EHYT

Digipelaamisen trendikkyys nuorten silmissä kasvaa

Jaa
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n teettämässä selvityksessä kävi ilmi, että digipelaamisen suosio nuorten keskuudessa kasvaa. Vain yhdeksän prosenttia 15–17-vuotiaista kertoo, ettei omassa kaveripiirissä pelata lainkaan digipelejä.

Nuoret pitävät digipelaamista yhä trendikkäämpänä. EHYTin selvityksessä 66 prosenttia 15–17-vuotiaista ja 54 prosenttia 18 –20-vuotiaista koki digipelaamisen trendikkääksi. Aiemmassa, vuoden 2020 selvityksessä 15–17 -vuotiaista 65 prosenttia piti digipelaamista trendikkäänä. Vastaava luku vuonna 2018 oli 55 prosenttia. 

Vain yhdeksän prosenttia 15–17-vuotiaista kertoo, ettei omassa kaveripiirissä pelata lainkaan digipelejä. Samasta ikäryhmästä lähes kolmannes kertoi, että kaveripiirissä pelataan paljon. 

“Emme olleet yllättyneitä, että tuloksissa näkyi nuorten aktiivinen pelaaminen. Pelaajabarometri-tutkimuksessakin on näkynyt, että nuoret ovat aktiivisin digipelejä pelaava ikäryhmä. Suurin osa nuorista pelaa ja he käyttävät muuta väestöä runsaasti enemmän viikkotunteja pelaamiseen. 10–19-vuotiaat pelaavat keskimäärin 17 tuntia viikossa, kun muulla väestöllä vastaava luku on seitsemän tuntia”, kertoo EHYTin pelikasvatuksen asiantuntija Aino Harvola.

Sosiaaliset suhteet tärkeä syy pelata

Selvityksessä kysyttiin nuorilta myös syitä siihen, miksi nuoret pelaavat. Vastauksissa näkyi selvästi pelaamisen sosiaalinen luonne. Yli puolet 18–20-vuotiaista ja 66 prosenttia 15–17-vuotiaista kertoi ikäistensä nuorten pelaavan digitaalisia pelejä mukavan yhdessäolon vuoksi.

Kolmannes 15–17-vuotiaista ja neljäsosa 18–20-vuotiaista mainitsi, että pelaamisen kautta voi saada uusia ystäviä.

”Pelaamisen psykososiaalista hyvinvointia tukevat hyödyt tunnetaan jo hyvin ja ne näkyvät myös nuorten vastauksissa. On myös huomattu, että peliympäristöt ovat korvanneet monia fyysisen yhdessäolon paikkoja”, jatkaa Harvola.

Vastauksissa näkyi pelaamisen eskapistinen rooli – pelaamisen tarjoama mahdollisuus paeta arjen haasteita. Yli kolmannes 15–17-vuotiaista ja 18–20-vuotiaista kertoi, että pelaaminen auttaa nuoria irtaantumaan arjesta, rentouttaa ja poistaa stressiä. Noin neljännes 15–17-vuotiaista sekä 18–20 -vuotiaista kertoi, että pelaaminen herättää erilaisia tunteita ja antaa mahdollisuuden kokea uusia asioita.

Yleisimpiä syitä pelaamiselle oli kuitenkin se, että se koetaan hauskana. Näin vastasi noin puolet 18–20-vuotiaista ja yli 60 prosenttia 15–17-vuotiaista.

”On tärkeää, että nuorella on keinoja löytää rentoutumistapoja arkeen, joka voi olla hyvinkin hektistä. Se, että nuoret kokevat ylipäänsä stressiä herättää kuitenkin huolta. Kouluterveyskyselyn mukaan 8. –9.-luokkien oppilaista noin 20 prosenttia kärsii jopa koulu-uupumuksesta. Määrä on kasvanut aiemmasta tutkimuksesta”, Harvola sanoo.

30 prosenttia 15–17-vuotiaista ilmoitti, että pelaaminen auttaa unohtamaan murheet ja ongelmat.

”Vaikka onkin hyvä, että pelaaminen voi auttaa nuoria purkamaan stressiä ja ahdistavia tilanteita, on kuitenkin hyvä muistaa, että jos tunteiden säätely tapahtuu liian usein pelaamisen kautta, voi se altistaa nuorta pelaamisen ongelmille.”

Digipelaamisessa rahapeleihin ja vedonlyöntiin liittyviä elementtejä

Nykyään moniin peleihin sisältyy myös rahapelaamiseen ja vedonlyöntiin liittyviä elementtejä. Yksi tällainen ilmiö on skinibettaus, jossa vetoa lyödään virtuaalisten aseiden ulkoasuilla eli skineillä, joille on muodostunut myös pelin ulkopuolella rahallinen arvo. Peleissä voi ostaa myös yllätyslaatikoita eli loot boxeja, joiden avaaminen muistuttaa arvontaa.

Vuonna 2022 digipelien vedonlyöntiä piti trendikkäänä 23 prosenttia kaikista vastaajista. Luku pysyi samana vuodesta 2020. Myös 15–17-vuotiailla luku on lähes 20 prosenttia.

”Olen törmännyt ilmiöön tavatessani nuoria oppitunneilla. Aika usein raha, ja varsinkin näillä vedonlyöntijutuilla tienaaminen, tulee puheeksi. Tässäkin selvityksessä 15–20-vuotiaista nuorista lähes neljäsosa mainitsi pelaamisen yhdeksi syyksi digipeleistä ansaitsemisen. Voittoja pidetään houkuttelevina ja todennäköisyyksiä voittaa kenties todellista parempina.”

* Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry selvitti, kuinka trendikkäänä nuoret kokevat päihteet sekä digi- ja rahapelaamisen ja kuinka heidän kaveripiirissään suhtaudutaan näihin. Suomen Onlinetutkimus toteutti kyselyn webpaneelilla. Kyselyn kohderyhmänä olivat 15–29-vuotiaat suomalaiset. Tiedonkeruuaika oli tammikuussa 2022. Webpaneeliin vastasi 1032 henkilöä. EHYT ry on vuosina 2016, 2018 ja 2020 toteutettujen kyselyjen avulla selvittänyt nuorten päihteiden käyttöön ja pelaamiseen liittyviä asioita sekä nuorten asenteita eri päihteisiin liittyen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Työmme pohjautuu tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Nettirahapeleihin saatava yhteiset pelirajoitukset – haittoihin puuttuminen ei voi olla yhtiöiden vapaaehtoisuuden varassa29.2.2024 14:37:18 EET | Tiedote

Suomi on siirtymässä nettirahapelaamisessa lisenssijärjestelmään, minkä vuoksi Suomen markkinoilla toimii pian entistä useampi rahapelejä tarjoava yhtiö. Lisenssin saaneita yhtiöitä tulisi koskea samat lakisääteiset pelirajoitukset ja haittojen ehkäisytoimet, jotta rahapeliongelmat ja -haitat eivät lähde nykyistä jyrkempään kasvuun.

EHYT vaatii kokonaisarviota alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen21.2.2024 08:55:21 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT on pettynyt tapaan, jossa hallitusohjelmaan kirjattuja alkoholipoliittisia muutoksia käsitellään yksittäisinä toimenpiteinä ilman yhteisvaikutuksien arviointia terveyteen, hyvinvointiin ja kansantalouteen. Ilman kokonaiskuvaa päädytään tilanteeseen, joka lisää alkoholin aiheuttamia haittoja ja on kansalaisten toiveiden vastainen.

Rahapeliuudistuksessa on selvitettävä lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset30.1.2024 08:22:00 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset vetoavat, että rahapelijärjestelmän uudistus on valmisteltava huolellisesti ja hyvän lainvalmistelutavan mukaisesti. Lapsia ja nuoria aikuisia (18–24-vuotiaat) on myös uudessa järjestelmässä suojeltava rahapelihaitoilta. Oleellinen osa valmistelua on lapsivaikutusten arviointi, jonka tulokset on otettava huomioon lain sisällössä ja toimeenpanossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye