DNA luopuu antennitelevisioverkostaan – jatkaa panostuksia tv-palvelujen kaapeli- ja laajakaistajakeluun
28.10.2019 10:01:57 EET | DNA Oyj | Tiedote

DNA on tarjonnut antennikoteihin teräväpiirtoisia tv-palveluita omassa VHF-antenni-tv-verkossaan lähes kymmenen vuoden ajan. DNA on tehnyt merkittäviä panostuksia VHF-antennien määrän kasvattamiseksi kiinteistöissä ja kapasiteetin myymiseksi ohjelmayhtiöille, mutta siitä huolimatta VHF-verkkoon ei ole onnistuttu saamaan liiketoiminnan kannalta oleellisia, verkkokapasiteetista maksavia asiakkaita.
”Tavoitteenamme oli tuoda kilpailua Suomen antennitelevisiomarkkinaan, joka on perinteisesti ollut yhden toimijan hallussa. Halusimme haastaa monopolin sekä hinnalla että laadulla. Onnistuimmekin laajentamaan ja parantamaan antennikotien kanavatarjontaa merkittävästi ja siirsimme antenni-tv-jakelun teräväpiirtoaikaan, mutta liiketoiminnan kannalta elintärkeät verkkokapasiteetin asiakkaat jäivät valitettavasti puuttumaan”, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.
DNA ei enää neuvottele uusista VHF-verkon jakelusopimuksista. Verkko sammutetaan viimeistään heinäkuussa 2020 ja DNA luopuu samassa yhteydessä VHF-taajuuksien verkkotoimiluvistaan.
Antennikotien tv-palvelut jatkossa
DNA jatkaa tv-palvelujen tarjoamista antennikoteihin laajakaistan välityksellä. VHF-verkossa nyt jaettavat maksukanavat siirtyvät UHF-verkkoon vuoden vaihteessa, kun DNA:n ja Digitan välinen antenniverkon maksu-tv-toimintaa koskeva liiketoimintakauppa astuu voimaan. Tilaajat voivat jatkaa maksu-tv-palveluidensa käyttöä ja kanavien vastaanottamista keskeytyksettä kiinteistön UHF-antennilla. Ylen HD-kanavien jakelu DNA:n VHF-verkossa jatkuu toistaiseksi. Jakelun jatkosta kerrotaan erikseen. Vapaasti vastaanotettavien MTV3 HD- ja TV5 HD -kanavien jakelu VHF-verkossa päättyy tämän vuoden lopussa.
Lisätietoja medialle:
kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, DNA Oyj, puh. 044 040 0168, pekka.vaisanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n matkaviestinverkon asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa liittymää kohden. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Älypuhelinten käyttö vähenee pienillä lapsilla – pelkkä rajoittaminen ei silti riitä20.5.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
DNA panostaa vahvasti ja pitkäjänteisesti lasten digiturvataitojen kehittämiseen yhteistyökumppaninsa Suojellaan Lapsia ry:n kanssa, joka on järjestänyt pienille koululaisille digiturvatyöpajoja jo useamman vuoden ajan. Tänä keväänä yhtiö jakoi lisäksi digitaitojen tehtävävihkoja yli 230 000 suomalaiseen kotiin. Vaikka älypuhelinten käyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin, lapset kohtaavat verkossa suuriakin riskejä – ja siksi digiturvataitojen merkitys korostuu entisestään. Aihe korostuu juuri nyt, kun koululaisten kesälomat alkavat ennen vanhempien lomakautta. Kesäkuussa moni lapsi viettää pitkiä aikoja kotona ja verkossa ilman aikuisen valvontaa, mikä lisää riskiä kohdata haitallista sisältöä tai epäasiallisia yhteydenottoja.
Smartphone use is declining among small children – but limiting the use is not enough20.5.2026 09:15:00 EEST | Press release
DNA is consistently developing children’s digital safety skills together with its partner Protect Children Association, which has been organizing digital safety workshops for young schoolchildren for several years. This spring, the company also distributed digital skills exercise booklets to more than 230,000 Finnish homes. Although children are starting to use smartphones later than before, they still face major risks online – which makes digital safety skills more important than ever. The topic is particularly relevant right now, as school summer holidays begin before many parents start their own vacations. In June, many children spend long periods at home and online without adult supervision, which increases the risk of encountering harmful content or inappropriate contact.
Kevätsiivouksessa sivuutetaan usein elektroniikka – vanhoja laitteita ei kannata jättää kaapin pohjalle19.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kevätsiivouksen yhteydessä vanhat puhelimet, tabletit ja johdot päätyvät monessa kodissa takaisin laatikon pohjalle, koska niiden jatkokohtalosta ei osata päättää tai oikeista kierrätystavoista ei tiedetä. DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksin mukaan kyseessä on haitallinen tapa, joka voi aiheuttaa tietoturva- ja turvallisuusriskejä sekä turhaa rahanmenetystä ja ympäristökuormitusta.
Electronics often overlooked in spring cleaning – old devices should not be left at the back of a drawer19.5.2026 13:00:00 EEST | Press release
During spring cleaning, old phones, tablets and cables often end up back at the bottom of drawers in many homes, as people are unsure what to do with them or are unfamiliar with proper recycling methods. According to Jesse Kieksi, Head of Device Sales at DNA, this is a harmful habit that can lead to data security and safety risks, as well as unnecessary financial loss and environmental harm.
DNA helpottaa pienten ja keskisuurten yritysten työympäristöjen hallintaa13.5.2026 15:19:53 EEST | Tiedote
DNA tuo markkinoille pk-yrityksille suunnatun DNA Älykäs toimisto -palvelun, joka tarjoaa modernin työympäristön Google Workspace -alustalla. Palvelu kattaa käyttöönoton, hallinnan, tietoturvan ja ylläpidon kokonaisuutena asiakkaan valitseman palvelupaketin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

