DNA Oyj

DNA Vanhustyön keskusliiton hankkeen pääyhteistyökumppaniksi: yhteistyötä ikäihmisten digitaalisen arjen parantamiseksi

Jaa

Vanhustyön keskusliitto rakentaa STEAn rahoittamassa Ikädigituki-hankkeessa valtakunnallisen helpdesk-palvelun seniorien digitaitojen ja digiosallisuuden edistämiseksi, ja DNA tukee hanketta pääyhteistyökumppanina. Tulossa on matalan kynnyksen maksuton palvelu kaikkien ikäihmisten kaikenlaisiin digipulmiin ja kysymyksiin.

”Senioreille suunnattua valtakunnallista helpdesk-palvelua ei ole aiemmin ollut olemassa, eli nyt rakennamme jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Toivottavasti palvelua uskaltautuvat käyttämään myös ne seniorit, jotka eivät ennen ole koskeneetkaan digilaitteisiin”, sanoo Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan johtava asiantuntija Tiina Etelämäki.

Ikädigituki-hankkeessa kehitetään senioreille maksuton helpdesk-palvelu, josta he saavat vertaistukea digipulmiinsa.

”Senioreille suunnattua valtakunnallista helpdesk-palvelua ei ole aiemmin ollut olemassa, eli nyt rakennamme jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Toivottavasti palvelua uskaltautuvat käyttämään myös ne seniorit, jotka eivät ennen ole koskeneetkaan digilaitteisiin”, sanoo Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan johtava asiantuntija Tiina Etelämäki.

Alkava hanke on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä se, että ei omista tai ei osaa käyttää älylaitteita, aiheuttaa monelle kokemuksen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä*.

Yhden luukun helppo palvelu

Vanhustyön keskusliiton helpdesk eli etänä toimiva digituki tulee olemaan helposti tavoitettavissa yhden puhelinnumeron, sähköpostin ja verkkosivun kautta. Helpdeskin vertaisopastajilla on myös valmiudet ohjata asiakas eteenpäin. Tarvittaessa asiakas voidaan ohjata esimerkiksi lähiopastukseen tai sen palveluntuottajan omaan neuvontaan, jonka palveluita asiakkaan kysymykset koskevat.

"Digi-osaamattomuus aiheuttaa syrjäytymistä ja ulkopuolisuutta. Digitaalisen yhdenvertaisuuden tutkimuksemme* mukaan kaikkein heikoimmassa asemassa tässä asiassa ovat nimenomaan vanhemmat ikäpolvet. Vanhustyön keskusliiton hanke ikäihmisiä kaikissa digipulmissa auttavasta puhelinpalvelusta on todella tärkeä, ja olemme ilolla mukana tukemassa sitä", toteaa DNA:n viestintäpäällikkö Helena Vartiainen.

DNA:n vuoden 2021 digitaalisen yhdenvertaisuuden tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin, että onko heillä lähipiirissään henkilöitä, jotka ovat jääneet digitalisoitumisen myötä yhteiskunnan ulkopuolelle. Vastausten mukaan jopa joka kolmannella (33 %) eli yli puolellatoista miljoonalla suomalaisella on lähipiirissään vähintään yksi tällainen henkilö. Lisäksi yli kolmasosa (38 %) ihmisistä pelkää, että joku lähipiiristä tulee jäämään seuraavan kymmenen vuoden aikana yhteiskunnan ulkopuolelle digitaalisten taitojen tai digitaalisten välineiden puutteiden takia*.

Ikädigituen kohderyhmään kuuluvat kaikki seniorit, jotka tuntevat tarvitsevansa apua digipulmiin tai haluavansa oppia käyttämään laitteita ja sähköisiä palveluita paremmin. Palvelu onkin suunniteltu sekä ensikertaa digilaitetta kädessään pitäville että jo hieman enemmänkin osaaville.

Vertaisopastajat asiakkaan apuna

Iäkkäät vapaaehtoiset digiopastajat toimivat helpdeskissä opastajina. Opastus on rauhallista ja etenee asiakkaan tahtiin hänen tarpeidensa mukaan. Palvelussa voidaan esimerkiksi tukea asiakasta ensimmäisen sopivan laitteen hankinnassa ja keskustella palveluihin liittyvistä tarpeista ja toiveista.

Ikädigituki-helpdeskin rakentaminen on parhaillaan käynnissä, ja sitä testataan kuluvan vuoden aikana. Täysimittaisesti palvelu on senioreiden käytettävissä vuonna 2023.

Vanhustyön keskusliiton Ikädigituki on DNA:lle tärkeä hanke, koska digitaalinen yhdenvertaisuus ja täysipainoisen digitaalisen osallisuuden mahdollistaminen on DNA:n vastuullisuustyön tärkeä kulmakivi. Vanhustyön keskusliitto on DNA:n uusin kumppani tällä saralla. Vanhustyön keskusliitolla on usean vuoden kokemus iäkkäiden ihmisten digituen organisoinnista ja digiosallisuuden edistämisestä.

Lisäksi DNA jatkaa digitaalisen yhdenvertaisuuden työtä SOS-Lapsikylän, Suojellaan Lapsia ry:n, Hope ry:n, HelsinkiMission ja PLAN International Suomen kanssa.

Lisätietoja medialle:

Lähde: DNA:n tutkimus: Digitaalinen yhdenvertaisuus Suomessa 2021: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69913030&scrollTo=UJpEOgFgPw1f

Helena Vartiainen, viestintäpäällikkö, DNA Oyj, puh. 044 044 4201, helena.vartiainen@dna.fi

Tiina Etelämäki, johtava asiantuntija, SeniorSurf-toiminta, Vanhustyön keskusliitto ry, puh. 050 343 5955, tiina.etelamaki@vtkl.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Vanhustyön keskusliitto (VTKL) edistää iäkkäiden ihmisten hyvää ja turvallista arkea monin eri tavoin. VTKL toimii asiantuntijana ja kehittäjänä, tukee ja verkostoi vanhuusalan toimijoita sekä vahvistaa ikäymmärrystä useilla eri foorumeilla. VTKL:n SeniorSurf-toiminta koordinoi ja tukee seniorien digitukitoimintaa valtakunnallisesti. Ikädigituki on SeniorSurfin kehittämishanke, jonka päärahoittaja on STEA. Katso lisää www.seniorsurf.fi ja www.vtkl.fi

Kuvat

”Senioreille suunnattua valtakunnallista helpdesk-palvelua ei ole aiemmin ollut olemassa, eli nyt rakennamme jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Toivottavasti palvelua uskaltautuvat käyttämään myös ne seniorit, jotka eivät ennen ole koskeneetkaan digilaitteisiin”, sanoo Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan johtava asiantuntija Tiina Etelämäki.
”Senioreille suunnattua valtakunnallista helpdesk-palvelua ei ole aiemmin ollut olemassa, eli nyt rakennamme jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Toivottavasti palvelua uskaltautuvat käyttämään myös ne seniorit, jotka eivät ennen ole koskeneetkaan digilaitteisiin”, sanoo Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan johtava asiantuntija Tiina Etelämäki.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

How are network connections protected against influence attempts? Several measures help maintain technical capabilities in exceptional situations10.5.2022 10:30:00 EEST | Press release

GPS signal jamming, cyberattacks and sabotage are examples of hybrid influencing aimed at weakening the ability of individuals and businesses in the targeted area to function. Concerns have recently arisen about attempts to influence Finland, which leads to the question: how well are network connections protected in Finland? Ville Virtanen, Senior Vice President, Technology at DNA, says that the operator's efforts to secure the continuity of Finnish network operations are multilayered.

Miten verkkoyhteydet on suojattu vaikuttamisyrityksiltä? Toimia teknisen kyvykkyyden säilyttämiseksi poikkeustilanteissa on useita10.5.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

GPS-signaalien häirintä, kyberhyökkäykset ja sabotaasi ovat esimerkkejä hybridivaikuttamisesta, jolla pyritään heikentämään kohteena olevan alueen yksilöiden ja yritysten toimintakykyä. Viime aikoina uutisiin on noussut huoli Suomeen kohdistuvista vaikuttamisyrityksistä, mikä saa kysymään: kuinka hyvin verkkoyhteydet on suojattu Suomessa? DNA:n tekninen johtaja Ville Virtanen kertoo, että operaattorin toimet suomalaisen verkkotoiminnan jatkuvuuden varmentamiseksi ovat monikerroksisia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme