Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietoviraston käsittelyaikoja kurotaan kiinni sähköisten palvelujen kehityksellä ja hiomalla sisäisiä toimintatapoja

Jaa
Osassa Digi- ja väestötietoviraston palveluja on ruuhkaa, mikä pidentää tällä hetkellä muun muassa väestötietojärjestelmästä saatavien todistusten käsittelyaikaa. Tuoreen viraston valtakunnallisten toimintatapojen muotoutuminen sujuviksi vie oman aikansa. Sähköisen palvelun kautta asiakas voi saada todistuksen jopa välittömästi.

Vuoden alussa aloittaneen Digi- ja väestötietoviraston vastuulla ovat entisten maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen tehtävät. Yksi viraston päätavoitteista on tukea yhteiskunnan digitalisaatiota. Virastolla on yksityiskohtainen suunnitelma myös omien palvelujensa digitalisoimiseksi.

– Uuden viraston aloittamiseen liittyy toimintatapojen muutos, joka vie aikansa, ja joka on valitettavasti näkynyt osalle asiakkaista käsittelyaikojen pidentymisenä. Hiomme koko ajan virastomme valtakunnallisia toimintatapoja, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman sujuvasti. Alkuvuoden ruuhkasta johtuen olemme muun muassa siirtäneet henkilöresursseja muista palveluista purkamaan jonoja. Esimerkiksi muuttoilmoitusten käsittelyajat ovat jo normalisoituneet alkuvuoden ruuhkan jälkeen, Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari sanoo.

Useissa palveluissa käsittelyajat ovat olleet pitkiä myös maistraateissa jo ennen Digi- ja väestötietoviraston aloittamista.

Väestötietojärjestelmän todistuksia voi tilata sähköisesti ilman odottelua

Alkuvuoden aikana erityisesti väestötietojärjestelmästä saatavien todistusten käsittelyajat ovat venyneet. Asiakkaat voivat jo nyt tilata monia todistuksia väestötietojärjestelmästä itse sähköisen palvelun kautta, jolloin sähköisen todistuksen saa heti kotimaan käyttöä varten.

– Palvelujemme digiaste nousee koko ajan. Itse sähköisesti tilattavien todistusten valikoima laajenee vielä tämän vuoden aikana muun muassa laajempia henkilö- ja perhesuhdetietoja koskeviin todistuksiin, kertoo ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta.

Sähköisen Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelun kautta voi tilata elossaolo-, asuinpaikka-, avioliitto-, siviilisääty- ja syntymätodistuksen kotimaan käyttöä varten sähköisenä versiona heti. Sähköinen todistus maksaa asiakkaalle paperista versiota vähemmän. Sähköisen palelun kautta ei vielä voi tilata kaikkia todistuksia ja esimerkiksi sukuselvitys täytyy tilata viraston muiden kanavien kautta.

Valtakunnallinen asiakaspalvelu on kaikille yhdenvertaista palvelua

Virastojen yhdistyessä asiakaspalvelu muuttui valtakunnalliseksi eli asiakkaan asioita ei hoida vain oman alueen toimipaikka, vaan niitä hoidetaan ympäri Suomen. Sähköiset palvelut ovat kaikkein nopein tapa asioiden hoitoon, mutta tarvittaessa asioita voi hoitaa myös sähköpostitse, puhelimitse tai käymällä viraston palvelupaikassa.

– Valtakunnallinen asiakaspalvelu helpottaa asiointia, kun asioita ei tarvitse hoitaa alueellisesti eri toimipaikoissa, vaan kaikki hoituu kerralla. Pahoittelemme venyneitä käsittelyaikoja ja niistä asiakkaillemme koitunutta haittaa. Pyrimme lyhentämään palveluidemme käsittelyaikoja mahdollisimman pian, pääjohtaja Viskari jatkaa.

Tieto palveluiden käsittelyajoista päivittyy viikoittain viraston verkkosivuille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto, puh. 0295 535 385, liinu.lehto@dvv.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.

http://dvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Det lönar sig att upprätta en intressebevakningsfullmakt även om du inte kunde bry dig mindre6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas kampanj I egna händer påminner igen om att upprätta en intressebevakningsfullmakt. Ämbetsverket utvecklar kontinuerligt nya tjänster för att göra det smidigare att uträtta ärenden åt någon annan, eftersom de behövs när vår befolkning åldras. Det går nu lättare och snabbare att ta i bruk en intressebevakningsfullmakt på nätet. Dessutom blir det snart lättare för intressebevakningsfullmäktige att sköta ärenden som gäller fullmaktsgivarens egendom. Har du redan gjort en intressebevakningsfullmakt?

EVVK? Edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston Omissa käsissä -kampanja muistuttaa jälleen tekemään edunvalvontavaltuutuksen. Virasto kehittää jatkuvasti uusia palveluja toisen puolesta asioinnin sujuvoittamiseksi, sillä niitä tarvitaan väestömme ikääntyessä. Edunvalvontavaltuutuksen käyttöön ottaminen sujuukin nyt helpommin ja nopeammin verkossa. Lisäksi edunvalvontavaltuutetut pääsevät pian hoitamaan valtuuttajan omaisuuteen liittyviä asioita helpommin. Joko sinä olet tehnyt edunvalvontavaltuutuksen?

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu 22.4.2024 – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!17.4.2024 15:05:00 EEST | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan 22.4.2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

The new versions of Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024: See how the change affects you!17.4.2024 15:05:00 EEST | Press release

The new Android and iOS versions of the Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024. As a result of the update, the appearance and functionalities of the application will change. The new application has improved usability, accessibility and navigation structure. Once the new application is published, it will no longer be possible to use older versions of the application.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye