SininauhaliittoSininauhaliitto

Digitaaliset oikeudet ovat jokaisen kansalaisen perusoikeuksia – myös yhteiskunnan laidoilla

Jaa

Suomi kuuluu digiosaamisen kärkimaihin Euroopassa. Silti arviolta yli miljoona suomalaista tarvitsee tukea digitaalisten sovellusten ja laitteiden käytössä. Etenkin asunnottomilla, vankitaustaisilla ja syrjäytyneillä on usein riittämättömät taidot ja välineet sähköiseen asiointiin. Tämä vieraantuminen voi syventää entisestään syrjäytymiskierrettä.

Lainsäädäntö on linjannut, että kaikki julkiset palvelut tulee digitalisoida. Mutta miten pitää huoli, että kukaan syrjäydy hänelle kuuluvista palveluista digitalisaation vuoksi tai siksi, että sovellusten kehittäjät suunnittelevat palveluita kuulematta erilaisia palveluiden käyttäjiä?

-        Yhteiskunnan teknologisoitumisessa ja digitalisoitumisessa on huolehdittava kaikkien osallisuudesta. Tämä on huomioitava myös perustoimeentulossa ja palveluiden sähköistämisessä, sanoi sisäministeri, köyhyystutkija Maria Ohisalo, kun häneltä kysyttiin, kuuluuko älylaitteen olla osa ihmisen perustoimeentuloa.

Ohisalo puhui Digitaalista turvaverkkoa rakentamassa – kuuluuko digi vain hyväosaisille -seminaarissa Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona. Sininauhaliitto ja Kriminaalihuollon tukisäätiö yhteistyössä muiden marginaalissa elävien ihmisten kanssa toimivien järjestöjen kanssa halusivat nostaa esiin sen, että asunnottomien, päihde- ja mielenterveystaustaisten, vankitaustaisten ja yhteiskunnan laidalla elävien ihmisten tarpeet on usein digitalisaatiosta puhuttaessa unohdettu.

-        Esimerkiksi älypuhelimella voi tehdä monia asioita pelkän soittelun ja viestittelyn lisäksi: hoitaa viranomaisasiointia mutta yhtä lailla löytää vertaistukiryhmiä tai yhteyksiä ystäviin, osallistua vapaaehtoistyöhön tai etsiä itseä lähellä olevan ruoka-apupisteen, Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen projektityöntekijä, toimintaterapeutti Piia Niilola Sininauhaliitosta toteaa.

Digitaalinen syrjäytyminen ei aina tapahdu omasta halusta: asunnottomuus, mielenterveys- ja riippuvuusongelmat sekä vähäosaisuus sulkevat ihmisen pois monista palveluista, joissa digitaitoja opetetaan. Digitaalisen laitteen hankkiminenkaan ei ole vähävaraiselle itsestään selvää.

-        Jos minulla olisi oma tietokone, hoitaisin itse pankkiasioitani ja muita etuuksia. Niin ja etsisin asuntoa itselleni. En edes tiedä, mitä kaikkea tietokoneella tai kännykällä voi tehdä. Toivoisin kuitenkin, ettei kaikkea vanhaa muutettaisi ja kaikki muuttuisi digitaaliseksi. Koneelta on vaikea nähdä kaikkea, päihdeongelmaisille ja asunnottomille asumispalveluja tarjoavassa Helsingin Vieraskodissa asuva Liisa sanoo.

Jotta marginaalissa elävät ihmiset saavat taitoja ja välineitä digitaalisuuteen, tulee päättäjien, asiakkaiden ja asiakastyötä tekevien asenteiden muuttua. MargIt-verkoston* järjestämässä Digitaalista turvaverkkoa rakentamassa – seminaari (23.10.2019, Helsingin kulttuuritalo) kysyttiin ovatko digitaaliset palvelut tällä hetkellä tarkoitettu kaikille? Voiko syrjäytyä jos ei ole kännykkää? Entä miten turvataan riittävät digitaidot marginaalissa eläville ihmisille?

