaan pedagogista ja henkilöstön kehittämisen näkökulmaa.
”Diakonissalaitoksen työntekijöillä on työssään vahvasti sydän mukana. Työantajana on tiedostettu, miten kriittistä henkilöstön jaksaminen on onnistumiselle. Toivomme yhdessä toteutettavan hankkeemme lisäävän sekä jokaisen ikiomaa että koko työyhteisön hyvinvointia,” kertoo Alisa Yli-Villamo.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Nina Leppäkangas
hyvinvointijohtaja
Diakonissalaitos
040 570 0102
nina.leppakangas@hdl.fi
Alisa Yli-Villamo
IhanaElo Oy:n yrittäjä
hyvinvointivalmentaja ja -kouluttaja
045 126 1100
alisa@ihanaelo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.
Vielä ehdit mukaan: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä14.10.2026 09:37:18 EEST | Kutsu
Vastakkainasettelu ei vähene itsestään. Tarvitsemme lisää ymmärrystä. Tervetuloa Näkymättömät-ohjelman aamupäivätilaisuuteen tiistaina 27.10.2026 keskustelemaan rauhantyöstä, vastakkainasettelusta, stigmoista, median roolista ja yhteiskunnassa näkymättömiin jäävistä ilmiöistä.
MUISTUTUS // Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?12.10.2026 16:32:59 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Vuoden innovaatio antaa äänen heille, joita ei yleensä kuulla päätöksenteossa7.10.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen osallistava tulevaisuustyö on avannut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan ihmisille, joiden näkemykset jäävät usein päätöksenteon ulkopuolelle. Työ palkittiin keskiviikkona Sosiaalialan suunnannäyttäjä 2026 –kilpailussa Vuoden innovaatio -tunnustuksella.
Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?6.10.2026 17:20:22 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