*MargIt-verkosto on valtakunnallinen ammatillinen verkosto, joka kehittää marginalisoitujen ihmisten digituen saavutettavuutta ja edistää heidän digitaalisia oikeuksiaan. Verkoston jäsenet työskentelevät laajasti eri kuntien, valtion ja järjestökentän sektoreilla. Verkostoa koordinoi Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen -hanke. Verkostoon kuuluvat mm. Sininauhaliitto, Kriminaalihuollon tukisäätiö ja Helsingin Seudun erilaiset oppijat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Projektityöntekijä Piia Niilola, Ruokajonosta osallisuuteen -hanke, Sininauhaliitto, piia.niilola@sininauha.fi, 050 428 61 06

Vastaava ohjaaja Katja Kivipuro, Hard Luck -nettikahvila, Kriminaalihuollon tukisäätiö, katja.kivipuro@krits.fi, 050 593 7979

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Opastinsilta 7 A
00520 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliitto on runsaan sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, joka auttaa vaikeaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä. Liiton ja sen runsaan sadan, ympäri Suomea toimivan jäsenyhteisön erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen.

Kriminaalihuollon tukisäätiö on valtakunnallinen asiantuntija ja palveluntuottaja, joka työskentelee rikostaustaisten ja heidän läheistensä hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Vaiettumenetys.fi -verkkosivusto tuo esiin päihdekuolemaan liittyvän surun3.11.2018 07:50:00 EETTiedote

”Työkaverit eivät oikein uskaltaneet kysyä mitään, tuntui oudolta. Juttelin aina kun mahdollista jonkun kanssa, joka kesti kuunnella, vaikka luulen ettei moni halunnut kuulla koko asiasta mitään. Onneksi oli kuitenkin pari työkaveria, jotka jaksoivat vaan kuunnella. Siinä tilanteessa kenenkään ei olisi tarvinnut sanoa mitään, vain antaa minun puhua. Pohdin usein mielessäni tapahtumia ennen ja jälkeen äidin kuoleman. Helpotuksen tuntemus on yksi vaikeimmista asioista myöntää. Olen myöntänyt sen itselleni, mutta miten ikinä pystyn sanomaan ääneen olevani helpottunut oman äitini kuolemasta? Kaipaan äitiäni päivittäin.”

Tieto- ja tukipiste Tiltti: pelaajat tarvitsevat tukea17.8.2018 08:49:40 EESTTiedote

Sisäministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi arpajaislain muuttamisesta. Tieto- ja tukipiste Tiltin lausunnossa 10.8.2018 tarkastellaan esitystä peliongelmissa apua hakevan näkökulmasta. Pelien laaja tarjonta ja helppo saatavuus arjen kaikissa asiointiympäristöissä vaikeuttaa peliongelmista toipumista ja peleistä irti pysymistä. Pakollinen tunnistautuminen hajasijoitettuihin raha-automaatteihin tuo peliongelmasta toipuvalle pelaajalle hyvät mahdollisuudet rajata omaa pelaamistaan, mutta on silti riittämätön toimenpide.

JULKILAUSUMA: Vaadimme matalan kynnyksen päihdepsykiatrista hoitoa jyväskyläläisille lapsille ja nuorille18.6.2018 09:11:23 EESTTiedote

Jyväskyläläisten nuorten keskuudessa päihteiden sekakäyttö ja yliannostukset ovat yleisiä, samoin päihtyneiden tappelut. Huumausaineiden katukaupasta on tullut arkipäivää ja tilaaminen netistä on sekä helppoa että vaarallista. On välittäjiä ja myyjiä, tyttöjä ja poikia, nuorimmat vasta 13-vuotiaita. Mukaan joutumiseen tarvitaan vain yksi onneton virhepäätelmä, yksi väärä kerta, yksi ohittamaton yllytys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme